IK Multimedian pedaali-mallisto antaa kitaristille mahdollisuuden nauttia mallinnetuista soundeista ja efekteistä kätevästi ihan sellaisenaan tai vaihtoehtoisesti tietokoneen lisälaitteeksi kytkettynä.
AmpliTube X-Gear koostuu neljästä eri pedaalimallista, joilla on omat järkevästi rajatut toimenkuvansa. Tällä erää keskitymme säröjä tuottavaan X-Driveen ja modulaatioefekteille pyhitettyyn X-Vibeen. Kaikupedaali X-Space ja viivelaite X-Time saadaan toivottavasti kokeiltaviksi hieman tuonnempana.
Yhteisiä piirteitä AmpliTube X-Gear-nelikolla (myöhemmin tuttavallisesti vain X-Gear) on runsaasti kanteen sijoitettujen säätimien ja kytkinten asettelusta takalaidan liitinten lukumäärään asti. Käyttölogiikka on myös pitkälti yhteneväinen, ja kun yhden ottaa haltuun, osaa käyttää vaivatta muitakin.
Erojakin on, sillä toimenkuvaan saattaa liittyä erityisominaisuuksia, joille toisessa efektityypissä ei ole käyttöä. Niinpä esimerkiksi X-Viben takalaidassa on jakit myös stereokäyttöä varten, sellainen kun tuo modulaatioefekteille tervetullutta lavennusta. X-Driven takalaidassa sama määrä jakkeja on sitten puolestaan jaettu särösoundien kannalta relevantimpiin tarkoituksiin: lähtösignaali on monoa, mutta vierekkäin on kaksi lähtöjakkia: yksi kitaravahvistimen kautta soittamiseen ja toinen kaiutinsimuloidun signaalin viemiseksi äänityslaitteistolle tai esimerkiksi lavamonitorointia palvelevalle aktiivikaiuttimelle.
Huomioda kannattaa, että laitteiden digitaalisen ulottuvuuden vuoksi mahdollisuudet eivät välttämättä rajoitu peruskäyttöön ja sen puitteissa laitteen koteloon merkittyihin asioihin. Esimerkiksi USB-liitännän pääasiallinen tarkoitus on päästä muokkaamaan ja tallentamaan efektiasetuksia tietokoneelle ladatulla applikaatiolla sekä päivittää pedaalin käyttöjärjestelmä tarvittaessa. Tavanomaisen efektipedaalikäytön vaihtoehtona AmpliTube X-Gearit palvelevat kuitenkin myös USB-litäntäisinä äänikortteina, jolloin niiden stereofoniset lähtöliitännät palvelevat työpisteen tarkkailukaiuttimien syöttönä. X-Driven monolähtö muuttuu silloin stereon vasemmaksi kanavaksi monitorikuuntelua varten ja sen viereen sijoitettu kaiutinsimuloidun signaalin lähtö stereon oikeaksi kanavaksi.
Särösoundien tulostukseen riittää mainiosti mono, mutta sitä saa sitten joko ilman tai kaiutinsimuloituna. Stereoksi laite muuttuu vain silloin, kun käyttötavaksi valitaan palvelu äänikorttina. Sarjan tavoin tämäkin pedaali on midi-ohjattavaa sorttia.
X-Vibessä taas on monon vaihtoehtona on stereokäyttö ja ulkoisen ekspressio-pedaalin sijaan laitteeseen voi kytkeä poljettavia lisäkytkimiä muistipaikkojen selailua helpottamaan.
AmpliTube 5 kehiin
Koko X-Gear nelikko on myös implementoitu IK Multimedian kitaralaitteita mallintavaan AmpliTube 5 -ohjelmaan, jonka SE-version latausoikeus tulee pedaalin mukana. Jos haluaa, voi musisoida suoraan AmpliTuben omalla kasiraiturilla, tai sitten voi liittää koko paketin plugin-muodossa osaksi sitä DAW-ohjelmaa, jota muutoinkin käyttää.
Huomioida kannattaa, että äänikorttina käytettäessä X-Gear-pedaali lähettää efektoidun signaalin ensin USB:tä myöten tietokoneelle, ja kuunteluun se palaa tietokoneen sekvensseriohjelman kautta. Suoraa reititystä X-Gearin tuloista sen monitorilähtöihin ei ole, joten kuunteluun muodostuu tietokoneesta ja ohjelmasta riippuen jokin määrä latenssia. Toinen huomioitava seikka on, että USB-C-liitännällä varustetun Macin kanssa yhteys löytyi vain suoralla johdolla, adapterin tai hubin kautta laitteet eivät löytäneet toisiaan. Tietokoneen vapaiden liitäntöjen riittävyys on siis syytä varmistaa ennakkoon. Tämän testin yhteydessä käytin pedaaleita pääasiassa kuitenkin perinteisinä, itsellisinä efektilaitteina.
Kolmas huomioitava seikka on se, että kansilevyn nimikoidut säätimet on varattu perustason operointiin. Niiden lisäksi eri efekteihin liittyy myös tausta-asetuksia, jotka avataan kaikkein vasemmanpuoleisimpaan säätimeen integroidulla painokytkimellä. Suurin osa näistä tausta-asetuksista toistuu samoina efektityypistä toiseen, mutta osa muuttuu aina kyseisen efektin erityispiirteitä mukaillen.
Kaikenlaisia säröjä
X-Drive iskee suoraan kitarismin ytimeen. Kärjistäen sanottuna särö tai säröttymyys antaa kitarasoundille leimallisimman olemuksen, jota muut efektit sitten vain maustavat. Ja vaihtoehtoja särön luonteen ja määrän suhteen X-Drivesta kyllä löytyy.
Näytön alapuolelle on nimikoitu 16 erilaista mallinnosta, jotka jäljittelevät tunnettuja säröpolkimia eri vuosikymmeniltä. Mukana on sekä overdrive- että distortion-tyyppisiä efektejä, useita fuzzeja, boostereita, ja hännänhuippuna digiajan ilmiö – bitcrusher, jolla soundin saa rujoutettua koodin resoluutiota pudottamalla. Ja jos kansilevyn nimet eivät paljasta mallinnoksen esikuvaa kyllin selvästi, asiaan saa lisävihjeitä käyttöohjeesta.
Muistista esiin kutsuttua soundia pääsee muovailemaan suoraan drive- ja volume-säätimillä sekä kolmialueisella ekvalisaattorilla. Aktiivisen korjaimen vaikutusalueet on valittu käytännöllisesti, ja tehoa on jokaisella kaistalla enimmillään kuusi desibeliä kumpaan tahansa suuntaan. Näillä konsteilla saa varsin mainiosti haltuun säröisyyden määrän, soinnin perussävyn ja lopullisen volyymin.
Ekvalisoinnin osalta tarjoomukset ovat itse asiassa silkkaa ylellisyyttä, sillä valtaosassa esikuvapedaaleita on vain simppeli tone-säätö. Mikä autenttisuudessa ehkä menetetään saadaan korkojen kera takaisin X-Driven ylimääräisenä muokkausvoimana.
Nappularivin katselu ei silti anna vielä täyttä kuvaa pedaalin resursseista tässäkään kohden. Napauttamalla esiin kytkimen taakse piilotetut taustaparametrit paljastuu, että keskialueen yhden nupin korjain onkin täysparametrinen yksikkö, jossa voi säätää sekä muokattavan kaistan leveyttä että kaistan kohdistusta taajuuden suhteen. Jos on tarpeen esimerkiksi korostaa alempaa keskialuetta lavealla suotimella, se onnistuu. Jos taas korjainta haluaa käyttää vaikkapa tallamikin ylinasaalin naulan neutralointiin, voi vaikutuskaistan kaventaa näppärästi ja kohdistaa sen ylemmälle taajuudelle täsmävaimennusta varten.
Täysparametrinen keskikaistan korjain onkin erinomainen työkalu, jolla alkuperäispedaalin perusmallinnos saa reippaasti uutta ulottuvuutta. Sekin kannattaa huomioida, että ekvalisoinnin voi valita tapahtuvaksi joko ennen tai jälkeen säröytyksen ja tämäkin valinta avaa käyttäjälle jälleen yhden pätevän lisätyökalun soundin pikkutarkkaan muovailuun.
Lisää aarteita
Toinen esille kaivamisen arvoinen toiminto on X-Driven kohinasalpa, jolle on käyttöä erityisesti rankempien säröjen ja häiriöalttiiden kitaroiden kanssa operoidessa. Jälleen syvällisempi paneutuminen palkitaan, sillä tässäkään kohden ei tyydytä pelkkään käytössä / pois käytöstä -valintaan, vaan portin toimintaa voi hallita monipuolisin säädöin.
Kynnystason asetus määrittää signaalitason, jota hiljaisempi ääni ei saa porttia avautumaan. Tavoitteena yleensä on, että taustahurinat eivät tule läpi, mutta soitettu ääni ylittää kynnystason ja riittää avaamaan portin. Mitä hallitumpi soittodynamiikka on, sen helpompaa on löytää sellainen kynnystaso, jolla teoria muuttuu toimivaksi käytännöksi sulavasti.
Release time -parametrilla puolestaan sovitetaan portin sulkeutumisnopeus musiikilliseen kontekstiin: mitä stackatompaa tekstiä, sen nopeammin portti saa iskujen väleissä sulkeutua. Legatona soitettu lyyrinen soolomelodia taas hyötyy verraten hitaasti ja loivasti sulkeutuvasta portista, joka ei nielaise pitkään soivaa ja hiljalleen vaimenevaa ääntä kesken kaiken.
Kun edellisten lisäksi voi vielä säätää portin tehoa täydestä signaalitien mykistyksestä vaikkapa vain kymmenen desibelin vaimennukseen, saa toiminnan passattua varsin tarkoin oman soittotatsin ja tilanteen mukaiseksi. Yllättävän pienikin himmaus saattaa nimittäin siivota tarpeettomia taustapörinöitä riittävästi ja miedommalla vaimennuksella portin toiminta on helpompaa sovittaa soittoon niin, ettei sulkeutumista ja avautumista kuule häiritsevän jyrkkinä muutoksina äänikuvassa vaan ainoastaan siistimpänä lopputuloksena.
Kohinaportin kaverina näkyvän pinnan alla odottaa mahdollista käyttöönottoaan myös pätevä ja helppokäyttöinen kompressori, jota hallitaan kahdella säädöllä. Sensitivity määrittää miten tarmokkaasti kompressori signaalia mankeloi, ja kymmenportaisella säädöllä pääsee hyvin miedosta ja loivasta dynamiikan paimennuksesta roimaan liiskaukseen asti. Kompressori tuo soundiin jyhkeyttä ja voiman tunnetta, olipa kyse sointujen vyöryttämisestä tai yksittäisten äänten funk-piiskauksesta. Ilmaisun iskevyyskään ei kärsi, sillä kompressori ei nuljaa soittoa ponnettomaksi, vaan laskee atakit lävitseen terveinä ja pitää soinnin kirkkaana. Kompressiossa keskimääräinen signaalitaso putoaa kompression verran aina ja tämä on IK Multimedialla huomioitu. Signaalitaso on helppo optioida kompressorin jälkeisellä erillisellä volyymisäädöllä.
X-Driven varusteluun kuuluva kaiutinkaapin simulointi sisältää neljä erilaista kitarakaapin imitaatiota sekä yhden bassokaapin simuloinnin, jotka perustuvat impulssivasteisiin. Jos tämä valikoima ei vastaa toiveita, voi laajennusta hakea Amplitube 5:n kautta, jossa on huimasti valmiita IR-vasteita sekä mahdollisuus omien vasteiden käyttöön. Lähtötilanne on kuitenkin jo niin hyvä, ettei välitöntä tarvetta sellaiseen ole – neljä mukana tulevaa kaappimallinnosta kuulostavat mukavasti erilaisilta ja ovat kaikki itsessään oikein käyttökelposia.
Tilanteesta riippuen saattaa kaiutinsimulaatiolle olla tarvetta silloinkin, kun särö polkaistaan pois päältä ja jatketaan soittoa puhtaalla soundilla. Sekin onnistuu, kun valitsee pedaalin ohituskytkennän bufferoiduksi true bypassin sijaan.
Toisaalta kaiutinsimulaation voi myös kytkeä kokonaan pois, jolloin sille omistettu lähtöjakki palvelee päälähdön tuplauksena.
X-Drivessa ei kuitenkaan ole efektiluuppia, joten muita efektilaitteita – esimerkiksi X-Vibeä – ei saa kytkettyä särön ja kaappimallinnuksen väliin, mikä vastaisi perinteistä kitaristin laitteistoa. Toisaalta kaikujen ja viiveiden tapaiset mausteet voi usein menestyksekkäästi lisätä vasta kaiken muun jälkeen, joten mikään ratkaiseva miinus tämä ei ole.
Vertailukohtaa, onko sellaista?
Omistan muutamia X-Driven mallinnosten esikuviksi nimettyjä pedaaleita, joten periaatteessa aivan suora A/B-vertailukin kävisi päinsä. Toisaalta se ei vaikuta erityisen motivoivalta kun suurin osa X-Driven antimista perustuu laitteisiin, joita ei ole käden ulottuvilla. Ajan saatossa on ollut myös mahdollisuus kokeilla rinnakkain useampaa alkuperäisvalmistajan eri vuosina valmistamaa laitetta ja niissäkin on usein havaittavia eroja keskenään. Pitäisikö mallinnosta nyt sitten verrata alkuperäislaitteen vuosikertaan X vai Y… Ratkaisevampaa lienee se, miten hyvin mallinnoksilla tavoittaa alkuperäislaitteeseen yhdistettäviä piirteitä, sekä se onko mallinnosten välillä sellaisia eroja, että ne soveltuvat luontaisesti erityyppisiin käyttötilanteisiin.
Vastaus on kyllä ja kyllä.
X-Driven antimilla hoitaa monta erilaista särön ilmiasua overdrive-tyyppisestä kevyestä reunasäröstä paksun kermaisaan ja mukavasti laulavaan liidisoundiin asti. Ja toisaalta kulmikkaampi distortion-henkinen roso sekä sumuinen tai turiseva fuzz löytyvät siitä aivan yhtä pätevinä painoksina. Niillä kattaa jo valtaosan särötarpeista todella tyydyttävästi, joten samassa paketissa tuleva puhdas booster sekä omasta vinkkelistäni katsottuna aika kummallinen bit crusher ovat jo ekstraa muun hyvän päälle.
X-Vibe
Moduloivia efektejä tuottava X-Vibe noudattaa samaa päälogiikkaa kuin X-Drive. Valikoimassa on 16 erilaista mallinnosta, tässä tapauksessa choruksista vibratoon ja flangerista tremoloon, phaseria unohtamatta. Kaikkia löytyy monta eri versiota ja luettelon päätteeksi tässäkin laitteessa on uudempien aikojen mukanaan tuoma erikoisuus: rytmisiin kikkailuihin soveltuva step slicer.
Kansilevystä hoituvien suorien säätöjen lisäksi tässäkin laitteessa voi ja kannattaa sukeltaa taustaparametrien pariin. Ne ovat pitkälti samoja kuin X-Drivessäkin.
X-Viben sointimaailma on hämmästyttävän retroileva ja leimallisesti täyteläisen pehmeä. 80-luvun loppuvuosien ohuen kimmeltävää kristallichorusta en onnistunut pedaalista löytämään, kaiken muun kaipaamani sitten kyllä. Ja täyteläisyydestään huolimatta soinnit ovat selkeän erottelevia, mikä kohinattomuuden ohessa kielii siitä, että toteutustapa ei perustu reaalimaailman analogikomponentteihin vaan mallinnoksiin. Ei paha, päinvastoin.
X-Driven tapaan myös X-Viben taustaparametreistä löytyy todella hyödyllisiä säätöjä. Ekvalisoinnin osalta toteutus vastaa X-Drivea, mutta esimerkiksi leslie-kaapin simulointiin on lisätty kekseliäs Color-säätö, jolla yläpillien ja alaroottorin suhdetta pääsee justeeraamaan.
Toisaalta pikkuisen harmillisesti vain tremolossa voi vaikuttaa moduloivan signaalin aaltomuotoon. Mutta tremolopa ei olekaan minkään tietyn pedaalin mallinnos vaan ikäänkuin tekijöidensä näkemys ihanteellisesta tremolosta. Johonkin ne ominaisuuksien rajat on linjattava ja IK Multimedia on linjannut ne loppujen lopuksi ihan fiksusti.
Kummassakin pedaalissa on taustaparametrien joukosssa myös suoran ja efektoidun signaalin keskinäisen miksaus. Tehtaan jäljiltä asetus on kaikissa ohjelmissa 100 % efektiä ja tällä parivaljakolla se on todennäköisesti myös käytetyin asetus. Lukemaa voi kyllä menestyksekkäästi pudottaa jonkin verran, mutta alle 70 % mentäessä kokonaisuus alkaa kuulostaa puhtaalta kitarasignaalilta, jonka selässä ratsastaa irrallinen efekti. Oletan, että viive- ja kaikupedaaleissa tämä säätö on huomattavasti tärkeämpi ja säröön sekä modulaatioon se on otettu mukaan vain sarjan yhtenäisyyden vuoksi. No, eipä siitä haittaakaan ole ja voihan se joskus olla avuksi.
Plussapussiin ropisee pisteitä siitä, että kaikissa X-Viben efekteissä on X-Mode-valinta, jolla efekti muuntuu varsin ekstriimiksi. X-Moden saa esiin pitämällä muistipaikan jalkakytkintä pohjaan painettuna.
Samaan tapaan voi käyttää tilapäisesti naapuripaikkaan tallennettua soundia pitämällä vuorostaan sen kytkintä alas painettuna, ja näillä konsteilla alkujaankin laaja efektilajitelma kasvaa vieläkin monimuotoisemmaksi.
X luetaan Xtra
Kokeiltu pedaalikaksikko ei jättänyt tilaa jossitteluille. Jämeriin alumiinikoteloihin rakennetut ja sopivan painavat laitteet vaikuttavat keikkailuun soveltuvilta ja niiden hienostunut ulkomuoto sulautuu studion tai työpisteen kalustoon tyylikkäästi.
Kun toiminnot on ajateltu fiksusti ja soundipuolikin on viilattu erinomaiseksi, haastaa IK multimedia nyt todella putiikki-tason pedaalivalmistajat tiukkaan kisaan. Ja hämmentää samalla hieman myös tietoneiden äänikortteja valmistavien soppaa tarjoamalla X-Gearia myös siihen rooliin.
Ja tulinko edes maininneeksi, että X-Vibestä saanee maukkaat mausteet myös kosketinsoitinkäytössä… Hyvä veto, kaikkinensa.
IK Multimedia X-Drive & X-Vibe
Mallintavia efektilaitteita
• 16 mallinnosta laajoin muokkausmahdollisuuksin
• 3-alueinen EQ, täysparametrisen keskialue
• soveltuu pienin rajoituksin myös tietokoneen äänikortiksi
• ohjaus myös midillä
Hinnat:
• X-Drive: hintaluokka noin 400 €
• X-Vibe: hintaluokka noin 400 €
Lisätiedot: Luthman Nordic
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2022. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
