Parhaat kitarasoundit levyillä eivät ole pelkästään sen toistamista, mitä kitaristi on soittimellaan vahvistinlaitteistonsa kautta tuottanut tallennettavaksi. Kun muusikko on osuutensa hoidellut, on edessä vielä jälkitöinä ekvalisointia, tasojen muokkausta ja efektointia studiokonsolien ja lisälaitteiden ääressä.
Nyt tutkittavana olevan kahden kitarapedaalin tekijällä, API:lla, on taustallaan yli 50 vuoden kokemus analogisten äänipöytien ja muiden ammattitason studiolaitteiden valmistuksesta.
Näin ollen heidän lähtökohtansa on hieman erilainen kuin tyypillisesti – useimmitenhan pedaaleiden valmistajat laativat omia versioitaan efekteistä, joita on tapana kitaristille tarjota ja pääosin perinne on suosinut pikemminkin lofia kuin hifiä.
API puolestaan haluaa pedaaleihinsa ominaisuuksia heidän omista studiolaitteistaan, ja testin perusteella nyt operoidaankin siellä audiolaadun
ylätasolla.
Sinisissä askeissa
Kokeilussa olivat API:n pedaalit TranZformer GTR ja TranZformer CMP. Ensimmäinen on signaaliboosteri EQ-ominaisuuksilla (tai eq boosterilla…), kun taas jälkimmäinen on kompressori.
Molemmat ovat pieneen ja tukevaan metallikoteloon rakennettuja. Ulkopinnat ovat samaa sinisen sävyä, ja jonkinlaista värieroa koteloille API olisi kyllä saanut käyttää, koska jo lyhyen matkan päästä laitteet näyttävät melkein samalta. Ainoana näkyvänä erona on säätönuppien keskustan väritys.
Kummassakin on neljä pyöritettävää säädintä sekä sarja minikytkimiä – jotka ovat niin minejä, ettei niiden asentoa kauas näe. Säätimissä sentään on paremmin erottuva kohouma asennon osoittimena. Virtajohdon liitin on kotelon sivussa ja sitä on hiukan upotettu sisään.
Reippaasti puhtia
Ekvalisaattori TranZformer GTR lupaa enimmillään 15 dB tehostusta tai vaimennusta kolmella eri taajuuskaistalla, ja lisäksi puhdasta yleisboostia jopa 40 dB. Ensikokeilussa testasin juuri noita tehostuksia, ja ilman mitään desibelimittauksia tiivistän kuulovaikutelman kahteen sanaan: todella paljon.
Puhtaan vahvistuksen vaihtoehtona Gain-säädön yhteyteen voi minikytkimellä liittää pedaalin sisäisen operaatiovahvistimen tuottamaan yliohjaussäröä. Tätä pedaalia en kuitenkaan valitsisi ainoaksi särölaitteeksi ketjussa, pikemminkin vain pieneksi osaksi kokonaisuutta.
Pedaalin lähtötasolle on vielä erikseen minikytkin, jolla ekvalisointien ja mahdollisen särön tuottamisen yhteydessä nostettua signaalia saa tarvittaessa vaimennettua 20 desibeliä, jotta pysytään ketjun seuraavalle laitteelle sopivassa luokassa. Eräänlainen kiinteä master volume siis.
Käyttöohjeen mukaan GTR kelpuuttaa tavanomaisen yhdeksän voltin lisäksi jännitteet jopa 18 volttiin asti. Koska käytössäni oli virtalähde, josta irtoaa myös 12 sekä 18 volttia, niin valmistajan luvalla kokeilin nekin. Ja toden totta: entistäkin enemmän puhtia ilmaantuu jännitteen kasvaessa. Tämäkin korvakuulolla mitattuna.
Tarkoituksenmukainen ekvalisaattori
API on valinnut säätimiin taajuudet 200 Hz sekä 1,5 ja 5 kHz. Näistä kahden alimman vaikutus noudattaa aina ns. kellokäyrää, eli säätö vaikuttaa nimetyn taajuuden kummallakin puolella ja säädön tulos tuottaa tyyliteltyä kirkonkelloa muistuttavan hahmon vasteeseen. Korostettaessa kellon siluetti piirtyy oikein päin, vaimennettaessa vastaavasti ylösalaisin.
Ylin säätö voi sekin toimia kellokorjaimena, mutta kytkimellä sen voi vaihtaa ns. hyllykorjaimeksi. Silloin vaikutus kyllä alkaa jo nimetyn taajuuden alapuolelta, mutta jatkuu tasaisena koko sen yläpuolelle jäävällä taajuusalueella. Kumpareen tai kuopan sijasta vasteen kuvaajaan muodostuu tasaista hyllyä muistuttava vaakaviiva – korostettaessa koko alue nostetaan vertauskuvallisesti ylähyllylle, vaimennettaessa se lasketaan alahyllylle.
Kitaran alin E-kieli on virityksestä riippuen perustaajuudeltaan noin 80 Hz ja sähkökitaran ylimmät sävelet hipovat 2000 hertsin rajaa. Perustaajuus antaa äänelle tunnistettavan sävelkorkeuden, mutta sen yläpuolelle muodostuva yläsävelsarja tuottaa soittimelle ominaisen sointisävyn.
Perustaajuudesta ylöspäin edettäessä yläsävelsarjan ensimmäinen komponentti on oktaavikerrannainen, jonka taajuus on kaksi kertaa perustaajuuden verran. Sen jälkeen vuorossa ovat tuon kerrannaisen kvintti, toinen oktaavikerrannainen, sen terssi jne.
Vireisessä soittimessa yläsävelten muodostuminen noudattaa samaa kaavaa soittimesta riippumatta, mutta eri osaäänesten keskinäiset voimakkuussuhteet vaihtelevat, ja muovaavat sitä kautta kunkin soittimen sointiväriä.
Voidaan siis todeta, että API on huomioinut GTR :n kohdalla ensinnäkin tietysti sen, että kitara on luonteeltaan keskialueella soiva soitin. Ja lisäksi sen, että jokaisessa kitaralla soitetussa sävelessä on runsaasti energiaa myös harmonisten ylä-äänesten sarjassa, mikä antaa soittimelle juuri sen tunnistettavan ominaissävyn.
GTR:n alin säätö, 200 Hz, osuu käytännöllisesti sille alueelle, joka tuo kitaran alarekisteriin tukevuutta tai toisaalta saattaa vaatia vaimennusta puuroutumisen välttämiseksi. Keskimmäinen säädin, 1,5 kHz, puolestaan vaikuttaa niihin taajuuksiin, jotka antavat kitaran soinnille terävää iskevyyttä, mutta jotka liian voimallisina kirskahtavat ikävästi korvaan.
GTR:n ylin säädin taas vaikuttaa jo kitaran korkeimmillakin sävelillä puhtaasti niiden yläsävelsarjaan. Pelkkää kitaran omaa soundia kuunneltaessa säätimen käyttö heijastuu soinnin heleyteen tai ilmavuuteen.
Toisaalta, ylätaajuuksien pois leikkaaminen muokkaa kitarasoundin tummasävyisemmäksi ja rajatummalta kuulostavaksi, vaikka soivia perustaajuuksia siinä ei vähennetä. Muun miksauksen seassa tämä antaa myös apua silloin, kun ylätaajuuksien alueelle on tunkua, kuten bändisoitossa usein on.
Varsinkin runsas symbaalien käyttö suorastaan syö kitaran ylä-äänien kuuluvuutta ja sellaisessa tilanteessa GTR auttaa kitaraa ottamaan takaisin tuota kaivattua osuutta kilohertsien taajuuksissa.
Mainitaan pöytäkirjan ohi, että API on valmistanut basistille suunnatun version samasta pedaalista nimellä TranZformer LLX, ja siinä vastaavat säätimet ovat basson äänialalle optimoidusti 100 ja 400 Hz sekä 2 kHz.
Ammattimaista puristusta
Kompressoripedaali TranZformer CMP sisältää API:n räkkilaitteissaankin käyttämän jänniteohjatun analogisen kompressoripiirin (VCA).
Ja kuten esimerkiksi API:n 225L-räkkilaitteessa, pedaalissakin on kytkimillä valittavissa kompressiolle nopea (1 ms) tai hidas (10 ms) atakki, samoin kuin nopea (300 ms) tai hidas (1 s) release-aika.
Ei siis portaattomia säätöjä kuten studiokompressoreissa usein, mutta toisaalta perinteisissä kitarapedaaleissa ei useinkaan ole minkäänlaisia valintoja kompression toimintanopeuksille.
APIn aikavalinnat ovat perusteltuja ja niiden yhdistelmillä kompression saa istumaan monenlaiseen musiikilliseen kontekstiin, etenkin kun ”Sustain”, käytännössä kompression kynnystaso, on sitten pyöritettävällä säätimellä portaattomasti määrättävissä.
Neljän säätimen rivistössä on lisäksi tulo- ja lähtösignaalitason asetukset sekä miksausnuppi Blend. Kaikissa kompressoripedaaleissa ei blendiä ole, ja joissakin lähtötasona on kiinteä 50/50 miksaus, mutta API:n CMP antaa mahdollisuuden lähteä kokonaan kompressoimattomasta kuivasta signaalista ja edetä rinnakkaiskompression kautta aina täysin kompressoituun asti.
Blendin ansiosta CMP on kiltti kompressori, joka antaa lievällä annostelulla mahdollisuuden jättää signaaliin alkuperäistä atakkia ja dynamiikkaa. Toisaalta Blendin kääntö kokonaan kompressoidun puolelle tuo esiin hyvinkin vahvan kompression, jolle varsinkin kompatessa löytyy käyttöä.
Minikytkimien rivistössä on vielä tyyppivalinta OLD/NEW. Tämä taas kuvastaa elektroniikan kehitystä ja soveltamista studiolaitteissa. Vanhan ajan kompressorit olivat hiukan hitaita ja näin ollen toiminnaltaan hiukan pehmeämpiä kuin myöhemmät.
Lopuksi
API tarjoilee kitaristin poljettavaksi pedaalit hiukan tavanomaisesta poikkeavalla tavalla toteutettuna. Niistä ei irtoa uniikkeja ja ennenkuulumattomia soundeja, mutta sen sijaan ne tuovat joitakin studioiden äänenkäsittelystä tuttuja ominaisuuksia keikallakin käytettäväksi.
Kummankin rakenne on mekaanisesti vankka ja audiolaatu erinomainen. Vaikka omassa pedaalilaudassa on jo hyvää, niin sen tilalle APIlla on sitten näemmä kuitenkin tarjota jotain vielä selvästi vähän parempaa.
TranZformer GTR on vahva boosteri, jossa on EQ-ominaisuuksia erityisesti kitaran ominaissoinnille tärkeitä ylätaajuuksia käsittelevillä kaistoilla. Sen säädöillä on huomattavan suuret vaikutukset verrattuna sähkökitaran tai vahvistimen omiin sävysäätöihin. Se myös tuo vahvistimen toimintoihin monipuolisuutta.
TranZformer CMP on lähtösignaalin kanssa maltillisesta tiukaksi miksattavissa oleva kompressori. Sen säätömahdollisuudet vaikuttavat ensivilkaisulla rajallisilta, mutta käytännössä hyviä asetuksia löytyy vaivatta paljon.
APIn pedaalit ovat kohtalaisen hintavia. Kuitenkin kitaran soinnillisten ominaisuuksien parantamiseen sijoitetaan usein huomattaviakin summia, vaikka muutokset olisivat minimaalisia ja saavutettu etu hukattaisiin saman tien keskinkertaisten pedaaleiden kokoelmaan.
Paljon merkittämpiä tuloksia saatettaisiin lopulta saavuttaa, jos koko signaalitie soittimesta vahvistimeen koottaisiin tällä tavalla tinkimättä toteutetuista laitteista.
Api TranZformer
Select-malliston efektipedaaleita
TranZformer GTR
• kolmialueinen eq (200 Hz, 1,5 kHz, 5 kHz)
• +/- 15 dB / alue
• jopa 40 dB lisävahvistus (boost)
• sisäinen yliohjattava operaatiovahvistin säröytystä varten
• lähtyötason vaimenns kytkimellä, -20 dB
• käyttöjännite 9 – 18 V
• hintaluokka 350 €
TranZformer CMP
• kompressori
• tulo- ja lähtötason säädöt
• kompression kynnystason säätö (sustain)
• attack-ajan valinta ( 1 ms / 10 ms)
• release-ajan valinta (300 ms / 1 s)
• kompressorin ”tyypin” valinta (old / new)
• kompressoidun signaalin miksaus 0 – 100 % (Blend)
• käyttöjännite 9 – 18 V
• hintaluokka 350 €
Lisätiedot: Pro Audio Finland
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2022. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
