Ogelina sen kansalaiset tuntevat, vaikka nimeä on vuosien saatossa muokattu moneen muotoon niin virallisissa kuin epävirallisissakin yhteyksissä. Ja kuten kirjassa todetaan, jokseenkin kaikilla on nimenomaan tuosta Ogelista jonkinlainen, usein aika kärjekäskin mielipide. Se on samaan aikaan ihailtu ja parjattu, ja sen läpikäyneet soittajat usein taitaviksi kehuttuja mutta kuitenkin monesti myös vähäteltyjä.
Eläydytään aikaan. Ristivetoa 1970-luvun alussa on joka suunnalla: asemansa paaluttaneelle klassisen musiikin opetukselle on jo vakiintuneet muodot ja perinteet, sekä ennenkaikkea vakiintunut rahoitus. Sen rinnalla pitäisi sitten osoittaa, että rytmimusiikki on yhtä todellista – yhtä vaativaa, laadukasta, merkittävää ja arvostettavaa. Pitäisi samaan aikaan svengata ja groovata, mutta silti pystyä systemaattisesti kasvattamaan perinteet ja teoriat hallitsevia ja kuitenkin ennakkoluulottomasti uutta luovia muusikkopolvia. Siinä aurataan latua umpihankeen, tuiskussa ja vastatuuleen. Vähillä resursseilla sitä tehdään, mutta sitäkin suuremmalla palolla. Kampitusyrityksistä ja vastustuksesta huolimatta aika on otollinen ja ideasta tulee totta.
Syksyn kiinnostavin musiikkikirja kertoo yhden oppilaitoksen tarinaa, mutta piirtää vääjäämättä sen rinnalla kuvaa yhteiskunnan tilasta ja muutoksista laajemminkin. Ogelin historia personoituu vahvasti perustajaan, rehtori Klaus Järviseen ja hänen puolisoonsa Seijaan, mutta toiminnan ydinryhmä on alusta alkaen laajempi ja henkilökunta ja taustajoukot vuosien saatossa vieläkin monilukuisampia.
Kirjan toimittaja Janne Mäkelällä on ollut selvästi todella laaja aineisto, jonka pohjalta hän on saanut koottua ja muotoiltua helppolukuisen ja selkeän kokonaisuuden. Todennäköisesti joku toiminnassa mukana ollut pettyy, kun ei löydä itseään teoksen sivuilta. Toisaalta vanhoihinkin kuviin on kaivettu henkilöiden nimet mukaan ja sen aivan ensimmäisen kesäleirin osallistujatkin on listattu. Haastattelutekstiä on runsaasti, mutta se on osaavasti seulottua ja vie eteenpäin tai syventää käsiteltävää asiaa. Ei jäädä pyörimään saman ympärille, eikä siteerata vain siteeraamisen ilosta.
Kirjan lopussa on kattavat luettelot viitteistä sekä lähteistä, sekä mittava henkilöhakemisto. Vaikka tekstiä lukee kuin ajanvietettä, kyseessä on tietokirja. Ansiokas sellainen.
Rytmioppia – Pop & Jazz Konservatorio 1972 – 2022
Toimittanut: Janne Mäkelä
Kustantaja: SKS Kirjat (2022)
ISBN 978-951-585-168-3
•••
Tämä kirja-arvio on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2022. Jos pidit juttua antoisana tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
