Mikkelissä käytetään puoli miljoonaa euroa tapahtumakaupungin toimintaan seuraavan kahden vuoden aikana.
Uutiset
Kesän festivaali joudutaan perumaan koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen takia. Seuraava Tuska järjestetään 1.–3.7.2022.
Muusikkojen liiton vuoden 2020 tunnustuspalkinto on myönnetty Janne Haavistolle merkittävästä urasta musiikin monipuolisena ammattilaisena sekä Kymi Sinfoniettalle poikkeuksellisesta muuntautumiskyvystä ja rohkeudesta orkesterikentällä. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa, ja se jakaantuu kahden saajan kesken.
Janne Haavisto
Kulttuuri- ja kongressikeskus sekä tapahtumayhtiö Tampere-talo Oy ja Akun Tehtaan tapahtumateknisen palvelun yhtiö Oy Aku’s Factory Ltd. ovat 13. huhtikuuta solmineet liiketoimintakaupan, jonka avulla yhtiöt tiivistävät yhteistyötään rakentaakseen Pirkanmaalle entistäkin kilpailukykyisemmän tapahtuma-alan toimijan.
Porissa toimivan Validi Karkia -klubin avarakatseinen ohjelmisto toteutuu nyt myös videosarjana, joka ei genrerajoille turhaan pokkaile. Artistivalinnat ilmentävät nykyistä musiikkimaailmaa monipuolisesti.
Viimeisinä viikkoina hallitus on päättänyt valmistella kiireisesti taloudelliset kompensaatiot niille toimialoille ja elinkeinoille, jotka ovat kohdanneet koronaepidemian vuoksi asetettuja elinkeinotoiminnan sulkuja. Parhaillaan kiireellisessä valmistelussa ovat taloudelliset kompensaatiot yrityksille, joiden liiketoiminta tulee kärsimään hallituksen päättämistä liikkumisrajoituksista.
Uusien julkaisuiden linkkejä tulvii sähköpostiin siihen tahtiin, että vain osaa ennätä klikata. Nyt osui ajoitus onnekkaasti ja näinpä sitten tutustuin uuteen artistiin ja hänen tänään julkaisemaansa singleen. Ilahduin.
Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakaa koronatukea yhteensä noin 15 miljoonaa euroa taiteilijoille, kulttuurialan ammattilaisille sekä taide- ja kulttuurialan toiminimille.
Hakuaika päättyy 15. huhtikuuta kello 16.00.
Uusi kolmipäiväinen teemafestivaali G Livefest järjestetään 8.–10.7. G Livelab Tampereella sekä Tampereen Kirjastonpuistossa ja Laikunlavalla.
Koronakriisi on ajanut tapahtuma-alan ammattilaiset taloudelliseen ahdinkoon. Vuosipäivänä käynnistyvä kampanja nostaa esille äänettömän hädän
Äänilevyjen puristaminen vinyylistä päättyi Suomessa jo vuonna 1995. Hiljattain perustettu Helsingin Levypuristamo vastaa kovaan kysyntään aloittamalla vinyylilevyjen valmistuksen Vallilan Konepajan vanhassa voimalassa vielä loppuvuoden aikana. Tavoitteena on hiilineutraali tuotanto.
Maailma kylässä -festivaali toteutuu tänä vuonna 29.–30.5.2021 virtuaalitapahtumana, jossa nähdään lukuisia konsertteja sekä maailmalta että Suomesta, ajankohtaisia dokumenttielokuvia, kymmeniä kantaaottavia puheenvuoroja, lastenohjelmaa ja messutapahtuma. Festivaalin teemana on tulevaisuus. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.
Melko yleinen ajatus on, että elokuvaäänen parissa työskentelevät ovat poppimiksaajia onnekkaammassa asemassa, sillä elokuvien esitysympäristö on ainakin teattereiden osalta jollain tapaa vakioitu tai hallittu myös äänen suhteen. Vaan eipä olekaan, kertoo tuore Aalto-yliopistolla tehty tutkimus.
Viime marraskuussa 70 vuotta täyttänyt Tuomari Nurmio aloittaa verkkohuutokaupan, jossa on myynnissä pala suomirockin historiaa.
Frankfurtin messuilta tiedotetaan, että pandemian edelleen jatkuessa kaikki kevätkauden messutapahtumat joudutaan perumaan. Prolight + Sound järjestetään seuraavan kerran 2022.
Tammikuussa avattu verkkopalvelu sisältää tiedotteen mukaan Pop & Jazz Konservatorion koko opetussisällön.
Soitinopiskelua tukeva teoria- ja säveltapailuapplikaatio Exaktor avautuu sekin vielä kuluvuna vuoden aikana.
Pandemian vaikutus kävijämääriin ja tapahtumien järjestämiseen on näkynyt myös Kansallismuseon toiminnassa. Ennätysvuodesta 2019 pudotusta tuli suurinpiirtein kolmannesosan verran, mutta kotimaan matkailu ja uuden digitaaliset sisällöt pelastivat täydeltä romahdukselta.
Käyttökokeisiin perustuvia laitearvioita toinen toisensa perään…
Helsingin Kaupunginteatteri aloittaa 25. marraskuuta koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut. Koronepidemian aiheuttamat peruutukset ja puolikkaille saleille esittäminen syksyn aikana ovat heikentäneet teatterin taloutta merkittävästi.