Elton Johnin säveltämä riipaisevan kaunis musikaali käsittelee isoja teemoja – ilman turhaa alleviivausta.
Brittiläisen menestysmusikaalin suomalaisessa kantaesityksessä 12-vuotias Billy harhautuu nyrkkeilytunnin jälkeen tyttöjen balettiluokkaan ja jää koukkuun. Moista hempeilyä ei kaivoskaupungissa siedetä, varsinkin kun on tiukat paikat, ollaan lakossa Thatcherin hallitusta vastaan ja miehestä otetaan mittaa. Musikaali onnistuu kouriintuntuvasti kuvaamaan ajan, paikan ja tilanteen kertakaikkista toivottomuutta ja sen vastaparina toivoa – mahdollisuutta päästä pois ja tulla joksikin. Lopulta kovatkin karjut heltyvät ja antavat Billylle onnenpotkun persuksiin valitsemallaan tiellä.
Elton John lataa musikaalin parhaan biisin heti kärkeen: yli kuusiminuuttinen avausnumero, suomenkieliseltä nimeltään ”Vielä tähdet loistaa”, on järeä sävelteos, jonka toivoisi jäävän historiaan. Balladiosastolla herkistää sävelhelmi ”Kirje”, myös tekstinsä ja tarkasti pedatun näyttämötilanteensa vuoksi. Ja tiedoksi niille, jotka syystä tai toisesta karttavat Elton Johnin soolotuotantoa: tästä musikaalista et säveltäjää tunnista ellet tietäisi.
Lapsirooleissa on kolmoismiehitys, sillä fyysisesti rankka esitys vaatii palautumisaikaa ja on varmaan myös psyykkisesti kova urakka. Ensi-illassa nähdyt Lassi Hirvonen (Billy) ja Kasperi Virta (Michael) ovat verraton parivaljakko: Hirvonen esitti vaativan nimiroolin lauluineen ja tansseineen vakuuttavasti, ja Virran lavasäteilyn edessä yleisö oli täysin myyty.
Kaupunginteatterin Billy Elliot ei ole kuitenkaan yksilösuoritusten vaan huippuunsa hiotun ensemblen juhlaa, sillä jokainen rooli – iso ja pieni – tehdään samalla antaumuksella, taidolla ja tarkkuudella.
Kaupunginteatterin syksyn satsaus on ensimmäinen ensi-ilta väistötiloissa Peacock-näyttämöllä. Täyteläisestä soundista nauttiessaan unohtaa välillä istuvansa Linnanmäen vanhan, kaikuisan ja korkean laatikkokatsomon sisällä. Yhtenä selityksenä äkilliseen parannukseen voi pitää nimenomaisen esityksen tarpeisiin räätälöityä monikaiutinjärjestelmää yhdistettynä tilan akustointiin. Kehuja ansaitsevat myös äänisuunnittelijat Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen, jotka myös miksaavat esityksen omin käsin.
Ja mikä on miksatessa, kun äänilähdekin on iskussa: Risto Kupiaisen orkesteri rullaa orgaanisesti, vaikka mennään klikin perässä ja lisäpontta sointiin lainataan taustaraidoilta. Myös kuoro on treenannut niin, että konsonantit lähtevät ja loppuvat samassa kohtaa, vaikka etäisyydet ovat melkoiset ja jotkut laulavat kaukana äänieristetyssä kopissa ja kuulokekuuntelussa, samalla kun toiset laulavat näyttämöllä otsamikkeihin – ilman monitorointia!
Billy Elliotia esitetään tiiviinä putkena vain syyskauden ajan. Jos haluaa nauttia täysipainoisimmasta suuren mittakaavan musiikkiteatterista mitä kotimaassa on tarjolla, kannattaa hankkia liput. Ja kunnon pinkka nenäliinoja.
Billy Elliotin tuotannosta kertova artikkeli on julkaistu Riffi-lehden numerossa 4/2015, joka ilmestyi 2. syyskuuta.
Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin Peacock-näyttämöllä 27.8.2015
Riffiä myyvät Lehtipisteet, Akateemiset kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
