Kaipa se monella taholla uutisoitiin, mutta pari vuotta sitten minulta jäi tyystin huomaamatta uuden bändin nimeltään Flying Colors ilmaantuminen. Saman kohtalon koki porukan debyyttialbumi viime vuoden alusta.
Olisi pitänyt olla tarkempana, sillä tässähän ovat tekijämiehet asialla: rumpali Mike Portnoy ja kosketinsoittaja/laulaja Neal Morse ovat puuhailleet Transatlanticissa – parista tunnetusta progebändistä puhumattakaan - kitaristi Steve Morse toi soolobändistään basisti Dave LaRuen ja keulille laulamaan värvättiin tuntemattomampi tulokas Casey McPherson.
Nyt käsillä olevasta, noin vuosi sitten Tilburgissa Hollannissa taltioidusta livetuplasta on hyvä aloittaa, sillä bändi käy läpi kaikki albuminsa kappaleet muutamalla lainabiisillä höystettynä. Ja heti alkuun käy selväksi, että tämä porukka soittaa erinomaisen hyvin. Laulupuolikin toimii, sillä mukana on kaksi pätevää vokalistia ja toiset kaksi vielä avustavat harmonioilla. Stemmalaululla saa minulta aina lisäpropsit.
Entäpä biisit sitten? Kaikki albumiraidat eivät ole niin kantavaa tavaraa, että ne jäisivät keikkaohjelmistoon kestosuosikeiksi, mutta mukana on useitakin helmiä. Muutaman kuuntelun jälkeen Kayla, Blue Ocean, The Storm ja pari muutakin jäävät mukavasti päähän soimaan. Materiaali on paljonkin popimpaa kuin näiltä herroilta on totuttu kuulemaan, mutta se lienee ollut koko bändin filosofiana alusta pitäen. Pistetään progevyörytykset taka-alalle ja keskitytään kivoihin melodioihin.
Vaan eipä kokonaan unohdeta monipolkuisia sävelkulkuja: Portnoy kuljettaa muutamassa biisissä bändin läpi tempojen ja tahtilajien vaihdoksien eikä hänen peruskomppinsakaan ole ihan tavallista takomista. Neal Morse pistää muutamaan otteeseen syntetisaattorit ulisemaan ja Hammondit kihisemään kuin Emerson aikoinaan ja Steve Morse puolestaan löytää tunnetulla iskutarkkuudellaan aina biisiin sopivat kitarariffit, soolot ja kompit. Kannattaa mainita sekin, että heti keikan ensimmäisistä sekunneista alkaen LaRuen basso alkaa rakentaa tukevaa pohjaa jatkaen samaan malliin kautta linjan.
Järkevä päätös oli keskittyä bändisoittoon, eikä jäsenillä ole soolospotteja – paitsi bassosoolo. Eikä se ole vitsi, vaan sopivan lyhyt välipala.
Keikka julkaistaan useassa formaatissa: tupla-CD, vinyylinä 3-LP, DVD ja Blu-Ray. Kuvallisissa tallenteissa on mukana ylläribiisi sekä 45-minuuttinen dokumentti. Dokkarissa näemme vilahduksia muilta keikoilta – mutta harmittavasti ei kokonaisia kappaleita – lyhyt välähdys harjoituksista, fanitapaamisen kuulumisia ja pakollisena tietysti bändin kommentteja. Bändin jäsenet kehuvat toisiaan ja kaikki vakuuttavat, että kivaa oli ja jatkoa täytyy tulla.
Sehän sopii mainiosti.
Flying Colors: Live in Europe (Music Theories Recordings, 2013)
