Vox täydensi NAMM-messuilla pienikokoisten Nutube-putkella varustettujen MV50-nuppien sarjaansa kahdella uudella tulokkaalla. Uutuudet lisäävät sarjan soundipalettia High Gain -ärinän ja hienostuneemman putiikki-soundin puolelle.
Tuoteuutiset
Neljällä omalla mikrofonikanavalla varustettu iD44 julkistettiin eilen avatussa NAMM-showssa ja se ottaa paikkansa tuoteperheen järeimpänä laitteena.
Akustisen kitaran mikrofoneihin ja etuasteisiin erikoistunut L.R. Baggs esittelee tänään avautuvilla NAMM-messuilla uuden Align-pedaalisarjan. Se koostuu neljästä kompaktista pedaalista, jotka ovat Session, Equalizer, Reverb ja Active DI.
Basistinero Marcus Miller on ollut monessa mukana, esimerkiksi Miles Davisin maineikkaalla Tutu-albumilla. Viime vuonna hän ilmoitti NAMM-messuilla yhteistyöstä Markbassin perustajan Marco De Virgiliisin kanssa. Sen hedelmät ovat poimittavissa nyt, kun markkinoille on tuotu basistin nimeä kantava Markbass Little Marcus 800. Sille on olemassa myös 500-wattinen pikkuveli, jonka säätimistö ja liitännät ovat identtiset.
Vanhan koulukunnan putkivahvistimet kuulostavat monen mielestä parhailta juuri sillä hetkellä kun ne ajetaan ihan pikku riikkisen särölle. TC lupaa nyt samaa soundia uutuuspedaalista, jonka sisällä hehkuu oikea 12AX7-putki.
25 koskettimen mittaisella koskettimistolla varustettu MiniBrute päivitettiin kakkosversioon, jonka keskeisin ero entiseen on puolittain modulaarinen rakenne, sekä laajennettavuus ulkoisia Euromoduuleita käyttämällä.
Ibanezin Tubescreamerin soundilla on ollut rock-musiikissa sukupolvia yhdistävä vaikutus. Pedaalista on lukuisia versioita, ja erityisen pidettyjä ovat olleet 4558-operaatiovahvistinta hyödyntäneet mallit.
Boss esitteli viime vuonna Waza Amp -vahvistimen pohjalta kehitetyn edullisemman Katana-malliston. Nyt sille on tarjolla ensimmäinen ohjelmapäivitys.
Vaativiin käyttötilanteisiin suunniteltu R-07 kulkee pienen kokonsa ansiosta vaivatta mukana kenttähommissa ja tallentaa saman stereomateriaalin yhtä aikaa kahdella eri tasolla – yhdelle raitaparille täydellä voimakkuudella ja toiselle raitaparille varmuuden vuoksi hiljaisemmalla tasolla.
Epiphone laventaa nimikkomalliensa sarjaa. Nyt tarjolla on sekä Slash Les Paul Standard Plustop PRO sekä sen rajoitettu Premium Outfit -malli, jonka sadan kappaleen tuotantoerän jokainen yksilö on Slashin itsensä signeeraama.
Mikrofonien tuulisuojiin erikoistunut Rycote esitteli stereo- ja surround-mikityksille suunnitellun version Cyclone-mallistaan. Valmistajan mukaan rakenne soveltuu X/Y- ja M/S-parien ohessa myös kaksois-MS:lle ja stereo- ja Ambisonics-mikrofoneille.
QSC:n viime vuonna lanseeraaman K2-sarjan kivijalaksi sopiva KS212C on kahdella 12-tuumaisella ja pitkäiskuisella elementillä ladattu aktiivikaappi, jonka erikoisuutena on kardioidi-suuntakuvio.
Touch Innovations XG on uudenlainen läpinäkyvä, projektoitu kosketuspinta, joka on tarkoitettu kaiken moisten sovellusten ohjaamiseen.
Electro-Harmonix on tuonut uudelleen markkinoille alunperin vuonna 1978 julkaistun Big Muff Pi V4 -mallin. Tämän BM-version ominaispiirre on se, että transistorien sijaan sen kytkennässä hyödynnetään operaatiovahvistimia.
Jo aiemmin myyntiin tuodun Flat-kaapelisarjan uusin lisäys tekee käyttövirran jakelusta efektipedaaleille vieläkin kätevämpää, lupaa EBS.
Schecter esittelee tammikuun NAMM-messuilla laajan joukon uusia kitaroita. Hintahaitarin yläpäästä löytyy SLS Elite -mallisto, joka koostuu kuusikielisistä C1- ja seitsenkielisistä C7-malleista.
Arturian True Analog Emulation -mallinnukseen perustuva V Collection on edennyt kuudenteen versioonsa ja tarjoaa uutena piirteenä neljä kokonaan uutta virtuaalista soitinmallia, jotka ovat Buchla Easel V, DX7 V, Clavinet V ja CMI V.
GHS kertoo kehittäneensä menetelmän, jolla bassonkieliin saadaan fosforipronssin kirkkaus, mutta samalla eliminoidaan sormitusten vaihdosta aiheutuvat kiusalliset vinkaisut ja muut sivuäänet.
Perinteikäs amerikkalaisvalmistaja Peavey on viime aikoina jälleen nostanut profiiliaan Euroopassa. Classic 20 Mini Head kuuluu taannoin uudelleen julkistettuun Classic-vahvistimien sarjaan.
Tanskalainen pedaalivalmistaja Carl Martin on uudistanut Vintage-mallistonsa. Nämä uudistukset koskevat lähinnä pedaalien ulkonäköä, uudet mallit ovat kooltaan sirompia, ja täten niitä saa mahtumaan useamman pienempäänkin pedaalilautaan. Muitakin muutoksia on.