Korkealuokkaisista studiolaitteistaan tunnettu Grace Design on viime vuosina laajentanut mallistoaan akustisille soittimille tarkoitetuilla etuasteilla. Testiin otettiin Felix- ja Bix-mallien väliin hinnaltaan ja toiminnoiltaan sijoittuva Alix.
Pedaalimuotoon rakennetun Alixin pohja ja sivut ovat metallia, ja päältä laitetta suojaa paksu teräskuori, joka antaa luottoa keikkakestävyydestä. Viimeistelyltään laite on hienostunut mutta yksinkertainen, ja suuri osa sen toiminnoista aukeni itselleni manuaalia lukemattakin.
Plussan puolelle menee sekin, että erillisen verkkoadapterin roudaamiselta säästyy, sillä 30 voltin (+/-15 V) virtalähde on rakennettu pedaalin sisään. Mukana toimitetaan virtajohto, jonka kytkeminen pistorasiaan riittää. Ja kun Alixissa on vielä muiden laitteiden virtasyötöksi tarkoitettu yhdeksän voltin pedaalivirtalähde (max. 500 milliampeeria), säästyy käyttäjä siis tavallaan kahden ulkoisen virtalähteen raahaamiselta.
Alixin säätimet on pääasiassa sijoitettu sen kanteen, ja voidaan todeta, että ne ovat jämäkät, niihin mahtuu tarttumaan ja ne toimivat moitteettomasti.
Käyttäjästä katsottuna vasemmassa päädyssä on lisäksi vielä säätimiä täydentävä kolmen pikkukytkimen ryhmä, josta valitaan yksittäisiä toimintoja.
Pedaalin jalkakytkimistä toinen on omistettu buusterille. Se kuulostaa täysin neutraalilta, se ei tukevoita soundia, vaan ainoastaan nostaa tasoa.
Mute/tuner-kytkimellä voi pedaalin mykistää virityksen ajaksi, ja toki se on hyödyllinen ominaisuus myös soittimen vaihtoa ajatellen. Viritysmittarin lähtö sen sijaan on jatkuvasti päällä.
Molemmat jalkakytkimet ovat kevyitä polkea tai painaa vaikka sormella.
Impedanssi äänilähteen tai maun mukaan
Alix on varustettu yhdellä tuloliitännällä, joka löytyy muiden liitäntöjen tapaan laitteen takapaneelista. Tämä ratkaisu toimiikin hyvin, kun vehkeen paikka on todennäköisesti pedaalilaudassa tai lattialla. Jos Alixia pitää työpöydällä, olisi etuosaan sijoitettu liitäntä tietysti kätevämpi.
Ensimmäiset määreet, joita Alixin sointi tuo mieleen ovat ”puhdas” sekä ”paljon headroomia”.
Instrumenttitulolle on gain-säädön lisäksi myös kolmiasentoinen impedanssikytkin (300 kΩ / 1 MΩ / 10 MΩ), mikä helpottaa passiivi-/aktiivielektroniikalla varustettujen instrumenttien sovittamista laitteelle. Yleensä aktiivimikeille paras valinta pitäisi olla alhainen impedanssi ja passiivimikeillä taas korkea impedanssi, kuten valmistajakin manuaalissa toteaa. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan esimerkiksi omat kitarani (joissa molemmissa on B-bandin aktiivielektroniikka) kuulostivat alimmalla impedanssilla kaikkein räikeimmältä, kun taas 1 ja 10 megaohmin vaihtoehdot toimivat paremmin. Ja niistä vielä jälkimmäinen erottui ehkä hitusen edukseen. Useinhan akustiselle kitaralle suunnitelluissa etuasteissa on impedanssiksi valittu 10 megaohmia (esimerkiksi verrokkilaitteena toimineessa Dtar Solsticessa). Onneksi kokeilemalla löytää sen parhaan impedanssin juuri omalle soittimelle.
Tuloliitäntään voi kytkeä päälle myös 12 voltin phantom-virran pedaalin päädystä, mikäli soittimen elektroniikassa on kopan sisälle sijoitettu elektreettikonkkamikki, joka sellaista tarvitsee. Phantom-virta voidaan lisäksi pedaalin sisällä olevalla valitsimella kohdistaa kaapelin sisäisen kytkentäjärjestyksen mukaisesti.
Ulkoisia efektejä varten oleva TRS-jakilla toteutettu inserttiliitäntä (taso säädettävissä pedaalin sisältä), on sijoitettu aivan instrumenttitulon alle, joten kiireessä piuhan voi kyllä tökätä väärään liittimeen. Insertti hoitaa balansoimattoman efektilenkin virkaa eq:n ja boost-toiminnon välissä, ja sen käyttö vaatii inserttipiuhana toimivan Y-johdon. Olisi toki kätevämpää, jos efektisilmukka olisi varustettu erillisillä send- ja return-jakeilla, kuten edullisemmassa BiX-mallissa. Tällöin paluujakkia voisi tarvittaessa käyttää myös ylimääräisenä tulona.
Sävynsäätöön
Yksi Alixin myyntivalteista on sen monipuolinen ekvalisaattori. Alataajuuksien ruotuun laittaminen (tai korostaminen) onnistuu ensinnäkin hyllykorjaimella, jossa on +/-12 desibeliä korjausvaraa 125 Hz:n nimellisellä rajatajuudella. Tarvittaessa rajataajuuden voi nostaa kuitenkin 250 Hz:n kohdalle eli oktaavia ylemmäs, kunhan avaa laitteen kotelon ja asettelee yhden hyppylangan toiseen asentoon.
Edellisen lisäksi on erikseen ylipäästösuodin, jolla matalia taajuuksia saa leikattua 20 hertsin rajataajuudesta peräti yhden kilohertsin taajuuteen saakka. Tämän suotimen puolestaan pystyy tarvittaessa muuttamaan sivupaneelista löytyvällä pikkukytkimellä notch filteriksi, eli hyvin kapealla kaistalla toimivaksi suotimeksi, jonka voi senkin kohdistaa hyvin laajalla alueella (20 Hz – 1 kHz). Erinomainen työkalu kuminoiden poistoon tai kiertojen eliminointiin.
Yhtä vaikuttava on parametrinen keskialueen korjain, jossa siis myös kaistanleveyttä voi säätää mielensä mukaan. Korjaimelle on kaksi eri toiminta-aluetta (70 Hz – 880 Hz tai 670 Hz – 8 kHz), ja niistä tarkoituksenmukaisempi valitaan yhdellä pedaalin päätyyn sijoitetuista pikkukytkimistä. Alemman alueen voisi ajatella sopivan lähtökohtaisesti paremmin vaikkapa kontrabassolle, kun taas ylempi on omiaan esimerkiksi akustisille kitaroiden hienosäätöön. Monestihan kitaroiden pietsomikeissä on vaimennusta kaipaavaa räikeyttä nimenomaan yläkeskialueella (esimerkiksi 2 – 5 kilohertsin tienoilla). Myös omien kitaroideni tallanalusmikeissä, vaikka ne elektreettifilmiin perustuvatkin, on tätä luonnetta, ja lääkkeeksi kävi muutaman desibelin leikkaus noin neljän kilohertsin kohdalta ja kohtuullisen kapealla Q-arvolla.
Ylätaajuuksille on hyllykorjain (nimellinen rajatajuus 2 kHz), ja korostus- tai leikkausvaraa on jälleen 12 desibelin verran. Ylätaajuuksien korostaminen kuulostaa sitten joko hyvältä tai turhalta riippuen äänilähteestä. Omilla kitaroillani pääsin pelkästään sopivia taajuuksia leikkaamalla kelpo soinnin äärelle, eikä korostamista varsinaisesti tarvinnut.
Linja- tai mikkitasoisesti
XLR-liittimellä varustetussa DI-lähdössä on hyvin puhtia, ja signaali toistui vailla kohinoita. DI-lähdön voi sovittaa mic/line-painikkeella myös mikrofoniliitännälle sopivaksi eli alemmalle signaalitasolle, jotta vastaanottava laite ei yliohjaudu. Tämä on hyvä optio, mikäli käyttää mikrofonietuastetta värittämässä ääntä tai joutuu muusta syystä liittämän Alixin sellaiseen.
Amp-lähdön kautta ALiXin voi sitten kytkeä vahvistimeen tai muuhun balansoimattomaan tuloon, ja sitä varten on oma tasosäätö. Tästä lähdöstä korviin kuuluvaa kohinaa tuli hieman riippuen siitä, kuinka isosti Amp-säädintä avasi. Ei kylläkään siinä määrin, että sitä keikkatilanteessa kuulisi.
Mainion ekvalisaattorin lisäksi mahdollisia kierto-ongelmia voi taltuttaa myös phase-painikkeella, joka kääntää signaalin napaisuuden.
Laatu maksaa
Kun vertasin Alixia omistamaani Dtar Solstice -etuasteeseen, tulin siihen johtopäätökseen, että äänenlaadun ja dynamiikan suhteen laitteet olivat aika lailla samaa tasoa. Alix kuitenkin erottui edukseen eritoten valittavan impedanssin, pedaalivirtalähteen sekä kattavan ekvalisaattorin ansiosta. Etenkin parametrinen keskialue tuo mukavasti lisämahdollisuuksia soundin hienosäätöön. Toinen kanava olisi toki tämän hintaisessa vehkeessä mukava lisä, vaikka sen käytännöllisyyden voi myös kyseenalaistaa, kun ekvalisaattori olisi silloin yhteinen. Pitäisi siis tuplata koko pakki, milteinpä.
Alix on kaiken kaikkiaan soinniltaan ja toiminnoiltaan erinomainen etuaste akustisille soittimille. Eikä hintakaan ole kohtuuton Yhdysvalloissa suunnitellulle ja rakennetulle laitteelle. Edullisemman vaihtoehdon Grace Designin tarjoaa Bix-etuasteellaan, jossa on riisutummat ominaisuudet.
Grace Design ALiX
Instrumenttietuaste akustisille soittimille
• yksi instrumenttitulo, impedanssi valittavissa kolmesta vaihtoehdosta
• 12 voltin phantom-virta
• ekvalisaattori parametrisella keskialueella
• boost-toiminto tasosäädöllä, kytkettävissä jalkakytkimestä
• balansoitu DI-lähtö (XLR), vaihdettavissa linja- tai mikkitasoiseksi
• balansoimaton vahvistinlähtö tasosäädöllä
• balansoimaton insert-liitäntä (efektilenkki) yhdellä TRS-jakilla (vaatii erikseen hankittavan inserttipiuhan)
• lähtö viritysmittarille
• 9 voltin virtalähde pedaaleille (max. 500 milliampeeria)
• valmistusmaa: Yhdysvallat
• hintaluokka: 1000 €
Lisätiedot: Msonic
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2022. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
