Fender Bassman Pedals – varta vasten bassolle

Image

Ison Ähvän pedaaliviisikko sisältää tuttuja efektityyppejä, mutta kitaran sijaan bassolle optimoituina versioina.

 

Bassoa efektoitaessa syntyy tunnetusti usein puuroa, kun aivan matalimmatkin taajuudet myllytetään samalla reseptillä keski- ja ylätaajuuksien kanssa. Tämän välttämiseksi Fender luottaa vanhaan ja hyväksi tunnettuun kikkaan: annetaan alimpien taajuuksien soida muokkaamattomana ja kohdistetaan efekti vain ylemmille taajuusalueille. 

Image

Kaikissa viidessä Bassman-pedaalissa on yhtenäinen varustelu. 
Siihen kuuluvat monotulo ja -lähtö instrumenttitason signaalille, liitäntä yhdeksän voltin DC-virtalähteelle, soundin muotoiluun varatut kolme säädintä ja kaksi liukukytkintä, sekä jalkakytkin pedaalin päälle ja pois polkaisemista varten.

Jokaisessa mallissa on myös rasian kylkeen sijoitettu PAD-kytkin, jolla aktiivielektroniikalla varustellun basson tuottamaa signaalia voi tarpeen vaatiessa vaimentaa efektointia.

Bassman Driveria valmistaja kuvailee kevyestä putkityyppisestä reunasäröstä aina todelliseen hi-gain-jytyyn pystyväksi säröttimeksi, jonka JFET-kytkentä ja dynaamisten klippaus-asteiden ketju jäljittelee putkivahvistimen käyttäytymistä.

Image

Kansilevyn Voice-kytkimellä soundiin saadaan ekstrakerros säröä, kun halutaan siirtyä kevyemmistä rosoista nykyaikaiseen paksuun säröön.
Mid-kytkimellä puolestaan valitaan jompi kumpi vaihtoehto keskialueen luonteeseen.
Kotelon sisälle sijoitetulla trimmerillä voi lisäksi hienosäätää säröön sisältyvien ylätaajuuksien määrää.
Blend-säätimen ansiosta soittaja voi miksata puhdusta ja säröytettyä soundia haluamassaan suhteessa.

 

Bassman Fuzz toimii hyvin saman tyyppisesti kuin Driver, vaikka sen tuottama särösurina onkin pohjimmiltaan aivan erilaista.

Image

Säädöt ja kytkimet vastaavatkin Driverin toimintoja muuten, mutta Mid-kytkimen sijaan Fuzzissa on kolmiasentoinen "Focus", jolla surinan voi rajata vain ylätaajuuksille, keski- ja ylätaajuuksille tai aivan koko kaistalle bassoista diskantteihin saakka.

 

Bassman Comp on päältä katsottuna yhtä yksinkertainen ja hyppysten ulottuvilla on kompression voimallisuuden ja lähtövoluumin lisäksi Blend, jolla suoraa signaalia ja kompressoitua signaalia miksataan keskenään.

Image

Tämän pedaalin liukytkimet on valjastettu kahdelle eri toiminnolle: kompressiosuhteen valinnalle (joko 4:1 tai 8:1) ja palautumisajan nopeudelle (automaattinen eli nopea tai jokin trimmerillä säädetty hitaampi).
Myös attack-aikaa eli kompression reagointinopeutta voi säätää kotelon sisään sijoitetulla trimmerillä.

Bassman Delay sisältää kaksi bassokäyttöön optimoitua DSP-pohjaista algoritmia, joista yksi jäljittelee analogista viivekytkentää ja toinen digitaalista. Valinta näiden välillä hoidetaan Type-kytkimellä, jonka viereen sijoitetulla toisella liukunamikalla voi valita viiveen joko pelkästään ylemmille taajuuksille tai täydelle taajuuskaistalle.

Image

Viivästetyn signaalin taajuussisältöä pääsee lisäksi muokkaamaan kahdella kotelon sisään sijoitetulla trimmerillä, joilla säädetään ali- ja ylipäästösuotimen rajataajuudet.

 

Bassman Reverb on toiminnoiltaan hyvin pitkälti saman tyyppinen kuin Delay, mutta keskittyy nimensä mukaisesti kaikuihin, joita on kahta tyyppiä: huonekaiku (Room) ja halli (Hall). 

Image

Liukukytkimistä ensimmäinen onkin kaikutyypin valinnalle. Kytkimistä jälkimmäisellä valitaan sitten se syttyykö kaiku välittömästi vai vasta kotelon sisälle sijoitetulla trimmerillä asetetun viiveen kuluttua.
Myös Reverb-pedaalissa on kaksi trimmeriä. Jo mainitun lisäksi on nimittäin kai'un diskanttisisältöön vaikuttava vaimennussäätö.

 

Lisätiedot: Fender