Epiphone Coronet, Wilshire P-90 ja Crestwood Custom – retroa, eikä maksa maltaita

On kuin 1950-luku ei olisi koskaan päättynytkään, kun Epiphone toi tarjolle uusioversioita vanhoista klassikoistaan.

Epiphonen vuosien 1958 ja 1970 välillä alunperin valmistamat kitaramallit, joiden käyttäjiin on lukeutunut vaikuttava määrä niin garage rockin, bluesin kuin hard rockinkin nimekkäimpiä pelimanneja, ovat tehneet näyttävän paluun. Vaikka vuosien saatossa soittimista onkin nähty paitsi muiden valmistajien näkemyksiä sekä Epiphonen omia uudelleenjulkaisuja, kaikki kolme kitaraa ovat nyt  puoleen vuosisataan ensimmäistä kertaa alkuperäistekijöiden arsenaalissa samanaikaisesti.

Riisuttu Coronet edustaa kolmikon edullisinta päätä koristellumman Crestwoodin toimiessa valikoiman lippulaivamallina. Kaikkien suositushinnat liikkuvat kuitenkin 400 – 500 euron paikkeilla, joten ne vaikuttavat täten käyvän mitä mainioimmin ensimmäiseksi soittopeliksi tai lompakkoystävälliseksi keikkajuhdaksi. Mutta kuinka hyvin ne näihin tehtäviin soveltuvat? Otetaanpa selvää.

Paljon yhteistä, paljon erilaista

Kaikilla kolmella kitaramallilla on samanlainen, kahdella soololovella varustettu mahonkirunko sekä mahonkikaula. Samoin medium-C:ksi luokiteltu kaulaprofiili on identtinen läpi koko malliston. Yläsatulan leveys on 43 mm ja se on veistelty Graph Techin valmistamasta NuBone-materiaalista.

Kielten soiva pituus on perinteinen 628 mm (24,72 tuumaa). Otelaudan materiaali on intiaiasta laakeripuuta ja radius perinteinen 12 tuumaa.

Kitaroidein rungossa ei ole lainkaan varsinaisia viisteitä, mutta kaikki särmät on pyöristetty ja kaaristettu. Muotoilu yhdessä soittimien suhteellisen pienen koon kanssa tekee niistä mukavia pideltäviä niin istuen kuin seistenkin.

Yhteiset piirtet jatkuvat: kaikki mallit on viimeistelty polyesterilakalla, metalliosat puolestaan on niklattu ja plektrasuojia koristaa suurikokoinen Epiphonen E-logo. Valmistajan logo komeilee kokonaisuudessaan myös lapoihin ruuvatuissa ”bikini-merkeissä”.

Kolmikon edullisin malli on ensiesiintymisensä valmistajan katalogissa jo vuonna 1958 tehnyt Coronet. Kitaraa on nähty niin Jimi Hendrixin kuin Ace Frehleynkin käsissä, useammasta vuosituhannen vaihteen indiesuosikista nyt puhumattakaan. Salaisuus piilee retrosti räyhäkkäässä ulkoasussa (kirsikanpunainen tai musta) sekä samaa kaavaa noudattelevassa soundissa. 

Samoilla väreillä kaupitellaan myös vuodelta 1959 peruja olevaa Wilshireä, joka suunniteltiin Coronetin ja Crestwoodin välimuodoksi. Sellaisena se jatkaa myös modernina versiona. Se on ollut sisariinsa verrattuna Epiphonen katalogissa jo pidempään, sillä paluun sinne se teki 2009.

Testikolmikon kallein malli Crestwood Custom palaa puolestaan vasta nyt valmistajan valikoimiin. Alunperin vuosina 1959 – 1970 kaupiteltu kitara on viihtynyt erityisesti garagerokkareiden käsissä, ja syy sille on selvä: se näyttää vibratalloineen olevan kuin suoraan peräisin retrofuturismin oppikirjoista. Muiden lailla sitäkin valmistetaan kirsikanpunaisena, mutta vaihtoehtona sille soitinta tehdään myös valkoisella polaris white -viimeistelyllä.

Yksinkertainen on kaunista

Simppeleillä kuusikielisillä on paljon yhtäläisyyksiä emoyhtiön Junioriin. Niiden käyttämä indian laurel (laakeripuu) -otelauta muistuttaa ulkoisesti hyvin paljon perinteistä ruusupuuta, vaikka testiyksilöissä olikin väriskaalan suhteen variaatiota. Coronetin otelauta oli vaalein, Wilshiressa tummin ja Crestwoodissa taasen kaikkein raidallisin. Yhtäkaikki laudan pinta on kaikissa miellyttävän tasainen ja tuntuma hyvin ruusupuumainen.

Kitaroiden kaulat on liimattu suorasukaisesti runkoon ilman soittoa helpottavia viisteitä. Liitokset näyttivät siistiltä ja samaa voidaan sanoa kitaroiden viimeistelystä kokonaisuudessaan. Lakka on jokaisessa mallissa kauttaaltaan tasainen ja kiiltävä, eikä se tahmaa ainakaan rauhallisemmassa treenikäytössä.

Ulkoisesti sanomista löytyi vain Coronetin kolmikerroksisesta plektrasuojasta, jonka viisteet on leikattu huomattavan kulmikkaasti, sekä yläsatulan otelaudan puoleisesta reunasta, joka on ruskeiden, luultavasti otelaudasta peräisin olevien roiskeiden peittämä.

Kaikkien kitaroiden kaulat olivat paketeista kuorittuna hyvinkin suoria – Wilshiren kohdalla jopa liiankin kanssa. Kyseisen yksilön relief oli käytännössä olematon, mutta nopea kaularaudan säätö korjasi tilanteen. Ennen säätöä tarkistamani intonaatio ei ollut soittimessä myöskään täysin kohdillaan, toisin kuin Coronetissa ja Crestwoodissa.

Coronetin virittimet ovat peruskauraa, mutta tuntuvat napakoilta ja pitävät vireen kiitettävästi. Wilshiressä ja Crestwoodissa virittimiksi on valittu hivenen kalliimmat Epiphonen Deluxe-mallit, jotka toimivat moitteetta nekin.

Kaikkien mallien akryyliotelautamerkit ovat siistit, eikä niiden ympärillä ole ylimääräisiä liima- tai täyteainejäämiä. Nauhapäissä tuntuu aavistus pakkaskeleille ominaista karheutta, mutta ei mitään, mikä varsinaisesti haittaisi soittoa. Kaikkein vähiten törrötystä oli havaittavissa Crestwoodissa.

Tallaosastolla Coronet luottaa yksinkertaisuuteen: kielet kiedotaan kompensoidun lightning bar -tallan ympäri ilman ylimääräisiä kommervenkkejä. 

Wilshiren kannessa nököttää perinteinen Tune-o-Matic-talla, mutta Crestwoodin ulkoasua hallitsee aiemmin mainittu Tremotone-vibrato ja Locktone Tune-o-Matic-kielisilta. Vireenpitävyyden parantamiseksi soittimessa on Graph Techin satula, ja lisäksi saman valmistajan TUSC-tallapalat. Käytännössä vire säilyy herrasmiesmäisessä huljuttelussa oikein mallikkaasti. Kovempaan vatkaamiseen vaaditaan kuitenkin jo sitten aivan toisenlainen tallaratkaisu.

Toisin kuin perinteisimmissä Bigsby-malleissa, Tremotonessa kielet viedään tallan takaosassa olevan tangon kaulanpuoleisten reikien läpi ja siitä takaisin tangon ympäri. Kielten ei näin ollen ole mahdollista pompata pois paikoiltaan edes rajuimpienkaan syöksypommitusten aikana, eikä kieltenvaihdossakaan vaadita sen kummempia apuvälineitä tai erityistä sorminäppäryyttä.

Tallan takaosaa koristaa laakeripuun pala, johon on painettu e-logo toistamaan keskeltä valkoisen ja “siiviltään” läpinäkyvän plektrasuojan viestiä. 

Vibrakampeen on tehty näppärästi kaksi extra-reikää, joiden avulla sen pituus voidaan säätää sopivaksi. Kätevää!

Soundi- ja soittopolitiikka kunnossa

Kaikkien kolmen kitaran kielten korkeus oli säädetty matalahkoksi. Kaulaprofiili tuntuu kädessä leveähköltä, mutta ei kuitenkaan täytä kouraa kokonaan. 22 medium jumbo -nauhaa oli trion kaikissa yksilöissä aseteltu tarkasti paikoilleen ja kiillotettu siististi. Nauhat olivat myös tasaiset, eikä otelaudoilta löytynyt muita matalampia tai korkeampia kohtia. Jokainen nauhaväli soi häiriöttä, eikä kieltä venyttäessä tuntunut ylimääräistä karheutta, eikä sointi sammunut ennen aikojaan.

Keveyden johdosta näitä kitaroita on helppo soittaa tuntikausia. Coronet sujahtaa juuri alle kolmen kilon, Wilshiren viedessä painavimman soittimen tittelin noin 3,2 kilon massallaan. Kaikki mallit ovat kuitenkin hihnassa pidetäessä reippaasti kaulapainoisia. Tämä pätee myös Crestwoodiin, jonka rungossa lisääntynyt raudan määräkään ei riitä korjaamaan painopisteongelmaa. Suurin tekijä lienee kaulaliitoksen taakse sijoitettu hihnatappi. Tasapainon voisi kuvitella korjaantuvan sijoittamalla tappi yläsarven päähän, mikäli soitinta rohkeaa ryhtyä porailemaan.

Yläsatulat istuvat tiukasti paikoillaan ja Nubone-materiaali osoittautuu käytännössä erittäin toimivaksi halvemman muovimateriaalin korvaajaksi. Virittäessä kielet eivät jumittuneet kertaakaan uriinsa, eikä pahamaineista ”pingahtelua” päässyt syntymään.

Mikrofoniosastolla päästään käsiksi kitaroiden suurimpiin eroavaisuuksiin. Coronet omaa tallapaikallaan Epiphonen passiivisen, mustalla dogear-muovikuorella peitetyn Pro P-90:n. Mikin navat ovat säädettävissä talttapäisellä ruuvimeisselillä ja mikkien korkeus kahdella keskeltä löytyvällä ristipääruuvilla.

Wilshire on puolestaan varustettu Epiphonen valmistamilla passiivisilla Pro P-90 ”saippuapalamikeillä”. Mikkien säätömahdollisuudet ovat täysin samat kuin Coronetissä. Mustat muovikuoret sopivat hyvin yhteen siististi leikatun tortoise-pleksin kanssa.

Wilshiren lailla myös Crestwoodin plektrasuojasta kohoaa kaksi mikrofonia, mutta tällä kertaa P90:sten tilalle on asennettu minikokoiset passiivihumbuckerit. Nikkelikuoret on ympäröity mustilla muovikehyksillä ja korkeudensäätö tapahtuu tavanomaiseen tapaan kehysten reunoilta.

Coronetin P-90 yllättää poikkeuksellisen matalalla kohinatasollaan, joka toki yltyy särö- ja volumetasojen reilummalla nostolla. Kitaran yksittäiset volume- ja tone-potikka mahdollistavat yllättävän laajan soundiarsenaalin. Tone täysin auki soundi on paksu ja kermainen, siistiytyen miellyttävästi volumepotikkaa pakittelemalla. Volume täysillä ja tonea taaksepäin kiertämällä lähestytään jo Claptonin kuuluisaa ”woman tonea”.

Wilshire soi akustisesti testilaitteista kaikkein tummimmin. Sen P-90:t ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin tunkkaiset. Kaulamikistä irtoaa reilusti botnea ilman, että alapää ottaa vallan koko signaalista. Soinnissa on havaittavissa jopa hieman stratomaista särmää, mutta ei aivan yhtä rapealla erottelevuudella. Tallamikki on ryhdikkyydellään kuin luotu pitkien äänien täyttämään liidisoittoon.

Mikkivalitsimen keskiasennossa Wilshiren soundiin tulee hitunen vaakuntaa, mutta vain hyvällä tavalla. Sillä voisi irrotella jopa kantrin parissa, vaikka Telecasterin twangiin ei toki ylletäkään. Mikkivalitsin jättää tuntumallaan hieman toivomisen varaa, sillä se elää sivusuunnassa turhan paljon, vaikka napsahtaakin silti napakasti asennosta toiseen ja myös pysyy aloillaan. Potikat pyörivät moitteetta ja säädöt ovat käyttökelpoisia. Volumen ruuvailu puhdistaa rosoja odotetun lailla, ja tonella voidaan lisätä lämpöä ja pehmeyttä muutoin äkäisesti räksyttäviin mikkeihin.

Akustisesti kaikkein kirkkaimmin soivan Crestwoodin minihumpparit ovat tuttuja esimerkiksi Epiphonen omista Riviera ja Sheraton -malleista. Monipuolisuudessaan ne hakevat vertaistaan, ja toimivat mitä oivimpana välimuotona täysikokoisten humbuckereiden ja P-90:sten välillä.

Puhtailla soundeilla Crestwoodin ääni on erittäin kirkas ja selkeä, ilman läpitunkevaa kimakkuutta. Säröä lisäämällä molemmat mikit säilyttävät ylärekisterin ominaispiirteensä, mutta saavat ylleen todella makoisan saturoitujen harmonisten yliäänten harson. Mikkivalitsimen keski- ja taka-asenoissa soundi on omiaan slidesoittoon, mutta taipuu toki paljon muuhunkin. Itse kytkin on jälleen hieman helisevää tyyppiä, mutta toimii tälläkin kertaa moitteetta. Säätöinä löytyvät Wilshirestä tutut kaksi volume- ja kaksi tone-potikkaa, joista jälkimmäisiä pakittelemalla päästään kaiken muun hyvän lisäksi varsin toimivien jazz-soundien maailmaan.

Kyllä kelpaa

Kitaramaailmassa on viime vuosina ollut valloillaan varsinainen vintage-villitys. Vuosikymmeniä vanhoista soittimista pyydetään huimia hintoja, vaikka ne alunperin olisivatkin olleet edullisia oppilasmalleja. Tiukemmalla budjetilla operoivat soittajat  joutuvat lähes poikkeuksetta tyytymään niin sanotusti hieman huolellisemmin sisäänajettuihin yksilöihin omine huoltotarpeineen.

Edullisuutensa vuoksi kitarat eivät ymmärrettävästi tule kovissa koteloissa, mutta keikkakassit on nekin jätetty kustannussyistä soittajan erikseen hankittaviksi. Kirjoitushetkellä yhtäkään malleista ei valitettavasti ole saatavilla vasenkätisinä.

Uudelleenjulkaisemalla vanhan trionsa Epiphone päästää soittajat kuitenkin aistimaan entisaikojen estetiikkaa ja soundeja edullisesti, ja ainakin testiyksilöiden perusteella hyvin tasaisella työnjäljellä ja laadulla. Niistä ei kenties ole aitojen vuosikertamallien syrjäyttäjiksi, eikä niistä myöskään mitä todennäköisemmin tulla 50 vuoden kuluttua pyytämään moninkertaisia hintoja, mutta soittopeleinä ne täyttävät tehtävänsä enemmän kuin mallikkaasti.

Epiphone Coronet, Wilshire P-90, Crestwood Custom

Perinnemalleja uusiopainoksina

Kaikki mallit:
• valmistusmaa Kiina
• mahonkirunko
• mahonkikaula, liimaliitos
• otelauta Intian laakeripuuta
• kielten soiva pituus 628 mm

Epiphone Coronet

• Epiphone-virityskoneistot
• kompensoitu talla
• Epiphone P-90 Pro Dogear -mikrofoni
• volume-säätö
• hintaluokka < 450 €

Epiphone Wilshire P-90

• Epiphone deluxe -virityskoneistot
• Tune-o-matic-talla
• Epiphone Pro P-90 Soapbar -mikrofonit
• kolmiasentoinen mikrofonivalitsin
• yhteinen volume, yhteinen tone
• hintaluokka < 500 €

Epiphone Crestwood Custom Tremotone-vibratolla

• Epiphone deluxe -virityskoneistot
• Tremotone-vibrato
• Epiphone Pro Mini Humbucker -mikrofonit
• kolmiasentoinen mikrofonivalitsin
• erilliset volume- ja tonesäätimet mikrofoneille
• hintaluokka < 600 €

Lisätiedot: Algam Nordic

••• 

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.