Huomaamaton ja luotettava virtalähde on efektipedaaleiden paras ystävä.
Laitetestit
Shure ratkaisi suhteensa nauhamikrofoneihin ostamalla noin vuosi sitten juuri tähän asiaan erikoistuneen amerikkalaisen Crowley & Trippin. Mukana tuli osaamisen lisäksi myös Roswellite – patentoitu materiaali, joka korvaa perinteisen herkästi vaurioituvan metallinauhan mikrofonin ytimessä.
Tässä ovat valmistajansa edullisimmat täysin kokopuiset instrumentit, siis sellaiset joiden kopan sivuissa tai pohjassa ei ole käytetty viilua.
Molemmissa Taylor hyödyntää muutama vuosi sitten lanseeraamaansa V-rimoitusta.
UHF-alueella operoiva Evolution Wireless Digital iskee raskaansarjan esitystekniikan ja harrastetoimiin tarkoitettujen laitteistojen välimaastoon. Vakuuttavalla otteella ja vahvasti ammattilaisille suunnatuin ominaisuuksin matkaan laitettuna.
Kaksi monokanavaa ja kaksi stereona, käy laulukaapiksi, monitoriksi tai vaikka pieneksi itsenäiseksi PA:ksi.
Semmoinen on Andante.
Digitaalitekniikan tehot kasvavat ja laitteiden koko pienenee. Eivät ne aiemmat vuosikerrat välttämättä varsinaisesti mitenkään vanhene, uuden laitepolven myötä saman saa vain usein edullisemmin ja pienemmässä kotelossa.
Alesis Crimson II Special Edition Mesh Kit -sähkörumpusetti sisältää viisi rumpua, neljä symbaalia, hi-hat-pedaalin, moduulin sekä räkin, johon koko setti rakentuu.
Amerikkalainen Telefunken lunasti itselleen pääsyn studioihin eurooppalaisten vintage-mikrofonien uusio-painoksilla, mutta on vuosien varrella ehtinyt jo lanseerata täysin omaakin mallistoa. Tuorein näistä on Alchemy-sarjan TF11 FET, isokalvoinen hertta.
Kyllä, bändi on laatikossa ja osaava bändi onkin.
Kirjoita soinnut, valitse tyyli ja Band-in-a-Box hoitaa loput.
Kesän 2020 korvilla esitelty AMM-sarja on vähin erin rantautunut Suomeenkin. Kokeiltavaksi järjestyi kokoäänialueen malleista kookkaampi, joka sekään ei roudarin selkää taita. Ääntä kaapista kyllä lähtee ja se on laadultaan ensiluokkaista.
Line6:n HX Stomp XL seuraa kompaktia HX Stompia, lisäten roimasti jalkakytkimien määrää, mutta säilyttäen samalla pienemmästä sisarmallistaan tutut Helix-lippulaivaprosessorin soundit ja muokkausmahdollisuudet.
Ensivaikutelma kuulokkeista on vakuuttava. Konstruktio on jämäkkä, materiaalit miellyttävän tuntuisia ja sangan mitan säätö pelaa juohean täsmällisesti. Tästä on hyvä alkaa.
Arturian ensimmäinen oma, alusta alkaen itse luotu softainstrumentti on varttunut jo kolmanteen sukupolveensa. Nykyisellään kyseessä onkin jo melkoinen monsteri.
Tremolo on efekti, jota ilman luulee tulevansa toimeen vallan mainiosti, kunnes jostain kuuluu biisi niin mukavasti tremololla maustettuna.
Milloin löystyy jakkia pitelevä mutteri, milloin hihnatappi. Tai sitten talla kaipaa säätöä, vaihtokielen pää jää törröttämään, tai…
Audiosekvensseri plugareineen tarjoaa mahtavat raamit musiikin tekijälle, mutta työskentely näppäimistöllä ja hiirellä on monesti kankeaa ja hidasta.
Ulkoinen ohjain jouduttaa puuhaa.
Jos kitaristin pedaalilaudassa on valikoima efektilaitteita, niiden joukossa on hyvin todennäköisesti jokin viivepedaali. Viiveen käyttöhän on rockissa ominaista ja vaikkei ihan joka biisiin pedaalia päälle polkaista, kyllä efektille tarvetta muodostuu.
NUX Duotime tarjoilee valikoiman efektien historiasta poimittuja viivästystyyppejä kompaktiin kokoon pakattuna.
Reverendin baritonikitaralla on matalampien taajuuksien rouhijoille pari mielenkiintoista ässää hihassaan.
”Luonnollinen askel” ja ”vain ajan kysymys” tavataan tokaista, kun joku tekee ennalta-arvattavan siirron.
Jota kukaan ei osannut aavistaa.
Päijät-Häme on kaukana Kaliforniasta, mutta kylläpä Suomessakin osataan.
Sivutus
- Ensimmäinen sivu
- Edellinen sivu
- …
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- …
- Seuraava sivu
- Viimeinen sivu