|
Raskaan sarjan studiotyökaluilla maineensa hankkinut Lexicon on laajentanut pikkuhiljaa tuotevalikoimaansa myös harrastajille sopivaan hintaluokkaan. Kun äänenlaadusta ei kuulemma tingitä, niin miten hinta saadaan sopuisaksi? Asian selvittämiseksi testiin poimittiin MPX 100, edullinen Lexicon-efekti. Lexicon MPX 100:n naamataulu on pelkistetty ja selkeä. Mitään varsinaista näyttöä ei ole ja merkkivalojen lukumääräkin on pidetty minimissään. Tulosignaalin tasoille on varattu kaksi ledi-paria, joista toinen syttyy, kun laitteeseen töräyttää ja toinen ilmoittaa mahdollisesta yliohjauksesta. Hieman erikoista on se, ettei mikään valo ilmaise sitä onko laite ylipäätään kytketty päälle vai ei. Asiaan on toki mahdollista saada varmuus muillakin keinoin, mutta luulisi näin yksinkertaisen asian sopivan karsittuunkin valmistusbudjettiin. Lexiconin kääntöpuolella on jakit niin lähdöille kuin tuloillekin. Sekä lähtö-, että tulopuolella voidaan oikeaa kanavaa käyttää monosignaalin siirtoon, jonka lisäksi vasen lähtöjakki voidaan hyödyntää myös kuulokeliitäntänä. Takalevyssä sijaitsevat myös MIDI-liitynnät, sekä koaksiaalinen digitaalilähtö, jonka kautta saa pihalle S/PDIF- muotoista koodia. Virtalähde on laitteessa ulkopuolinen ja virtajohdon plugi on sitä paljon parjattua mallia ilman minkäänlaista vedonpoistoa. Mausteita kaiken maailman soppiin MPX 100 hallitsee neljätoista perusefektiä, joista kustakin löytyy kahdeksan erilaista variaatiota. Käytettävissä on eripituisia ja luonteisia viive-tehosteita, perinteisiä modulaatioefektejä sekä pitch ja detune. Lisäksi mukaan on laitettu erikoistehosteiden osio, joka esittelee laitteen mahdollisuuksia omaperäisemmän äänikuvan ystäville. Omia asetuksiaan voi tallettaa laitteen muistiin 16 kappaletta. Yksittäisten efektien lisäksi laite tarjoaa kahden tehosteen yhdistelmiä. Käytössä on seitsemän kombinaatiota, joissa on yhdistetty joko toistoviive tai kaiku choruksen, flangerin tai pitchin kanssa. Kustakin yhdistelmästä on 16 eri versiota, jotka poikkeavat toisistaan sekä muokattavan parametrin että signaalin reitityksen osalta. Stereomateriaali kulkee näissä efekteissä joko rinnan tai peräkkäin asetettujen prosessoreiden läpi. Kuitenkin aina niin, että modulaatioefekti on ennen viivettä. Valittavana on siis haluaako vaikkapa kaiun pelkkään kuivaan signaalin vai myös flangeriin. Monomateriaalin kohdalla voidaan ajatella käytössä olevan kaksi itsenäistä efektilaitetta. Molemmat prosessorit ottavat signaalin vastaan omasta kanavastaan, jonka jälkeen ne joko summataan yhteiseksi stereoksi tai tulevat prosessoinnin jälkeenkin ulos monona omista lähdöistään. Kunkin efektin kohdalla voidaan muokata yhtä muuttujaa Adjust-potikan avulla. Muuttuja riippuu valitusta variaatiosta. Esimerkiksi choruksen kohdalla ensimmäisen variaation muuttuja on nimeltään resonance, toisen muunnelman taas depth, kolmannen version kohdalla rate ja niin edespäin. Tämän lisäksi joidenkin efektien kohdalla voidaan käsitellä aikaan liittyviä muuttujia Tap Tempo -näppäimellä. Näitä ovat muun muassa viiveaika sekä leslie-simulaattorin nopeusasetus. Tap Tempo -toimintoa voi ohjata joko etulevyn näppäimen painalluksilla tai pitämällä nappulaa pohjassa ja näpäyttämällä sitten vaikkapa kitaran kieltä halutussa tempossa. Toimintoa on mahdollista käyttää myös MIDIn välityksellä sekä lisävarusteena saatavalla tuplapedaalilla, jolla hoituu myös laitteen ohittaminen. Säännöillä on tunnetusti poikkeuksensa ja niinpä joidenkin efektien kohdalla voidaan kaikissa variaatioissa muokata samaa muuttujaa. Esimerkiksi hallikaikujen kohdalla voidaan valita erikokoisia tiloja, joissa kaikissa päästään vaikuttamaan äänen vaimentumisaikaan. Joissain efekteissä on puolestaan muutama erityyppinen lähtökohta ja kussakin variaatiossa eri muuttuja. Näistä vaihtoehdoista löytyy varmasti sopiva vaihtoehto useimpiin käyttötarkoituksiin, vaikkei aivan täydelliseen kontrolliin ehkä päästäkkään. Etuina tässä järjestelyssä ovat helppo ja nopea pääsy muokattaviin parametreihin ilman erilaisiin valikoihin ja pankkeihin uppoutumista. Kaikki muokattavissa oleva on jatkuvasti sormenpään ulottuvissa. Hienostuneen täyteläinen aromi Lexiconin soundi on miellyttävä ja täyteläinen, eikä laite aiheuta ylimääräisiä hurinoita tai vääristymiä ääneen. Erityyppiset kaiut omaavat selvästi omanlaisensa luonteet ja ne sekä soivat että vaimenevat siististi vailla epämääräisiä häntiä. Muutoinkin efektit ovat leslie-simulaattoria myöten varsin mallikkaita, eikä laite sointipuolella jääkään oikeastaan mistään kiinni. Luonnollisesti hintapaine näkyy kuitenkin tehosteiden monimutkaisuudessa esimerkiksi siten, että pitch-efekti tuottaa yhden valinnan mukaisen kiinteän intervallin lähtöäänen oheen, piittaamatta sitten sävellajin harmonioista sen enempää. Valinnavaraa on kuitenkin tarjolla siinä muodossa, että masiinalta sujuu keinostemman tuottaminen alaspäin aina peräti kahden oktaavin päähän saakka ja ylöspäinkin ylletään yhden oktaavin verran. Menoeriä karsittaessa ovat Lexiconin insinöörit päätyneet tinkimään pääasiassa efektien muokattavuuden, liityntöjen ja näytön kustannuksella, pikemminkin kuin nipistäneet äänenlaadusta. Suunta on mielestäni oikea, mutta jonkinasteinen merkkivalo vermeen päälläolon toteamiseksi sekä balansoidut liitynnät voitaisiin näihin kuoriin kyllä vielä mahduttaa. Iloa laitteesta irtoaa tällaisenaankin toki runsaasti vaikkapa kerrostalojen soittajasankareille, joille oivallinen kuulokeliitäntä tarjoaa uusia mahdollisuuksia harjoitteluun. Sointinsa puolesta Lexicon MPX 100 puolustaa paikkaansa myös lisärikkana audioammatilaisen rokassa.
Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 4/1998).
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla. Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
|
