USB-mikrofonille on monta käyttötapaa pelimaailmasta musanikkarin matkavarusteeksi.
Laitetestit
Vanhaa voi toistaa sellaisenaan, tai sitten voi miettiä mikä siinä vanhassa onkaan niin hyvää ja miten sen hyvän voi maksimoida.
Eihän tästä puutu yhtään mitään!
Kotiäänityksen ei tarvitse kuulostaa kotikutoiselta.
Universal Audio laajensi tunnettuja vahvistimia mallintavien pedaaleidensa valikoimaa kolmella tulokkaalla. Arvioitavaksi saapui näistä kaksi, 90-luvun high gain -jyrää ja tavan tallaajien ulottumattomissa olevaa Graalin maljaa imitoivaa purnukkaa.
Ei muistella sentään antiikin kreikkalaisia, mutta hyvin kauan sitten, jo viime vuosituhannella Sennheiser kehitti mikrofonimallin, joka on säilyttänyt asemansa yli milleniaalisen murroksenkin.
Kaiku antaa soundille kokoa ja syvyyttä, usein myös innoituksen soitolle.
Jet Guitars on valloittanut nopeasti oman nurkkauksensa edullisemman pään kitaramarkkinoilta. Koesoiton jälkeen ei tarvitse ihmetellä, miksi.
Vähemmän häslinkiä, enemmän soittoa.
Voi erikoistua, tai olla moneen sopiva. Qpro valitsi jälkimmäisen.
Yamahan maineikas Pacifica-sarja on laajentunut kaikkien aikojen kunnianhimoisimmalla mallilla.
Pari vuotta sitten julkistettujen Boss Katana -bassokombojen rinnalle Boss lisäsi kesän korvilla ammattiluokan bassonupin ja siihen sopivan kaiutinkaapin.
Tuhansia soundeja ja rutkasti vaihtoehtoja laadukkaassa soittimessa, joka kasvaa täysiin mittoihinsa, kun sen pariksi liitetään tietokone ja valmistajan oma V Collection -syntikkakokoelma.
Sennheiser jatkaa mallistonsa uudistamista yhtä lailla kotikuunteluun kuin työtehtäviinkin soveltuvilla HD 620S -kuulokkeilla.
Positive Grid on kartuttanut mallinnustekniikan osaamistaan jo reilun kymmenen vuoden ajan ja luonut softatuotteiden rinnalle fyysisistä vahvistimista koostuvan Spark-malliston. Kokeiltavaksi pyysimme sarjan toiseksi pienimmän eli Spark Minin.
Jo materiaalit sekä muotoilu riittäisivät tekemään Lavasta erikoistapauksen. Soittimeen yhdistetty toiminnallisuus kruunaa silti poikkeuksellisuuden.
Shuren dynaamisessa Nexadyne 8 -laulumikrofonissa käytetään kokonaan uudentyyppistä kahden kapselin yhdistelmää.
Tuttu kaiutin on tuttu, mutta tuttuus itsessään ei takaa mitään. Mitattu ja oikein säädetty voi sen tehdä. Toimeen siis.
Gibsonin entisten työntekijöiden pystyttämä Heritage valmistaa kitaroita vanhoilla resepteillä ja tarunhohtoisella tehtaalla.
Voiko tuloksena syntyä muuta kuin priimaa?
Kun juontaja liikehtii mikrofonin äärellä, se yleensä kuuluu niin soundissa kuin volyymissakin.
Lewitt sanoo nyt, ettei sen niin tarvitse mennä.
Sivutus
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- Seuraava sivu
- Viimeinen sivu