Kaksi vuotta sitten Rifin testissä vieraillut Soldano Super Lead Overdirive -pedaali havaittiin erinomaiseksi särösoundien lähteeksi, joka ei juurikaan jättänyt toiveille sijaa. Nyt valmistaja sitten kuitenkin on päättänyt viedä homman vielä uudelle tasolle lisäämällä pakettiin myös oman vahvistinuppinsa normaalin kanavan.
SLO-pedaali toi Soldanon maineikkaan vahvistimen hi-gain-kanavan kitaristin pedaalilautaan ja nyt sen rinnalle on siis tarjolla myös niin sanottu normaalikavana reunsasäröön murtuvana crunch-versiona. Vaihtoa varten on jalkakytkin, ja toisella polkaistavalla namikalla puolestaan koko pedaalin saa päälle sekä pois päältä.
Molemmille kanaville on omat gain- ja master-säätimensä, joilla kanavien säröytyksen ja äänenvoimakkuuden saa sovitettua.
Äänenväriin vaikuttava säädinrivistö koostuu kolmialueisesta ekvalisoinnista (bass, mid, treble) ja ylemmän keskialueen sointia muokkaavasta presence-säädöstä.
Lisäksi on kotelon kylkeen sijoitettu Deep-kytkin, jolla soundin voi sovittaa kulloisenkin kitaran ja vahvistimen yhdistelmälle sopivaksi.
Liitännät ovat nekin suoraviivaisia: tulojakki kitaran kytkemiseksi ja lähtöjakki signaalin viemiseksi seuraavaan laitteeseen kuuluvat varusteluun, samoin liitäntä yhdeksän voltin virtalähteelle.
Virtaa pedaali tarvitsee 40 mA, mutta pariston käyttömahdollisuutta siinä ei ole.
Valmistajan tiedotteessa todetaan, että SLO Plus soveltuu perinteisen säröpedaalin toimenkuvan ohessa myös etuasteeksi silloin, kun käytetään keikkasetissä pelkkää päätevahvistinta kaiutinkaappien kera, tai äänitystoimissa impulssivasteisiin perustuvaa kaiutinsimulointia.
Soldano valmistaa pedaalista myös violettiin vivahtavaa, metallinhohtoista Purple-versiota.
Yksikanavaisen SLO-pedaalin testin voit lukea tämän linkin kautta.
Lisätiedot: Fitzpatrick