|
Perinteikästä sointia etsiviä hemmotellaan taas. Nyt asialla on englantilainen Orange, jonka kombossa kiteytyy ajan oloon kestäväksi havaittu viisaus: kun pääasia on kunnossa, ei tarvita niin kovin monia hilavitkuttimia koristeiksi.
Kokeiluun saapui Orange AD30 Twin Channel "Class A" kombo, jonka ulkoinen vaikutelma on jo hyvin brittiläinen. Mieleen tuleekin hiukan Vox AC30 ja myös Marshall Bluesbreaker. Oranssi väritys on kuitenkin aivan oma lukunsa! Vahvistin on mielestäni kaunis. Kukin punnitkoot itse. Ja punnitsemisesta puheenollen: painoa tällä kombolla on 30 kilon verran ja niinpä kotelon kylkiin onkin upotettu tukevat kantokahvat. Auttava käsi voi olla tarpeen, jos tällaista työkseen kantaa. Sen verran mittaa lootalla on, ettei yksin nostelu sivukahvoista onnistu ergonomisesti kaikkien sääntöjen mukaan ainakaan pienimmiltä pelimanneilta. Yläkannessa on nappularivien päissä myös jonkinlaiset metallikahvat, mutta tällainen sirompikaan pikku kätönen ei oikein hyvää otetta sieltä saa. Lähinnä sangat palvelevat varmaankin huoltomiestä silloin, kun vahvistinosa pitää ujuttaa ulos kotelosta esimerkiksi putkien vaihtoa varten. Ämyreinä nyt testatussa mallissa on kaksi 12-tuumaista Celestion Vintage 30 -kaiutinta ja kotelo on keskeltä takaa avoin noin 10 sentin kaitaleen verran. Erikoisuutena mainittakoon, että perinteisten kumitassujen sijaan Orangen pohjassa on kaksi mustaa pitkää puupalaa, joiden varassa se lepää tukevasti maassa. AD30 Twin Channel -vahvistimessa on mallinimensä mukaisesti kaksi itsenäistä, jalkakytkimellä vaihdettavaa kanavaa. Niillä omat gain-, volume- ja sävynsäätimensä. Tehoa on 30 wattia ja kytkentä on A-luokan periaatteella. Etuasteen putkina on neljä ECC83-kaksoistriodia ja päätteessä on neljä EL84-pentodia. Lisäksi on yksi GZ-34-tasasuuntausputki. Vahvistin on varustettu 8- ja 16-ohmin kaiutinliitännöillä lisäkaappien käyttöä varten. Valitaan mitä tehdään ja tehdään se sitten hyvin Viime aikoina on testattavakseni tullut jos jonkinlaista masiinaa, joissa ominaisuuksia riittää. Orange edustaa hyvin toisenlaista lähestymistapaa soundiin. Käyttö on todella yksinkertaista, mitään erikoisuuksia ei ole - ei muuta kuin piuha kiinni ja menoksi. Käytin testikitaroina PRS Singlecutia, stratotyylistä Flying Finn -kitaraa sekä Fender Tex Mex Telecasteria, jossa on humbucker kaulamikrofonina. Välillä otin referenssiä Mesa Maveric- ja Fender Prosonic -komboista. Koetin myös Line6-särömallintajan Tube Screamer-imitaatiota Orangen edessä.
Teksti: Jarmo Hynninen, Kuva: Pekka Väänänen Oheinen ote on alku Jarmo Hynnisen kirjoittamasta testiartikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 4/2003. Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
|
