Paluu vanhoihin arvoihin näkyy edelleen vahvana soitinmarkkinoilla. Klassikoiden kadottua kokoelmien uumeniin on kansanhintaisille uusiopainoksille syntynyt selkeä rako. Tähän maaliin on tähdätty myös Danelectron U2. Danelectron soittimien juuret juontavat ison veden taakse ja originaalit näkivät päivänvalon 50-luvun puolenvälin paikkeilla. Pajan tavoitteena oli valmistaa edullisista materiaaleista kelvollinen ensisoitin, eikä niinkään kilpailla Fenderin ja Gibsonin kaltaisten valmistajien kanssa. Houkuttelevuutta tavoiteltiin linjakkaalla muotoilulla sekä varsin hulvattomalla värivalikoimalla, kaupankäynnin tapahtuessa pitkälti tavarataloissa sekä postimyyntinä. Osaset kuitenkin loksahtivat kohdalleen odotettua paremmin, sillä Danelectron soittimet eivät ole unohtuneet ullakoille tai joutuneet jätelavoille monien muiden market-mallien tavoin. Omintakeinen sointi vetosi moniin nimekkäisiinkin soittajiin, esimerkkinä vaikkapa Jimmy Page. Tänään pelit ovat kuumaa tavaraa vuosikertamarkkinoilla eikä Suomeen ole originaaleja kovinkaan runsaslukuisesti kulkeutunut. Nyt koeteltujen uusvanhojen soitinten tuotantomaa on Korea ja niiden myötä U-kakkosesta onkin tilaisuus ottaa maistiaiset muutaman vuosikymmenen viiveellä. Tyylikkääseen budjettikuosiin voi joko ihastua tai sitten vihastua. Kevyt runko on suurimmalta osin ontto. Kannen ja pohjan materiaali kantaa historian aikakirjoissa nimeä masoniitti, jonka voisi reilusti suomentaa kovalevyksi. Kopan sivut ja tallan sekä kaulaliitoksen kohdalle sijoitetut tukipalat ovat paksua vaneria. Ylleen komeus on saanut moitteettoman kiiltävän maalipinnan ja kopan reunaa kiertää suurpiirteisesti asennettu, ohut muovilista. Tuhdihkon D-profiilisen kaulan materiaalia on hankala lähteä arvailemaan maalin alta. Otelauta on joka tapauksessa ruusupuuta ja viimeistelyltään kiitettävää tasoa kuten myös keskikokoinen, puolipyöreä nauhoitus. Liitos runkoon on kulmikas ja toteutettu kursailemattomasti vailla tukilevyä. Viisi ruuvia ankkuroivat kaulan kuitenkin varsin jämäkästi paikoilleen. Peli on muodoiltaan varsin mukavasti pyöristelty ja tasapainokin on paikallaan. Kevyt soitin sopeutuu soittajaansa mainiosti niin istualtaan kuin hihnankin varassa eikä tällä kertaa leveä hihna lukeudu pakollisiin varusteisiin. Kromin kiiltoa ja ruusupuuta Kovatavara edustaa yksinkertaista linjaa. Virittimet ovat tyypilliset, hieman tahkeat peltikoneistot varustettuina tyylinmukaisin muovinupein. Satulan materiaali on tässä roolissa harvemmin tavattu alumiini ja kiinnitys on hoidettu persoonallisesti ruuvaamalla palkki otelaudan päätyyn. Talla on sekin itse yksinkertaisuuden ylistys. Metallinen pohjalevy lepää etureunastaan kahden korkeussäätöinä toimivan ruuvin varassa. Kielet kiinnittyvät samaisen levyn takareunassa oleviin koloihin ja tallapalojen tonttia hoitaa yhtenäinen ruusupuinen palkki. Koko komeus on ankkuroitu pelin kanteen yhdellä tukevalla ruuvilla. Intonaatiosäätöä ei siis ole, mutta eipä se kuulunut alkuperäisenkään tallan kuvaan. Elektroniikka koostuu konseptiin erottomattomasti kuuluvista huulipuikkomikrofoneista, joista kumpaisellekin on varattu oma säädinparinsa. Säädöt on sijoitettu samalle potikan akselille siten, että kookas alempi nuppi huolehtii voimakkuudesta ylemmän vastatessa sävystä. Kolmiasentoinen valintakytkin tarjoilee laidoissaan mikrofonit yksitellen ja keskiasennossa yhdistelmänä. Silloin yksikelaiset puikot muodostavat yhteistoiminnassa humbuckerin. Loota, mutta hyvä sellainen Jos akustisen kitaran sointia kuvailtaisiin sanalla vanerilaatikko, ei mielikuva varmasti olisi kovin positiivinen. Danelectron tapauksessa ilmaisulla on sen sijaan myönteinen lataus ja ylessävy onkin kuulaan napakka. Runkorakenteesta ja puutallasta johtuen ei sointi ole kovinkaan pitkä. Alaäänet piirtyvät silti selkeän ryhdikkäästi ja soinnissa on vahvaa luonnetta sekä twangia. Omaperäinen sävy toistuu myös sähköistettynä. Yksinään huulipuikkojen sointi on hyvin kuulas ja selkeä, takamikrofonin ollessa jopa turhankin kimakka. Pieni leikkaus tonepotikalla tasaa kuitenkin tilanteen ja tarkoituksellisen rupisia särösointeja haettaessa saattaa kireydestä olla jopa hyötyä. Kytkimen keskiasennossa lähtötaso nousee huomattavasti ja sointi tukevoituu. Vaikka sävy onkin humbuckerille luonteenomainen, kuultaa yksikelaisille ominainen heleys silti läpi. Sointikirjo on kaikenkaikkiaan omintakeinen ja monikäyttöinen. Puhtailla vahvistinasetuksilla peli on luonnikkaasti kotonaan rautalangasta stetsoniin ja aina rankasti efektoituihin moderneihin trendisointeihin saakka. Säröosastolla taittuvat tyylikkäästi maltillisemmat rock- sekä bluesväännöt. Erityisen mainio peli on napakasta soinnistaan johtuen slideputken kumppanina. Rankempien säröjen käyttöä haittaavat hieman soittimen melkoinen alttius ulkoisille häiriöille sekä alhainen kiertokynnys. Kierto on kuitenkin onneksi suhteellisen hallittavaa laatua, eikä ikäviä kiljahteluja esiinny. Danelectroa ei voi oikein arvioida modernin yleiskitaran kriteereillä. Niissä kehyksissä eivät kovin vaatimattomat virittimet, talla tai vaikkapa muoviset hihnatapit olisi lainkaan edukseen. Monipuoliset sointitarpeet kattavan yleissoittimen virkaan taas löytyisi esimerkiksi Riffin strato-katsauksesta vahvempia tarjokkaita samassa hintaluokassa. Kun soitin hyväksytään sellaisena kuin se on, voidaan todeta pelin olevan valloittava toisinto takavuosien halpaklassikosta. Sointivarat ja niiden soveltuvuus omiin tarpeisiin tai tarpeettomuuksiin on itse punnittava asia, mutta jos Danelectro kolahtaa ei vaihtoehtoja liene olemassa.
Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 1/1999).
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla. Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
|