Päälle 500 sivua hakemistoineen kattaa Paul Simonin (s. 13.10.1941) tähänastisen elämäntarinan varsin yksityiskohtaisesti, mutta sivistyneesti. Päähenkilön heikkoudet ja ristiriitaisuudetkin kerrotaan avoimesti, mutta yksityiskohdilla ei mässäillä. Oiva täydennys henkilökuvaan sille, joka entuudestaan tuntee jo Simonin musiikin, muttei ole koskaan seurannut hänen edesottamuksiaan elämän privaattipuolella.
Kirjan kirjoittaja, Peter Ames Carlin, on amerikkalainen journalisti, musiikkikriitikko ja kirjailija. Kokemus kirjoittajana näkyy elämäkerran rakenteessa ja kirja etenee lineaarisen aikajanan ohessa myös hypyin ja takaumin.
Ne rytmittävät kerrontaa, mutta tekevät lukemisesta hetkittäin haasteellista, jos ei entuudestaan tunne kirjassa mainittuja henkilöitä. Heitä nimittäin riittää ja päälle pitää laskea tapahtumapaikat, joiden välillä siirrytään joskus niin äkisti, että ainakin iltasilmin vuoteessa luettuna joutuu kääntämään sivua aika ajoin taaksepäin tarkistaakeen missä oltiinkaan ja miten sinne päädyttiin.
Carlinin toimittama elämäkerta piirtää kohteestaan kuvaa henkilönä, jonka elämää musiikki määrittää, mutta mikään tutkielma Simonin musiikista se ei ole. Esimerkiksi YLEnkin kautta lähetetty rockin klassikolevyjä esittelevän sarjan jakso Bridge Over Troubled Water -levyn äänittämisestä sukeltaakin paljon syvemmälle musiikin tekemiseen kuin Carlinin teos missään vaiheessa.
Levyhistoria kyllä käydään läpi, mutta enemmänkin kirja valaisee suuren yleisön, median ja levy-yhtiön kokemusmaailmaa ja reaktioita, kuvauksest sessioista ovat suurpiirteisiä ja suuntaa-antavia. Niillä nostetaan tunnelmaa kuvailemalla osallistuneiden muusikoiden taidokkuutta ja Simonin tapaa pestata itseään inspiroivia soittajia kokonaisiksi studiopäiviksi työstämään materiaalia, jota ei vielä varsinaisesti ollut olemassa aihiota kummemmassa muodossa.
Tämä lähestymiskulma on ymmärrettävä ja varmasti sopusoinnussa kirjan suurimman lukijakunnan toiveiden kanssa. Fiilistä nostetaan maalailemalla lavein vedoin, tietokirjaa tässä ei ole ryhdytty tekemään.
Silti on hieman harmittavaa lukea, että Still Crazy After All These Years -kappaleen komeasta saksofonisoolosta puhuttaessa hehkutetaan "tähtifonisti" David Sanbornia eikä soolon soittanutta Michael Breckeriä. Kyllähän Sanborn mainitulla levyllä vierailee, mutta ihan toisessa kappaleessa. Ja voihan sitä tietysti todeta, että "tunnelma käy veijarimaiseksi, kun Fifty Ways to Leave Your Lover yhdistää aviorikokseen marssirytmiin", Gaddin legendaarista komppia sen kummemmin erittelemättä. Tyypillistä musiikkijournalismia, jolla levymyynti vilkastuu ja myytti artistin ympärillä kasvaa, mutta josta tiedonjano ei sammu.
Carlin seuraa Simonin uran käänteitä ja siviilielämää rinta rinnan aivan viime vuosiin saakka ja esittelee päähenkilön monipuolisena toimijana, jolla on ollut annettavaa musiikin ohella niin elokuvateollisuudelle kuin yliopistomaailmallekin.
Lopussa käy ilmi, että kirja on syntynyt ilman Paul Simonin tai hänen lähipiirinsä myötävaikutusta – he eivät ole olleet kirjahankkeesta ilmeisesti millään tavalla kiinnostuneita. Aineisto on kerätty muista lähteistä ja asioilla on puolensa. Toisinaan päähenkilöt muokkaavat asioita edukseen, nyt vastuu mahdollisesta kaunistelusta on Carlinilla. Toisaalta kirjassa kuvaillaan monia sellaisia kohtaamisia, joissa käytyjen keskusteluiden kohdalla joutuu nyt miettimään, mikä on kuultu luotettavalta lähteeltä ja missä kohden mennään oletuksilla ja todennäköisyyksillä.
Kritiikistä huolimatta kokonaisuus on mielenkiintoinen ja avaa viitekehystä sekä taustoja Simonin musiikkiin. Se onkin teoksen antoisin puoli, jonka ansiosta varsinaisen musiikkianalyysin pinnallisuuden ja levyjen työstämisen suurpiirteisen kuvauksen voi sivuuttaa lukuintoaan menettämättä. Kiinnostava hahmo kiinnostavana musiikin takana.
Käännös on sujuvaa ja teksti helppolukuista.
Suosittelen.
Peter Ames Carlin: "Paul Simon – Elämäkerta"
Kääntäjä: Jere Saarainen
Kustantaja: Minerva-kustannus, 2018
