Princeton Reverb on Fenderin ikonisia vahvistimia, ja sen nykyversioista lähinnä alkuperäistä on ’64 Princeton Reverb.
Tämä kaksikko taas ottaa reippaasti etäisyyttä, vaikka nimi onkin lainaa. Ensimmäinen vuoden 1968 putkikytkentää muunnellen, jälkimmäinen mallinnustekniikan avuin.
Custom Princeton Reverbin säädinpaneeli mukailee Fenderin vuonna ’68 käyttöön ottamaa ”silverface”-tyyliä, kun taas Tone Master Princeton Reverbin paneeli mallaa aiempina vuosina käytössä olleen ”blackface”-tyylin kanssa. Etukangas on tuttua hopeanvalkoista punosta ja olemus muutoinkin hyvin samanlainen.
Eron huomaa kuitenkin viimeistään kahvaan tartuttaessa: Custom-mallikaan ei ole varsinaisesti painava, mutta Tone Master on suorastaan kevyt kantaa.
Siinä missä ’68 Princetonin kotelo on tehty nykytyyliin koivuvanerista, on Tone Masterin koppa valmistettu ’50/60-lukujen tapaan umpimännystä. Tällä pitäisi olla vaikutusta kotelon resonointiin ja siten soundiin.
Tone Masterissa kotelon sisäpinnat on myös jätetty paljaiksi, ja niihin on asennettu Velcro-kiinnikkeet virtajohdolle ja jalkakytkimelle. Tämä on mainio juttu, sillä näin nämä pakolliset varusteet pysyvät paikallaan kuljetuksen aikana.
Etupaneelin toiminnot ovat samanlaiset: kaksi tuloa, volume, treble- ja bass-säätimet.
Lisäksi molemmissa on reverb- sekä tremolon speed- ja intensity-säädöt. Erona on, että ’68 Customissa on perinteinen jousikaiku ja putkiohjattu tremolo, ToneMasterissa puolestaan efektit tuotetaan konvoluutiolla.
Molemmissa komboissa on 10-tuumainen kaiutin, mutta eri valmistajalta. Tone Masterin kaiutinelementti on Jensen C10R, perinteinen Princeton-kaiutin, kun taas ’68 Customiin on asennettu Celestion Ten 30, joka manuaalin mukaan sopii paremmin ”rapeisiin” soundeihin.
”Modernimpi” Princeton
’68 Princeton Reverb Amp on rakennettu kahdella 6V6-pääteputkella. Kun vahvistimen signaali jaetaan puolikasta 12AX7-putkea käyttävän vaiheenkääntäjän kautta pääteputkille, ne tuottavat yhdessä ”vain” 12 wattia tehoa kahdeksan ohmin kuormalla.
Lisäksi kyseessä on tosiaankin ”täysputkivahvistin”, sillä etuasteputkien lisäksi myös tasasuuntaus tehdään 5AR4-putkella.
Valmistaja toteaa käyttöohjeessaan, että Custom Princetonin tone-kytkentää on hieman muokattu, jotta vahvistin tarjoaisi soittajille laajemmin pelivaraa pedaaleita käytettäessä. Testasin asiaa kirkkaanpuoleisen säröpedaalin kanssa, eikä sen kanssa ollut ongelmia.
Toinen manuaalissa mainittu modaus on se, että negatiivista takaisinkytkentää on heikennetty nopeamman säröytymisen ja paremman kosketusherkkyyden nimissä.
Custom Princeton pysyi yksikelaisilla Stratocasterin mikeillä puhtaana volume-säätimen ollessa korkeintaan kolmosen kohdalla. Pykälä tai pari siitä lisää, niin sointi alkoi mikeistä ja soittotatsista riippuen jo selvästi harsuuntua, kunnes viiden kuuden tienoilla vahvistin oli yksikelaisilla mikeilläkin jo selvästi säröllä, mutta reagoi edelleen kielten kosketukseen hyvin.
Tuloista oikeanpuoleinen on asetettu kuusi desibeliä epäherkemmäksi verrattuna ykköseen, ja sitä kautta sai hiukkasen lisää puhdasta soundia.
Jos molempia tuloja käyttää samaan aikaan, muuttuu niiden taso samaksi. Sitä tosin ei mainita, että kumpaan suuntaan.
’68 Princetonin tremolo oli varsin erottuva. Oma suosikkiasetukseni eli hitaan ja syvän puoleinen keinunta löytyikin sillä helposti. Jousikaiku oli hännältään lyhyempi omaan Twin Reverbiini verrattuna, mutta sen nyt selittää lyhyempi kaikutankki. Harvoinpa laitan kuitenkaan Fenderissä kaikua kolmosta isommalle, eikä kaiku sillä lukemalla tuntunut ainakaan liian päällekäyvältä.
Sävymestari
Tone Master Princeton Reverb on teholtaan 50-wattinen, mikä valmistajan mukaan riittää simuloimaan 12-wattisen putkiversion suorituskykyä, ja mallinnuksen esikuvana on kaiketi ollut ’64 Princeton Reverb. Soinniltaan vahvistin tuntuikin Custom-malliin verrattuna kirkkaammalta ja toisaalta myös hieman kevyemmältä.
Kirkkaampi sointi selittynee ainakin osittain Jensenin kaiuttimella. Tone Masterin soundi säröytyi aika samantyylisesti kuin Custom Princetonin, mutta ei aivan niin aikaisin. Ja mikä tärkeintä, se säilyi isollakin volumella esikuvansa tyylisenä, eikä mennyt liian överiksi.
Tone Masterin konvoluutiotekniikalla toteutetut jousikaiku ja tremolo kuulostivat hieman erilaisilta ’68 Customiin verrattuna, mutta ihan hyviltä kylläkin.
Kaiku tuntui tässä vahvistimessa jopa hieman isommalta, eikä sen säädintä tarvinnut avata myöskään kolmosta isommalle, jotta kaiku oli omaan makuuni ihan tarpeeksi pinnassa. Ellei sitten halua vaikkapa Fleetwod Macin Albatrossin tapaista kaiussa kylpevää soundia.
Tremolo puolestaan soi vaimeammin Customiin verrattuna, ja intensity-säädintä avasinkin mielelläni aina kasin tienoille, että sain syvästi soivan tremolon. Soundiltaan se kuitenkin oli vallan kelpo. Kaiken kaikkiaan kaiun ja tremolon yhteispelillä Tone Master Princetonista sai varsin uskottavalta kuulostavan Fender-soundin – kuten pitääkin.
Tone Masterin lisätoimintoja pidän tervetulleina. DI-signaali voidaan lähettää mikki- tai linjatuloon, sillä sen tason voi säätää jo vahvistimesta sopivaksi.
Lisäksi lähtöön voidaan valita mukaan yksi kahdesta kaiutinsimulaatiosta. Niistä ensimmäinen mallintaa Shure SM57-mikkiä lähietäisyydellä kaiuttimesta, ja jälkimmäinen taas Royerin nauhamikkiä. Tämän eron myös kuulee, ja sinänsä molemmat kuulostivat omaan korvaani tarkoituksenmukaisilta varsinkin, jos soundi oli säröllä.
Valittavissa on myös suora signaali ilman simulaatiota, jolloin jälkikäsittelyn voi tehdä parhaaksi katsomallaan tavalla.
Toinen Tone Masterin lisäominaisuus on kuusiportainen tehon vaimennus, jolla se tarjoaa riittävän monta vaihtoehtoa mukauttamaan vahvistimen äänekkyys soittotilanteeseen sopivaksi. Näistä kaikkein alin on varsin hiljainen, ja se olisi omiaan kotitreenaukseen, muut puolestaan vaihteleviin muihi tarkoituksiin.
Kumpi parempi
Kuten edellisestä käy ilmi, ’68 Custom Princeton ja Tone Master Princeton ovat keskenään erilaisia vahvistimia, enkä varsinaisesti osaa sanoa, kumpi on lähempänä alkuperäisiä malleja, kun ei sellaisia ollut rinnalla.
Vaikka putkivahvistimen ja mallintavan eron kuuli rinnakkain soittaessa, niin myös Tone Master jätti itsestään positiivisen vaikutelman. Tykkäsin siinä onnistuneen soundin lisäksi siitä seikasta, että käyttökokemus vastasi täysin perinteistä vahvistinta: ei menuja tai muistipaikkoja, ei lukuisia mahdollisuuksia, vaan yksinkertainen vahvistin helposti hahmotettavilla säädöillä ja toiminnoilla.
Ja lisäksi päätetehon vaimennin ja DI-lähtö kaiutinsimulaatioineen ovat päivittäisen käytön kannalta hyödyllisiä lisäominaisuuksia.
Suosittelen kiinnostuneita tutustumaan kumpaankin, sillä molemmilla on omat vahvuutensa.
Vahvistimet toimitti testiin Musikantti Oy, Riffi kiittää!
Fender ’68 Custom Princeton Reverb & Fender Tone Master Princeton Reverb
Kitaravahvistimia kahdella eri tekniikalla
Fender ’68 Custom Princeton Reverb
• täysputkivahvistin, muunneltu versio vuoden ’68 Princetonista
• neljä etuasteputkea (3 × 12AX7, 12AT7),
kaksi 6V6-pääteputkea, 5AR4-tasasuuntausputki
• pääteteho kahdeksan ohmin kuormalla 12 wattia
• säätimet: volume, treble, bass, reverb, tremolo (speed, intensity)
• kaksi tuloa, jälkimmäinen tasoltaan alempi
• liitäntä jalkakytkimelle kaiun ja tremolon päälle kytkemiseen (sisältyy hintaan)
• 10-tuumainen kaiutin (Celestion Ten 30), liitäntä lisäkaiuttimelle
• valmistettu Meksikossa
• paino: 15,4 kg
• hintaluokka <1500 €
Fender Tone Master Princeton Reverb
• DSP-prosessointia hyödyntävä mallintava vahvistin
• mallinnettu ’64 Princeton Reverbin pohjalta
• säätimet: volume, treble, bass, reverb, tremolo (speed, intensity)
• kaksi tuloa
• kuusiportainen päätetehon vaimennin
• DI-lähtö (XLR) kahdella kaiutinsimulaatiolla tai ilman
• mute-kytkin vahvistimen mykistämiseen
• liitäntä jalkakytkimelle kaiun ja tremolon päälle kytkemiseen (sisältyy hintaan)
• 10-tuumainen kaiutin (Jensen C10R)
• valmistettu Kiinassa
• paino: 9,03 kg
• hintaluokka 1000 €
Lisätiedot: Fender
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2023. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
