Marras on erilainen rock-kirja. Se on matkakertomus, tarina bändistä hajoamisen partaalla ja luotaus päihdeongelmaisen yksilön mielenmaisemaan. Marras on fiktiivinen, mutta silti lähellä totuutta, tekijän mukaan enemmän kuin hän haluaisi myöntää. Marras on myös veijaritarina, jonka huumori on joko mustaa tai painokelvotonta. Painamatta vitsejä ei tosin ole jätetty.
Oulun seudulta kotoisin oleva Sentenced oli menestyneimpiä suomalaisia metalliyhtyeitä 1990-luvun jälkipuoliskolla ja 2000-luvun alussa. Bändi kiersi paljon Euroopassa ja kävi myös Amerikan mantereilla. Sami Lopakka oli yhtyeen rytmikitaristi ja sanoittaja. Marras on Lopakan väritetty näkemys siitä, miten hän keikkabussitodellisuuden ja kiertämisen koki.
Kirjassa Sentencediä muistuttava yhtye matkaa läpi Euroopan. Turnee kattaa lähes kaikki Euroopan osat: pohjoisesta etelään, idästä länteen. Mukana kulkee ruotsalainen lämmittelijäbändi, jota Lopakka rienaa minkä ehtii. Kiertue on kuvattu paikoin jopa inhorealistisesti: se on täynnä saastaa, sekoilua, riitoja, epävarmuutta ja vaikeuksia. Toveruutta je veljeyttäkin on, mutta lähinnä etanolin sumentamassa muodossa. Onnistumisen kokemukset keskittyvät yksittäisiin hyviin keikkoihin. Matkan aikana kertojahahmo Hautamaa uppoaa yhä syvemmälle epätoivoon. Hän näkee ympärillään ihmisiä, jotka ovat joko surkuhupaisia klovneja tai samanlaisia ihmisraunioita kuin hän itsekin. Hautamaa haaveilee kuolemasta, vaikka kotona odottava vaimo on viimeisillään raskaana.
Lopakka kirjoittaa hyvin. Kuolinilmoitusten muistovärssyistä suomen kielen gradunsa tehneen esikoiskirjailijan lause on vetävä, hän hallitsee tyylilajinsa. Marras on kirja, joka on helppo ahmia muutamalla lukukerralla. Lopakka tuntee perin pohjin kaupungit ja klubit, joissa bändi kiertueellaan pysähtyy. Pienenä kauneusvirheenä voi pitää historiallis-yhteiskunnallisia pohdintoja, joihin Lopakka yltyy joidenkin kaupunkien kohdalla. Ne ovat usein päälleliimatun ja yliyrittävän oloisia.
Rock-tähteydestä haaveilevien voi olla vaikea ymmärtää sitä kuvaa, jonka Lopakka kiertämisestä antaa. Miksi kaikki voivat niin pahoin? Miksi päähenkilöt ovat niin perin juurin negatiivisia? Eikö heidän pitäisi elää unelmaansa, välittää faneista? Missä on se dramaattinen kauneus, jota Sentencedin melodioissa on? Ehkä juuri tämänkaltaisista ratkaisemattomista kysymyksistä syntyy kirjan kiehtovuus. Sentencedin ura oli komea, mutta monien demonien riivaama.
Sami Lopakka: Marras (Like 2014)
