Pieneen tarkkaamoon on ahtautunut parisenkymmentä ihmistä. Tarjolla on purtavaa ja juotavaa glögistä viiniin, pipareista coctail-paloihin. Olemme juhlistamassa StudioPopin pitkän taipaleen päättymistä. Jorma "Hämis" Hämäläisen ja Jari Laasasen neljäkymmentä vuotta luotsaama studio nimittäin puretaan MTV:n toimitilojen muuttaessa uuteen osoitteeseen. Legendaarisen rakennuksen tilalle nousee asuintaloja.
Studio on täynnä tuttuja kasvoja, jotka ovat tulleet tutuiksi ja ystäviksi. Hämiksellä on tippa linssissä, mutta mies on samalla innostunut, sillä yhden ajanjakson päättyminen tarkoittaa seuraavan alkamista. Pari kuukautta sitten hänen kanssa jutellessa seuraava siirto ei ollut vielä julkista tietoa. Nyt on.
– Uuteen nousuun. Ei tässä kukaan musta vielä irti pääse. Tästä jatketaan Mediagentsien kautta, jossa painetaan Speedy Saarisen kanssa kybällä. Mulla on semmonen kotkanpesä siellä ylhäällä.
Muutos johtui siis Hämiksestä riippumattomista syistä, mikä olikin hyvä asia, sillä hän kertoo ettei osaa itse lopettaa mitään. Homma kävi itsestään, mikä kuvaa hänen mukaan koko uraansa.
Muutama proggis on jo tiedossa ja niiden kimppuun käydään helmikuussa.
– Studiossa on helkkarin hyvä soittotila ja suojaukset, joten siellä voi soittaa vaikka akkaria samalla, Hämis intoilee.
Vastaan kävelee tv:stä tuttu kitaristi Jarmo Nikku. Miehen ensimmäinen sessio StudioPopissa, silloisessa MTV:n studiossa oli vuonna 1985 äänitetty Kivisydän tv-sarjan musiikki. Sessioita kipparoi Juha Tikka ja äänityksestä vastasi Harri Sutinen. Studiossa oli tuolloin myös Pepe Ahlqvist, jonka Jarmo tapasi silloin ensimmäistä kertaa. Heti perään vuonna 1986 Nikku oli tekemässä Edu Kettusen Lentäjän poikaa.
– Se oli järjettömän kylmä talvi. Phil Lynott kuoli samaan aikaan kun oltiin studiossa. Päätettiin ettei kerrota sitä studiopäivän aikana Masa Maijaselle, koska hän olisi romahtanut.
Sessioita StudioPopissa Jarmolle on kerääntynyt satoja.
– Kun mä jään oikeammin eläkkeelle, kaivan mun vanhat kalenterit esiin, jotka on kaikki tallella. Sieltä voi sitten laskea paljon niitä sessioita on ollut.
Sessioista Jarmolle tulee heti mieleen kaksi: R.O.C.K. ja Surun pyyhit silmistäin. Artistina Kirka.
– Näistä multa kysytään eniten. Surun pyyhit oli ensimmäinen, minkä Kassu (Halonen) teki Nykäsen Anssin kanssa. Siinä on Kaksin rannalla yksinäiset, joka on eka otto ja eka luku siitä Kassun lapusta. Onhan siellä muutakin hienoa, kuten Juha Björnisen Meteorites-levy, jota tehtiin paljon studiolivenä – haettiin kimppasoittoa.
Merkittäviä Jarmolle ovat myös H.A.R.P.:in Hard Times ja Hectorin Yhtenä iltana.
– Kyllä niitä merkittäviä on ollut melkein yks per vuosi. Sellasia joista jälkeenpäin huomaa, että "Aha, tästä tulikin iso." Jälki on ollut pitempi kuin mitä silloin ajatteli.
Yksi merkittävä asia StudioPopissa oli se, että kahvilassa vierähti aina paljon aikaa, sillä kahvittelemassa oli aina tuttuja musiikkikentän ulkopuolelta.
– Siitä kalajuttukerhosta ei meinannut tulla loppua. Tuottaja tulee jossain vaiheessa huhuilemaan, "voisittekste tulla jo soittamaankin?"
Jarmo ei osaa kuitenkaan määritellä paikan "vibaa" tai soundia, vaikka kertoo sellaisen olevan.
– Se on niin paljon siitä äänittäjästä kiinni, mutta onhan täällä ihan eri soundi kuin Finnvoxissa tai muinaisessa Takomossa tai muissa, johtuen noista tiloista.
Jarmo Nikun viimeinen sessio StudioPopissa oli Kari Tapion Paalupaikka, joka tehtiin vuonna 2005.
Yhtäkkiä paikalle pärähtää MTV:n uutistoimittaja ja hep, näin sitä on juhlakansa yhtäkkiä suorassa lähetyksessä. Ehdin sitä ennen yhyttää juttutuokiolle Jani ja Joona Jalkasen. Kaksi kolmesta Kari Tapion pojasta.
Veljesten suhde StudioPopiin muodostui jo lapsena isän työnteon ohella. Sen jälkeen varsinkin Janille studiosta on tullut työpaikka.
– Mä soitin aika paljon faijan pohjia ja lauloin jonkun verran köörejä Markku Johanssonin tuotannossa.
Ensimmäisen kerran Jani oli paikalla kitara kourassa vuonna 1989.
– Se oli eka kerta, kun säestin faijaa. Olin silloin 17. Pikkuskloddia jännitti ihan helvetisti mutta niin pitääkin. Faija pyys mukaan sessioihin, että tuu kattoo, mitä täällä tehdään. Oli mielenkiintoista. Sitten tuli oma bändi kuvioihin.
Myös Janin oman bändin, Paavo ja Zephyrin debyytti äänitettiin Hämiksen valvovan silmän alla vuonna 1995.
– Faija hoiti meidät tänne. "Hämis on hyvä ukko", se sano.
Joonalle ja Janille tänne tulo on kuin kotiin tulisi. Miehet muistavat Hämiksen pikkupojasta lähtien.
– Täällä tuli paljon hengailtua faijan ja kummisedän Veikko Samulin kanssa. Rantasen Harri ja Nykäsen Anssi on meidän tuttuja, Joona jatkaa ja muistelee kuinka kummisetä halutessaan tanakkaa komppiparia lohkaisi, että "nyt tarvitaan paikalle murharyhmä". Jarmo Nikku ja Jari "Heinä" Nieminen oli taas "Pikasuutarit".
Veljekset nyökkäävät yhdessä että Maikkarin kahvila on ollut iso osa heidän kasvuympäristöä ja ja studiossa pyörineistä ihmisistä on muodostunut tiivis yhteisö.
– Tänäkin päivänä ollaan paljon yhteyksissä, Joona kertoo.
Vaikka Joona ei itse suuremmin mitään instrumenttia soita, on hän busineksessa mukana keikkamyyjänä. Hän muistelee kuinka aikoinaan perheenjäseniä löytyi levyteollisuuden kummastakin päästä. Alkupäässä oli isä Kari Tapio ja veljet Jani ja Jiri. Joona oli ketjun toisessa päässä kasettimonistamolla.
– Ile (Vainio) otti mut Audiovoxin tuotantopäällikkönä sinne harjoittelemaan. Noi on soittaneet ja mä pakkailin niitä cd:tä ja kassuja kasaan. Musapuolta on nähty monelta kulmalta.
Joona naureskelee, että aikoinaan isukki oli Dannylla töissä ja nyt taas Danny oli Joonalla hommissa Jalkasen myydessä Dannyn keikat.
Pöllölaakso oli pojille kuin toinen planeetta. Aidattu alue, jossa television kummajaiset asustavat.
– Ajattele mitä starboja siellä näki! Spede ja Vesku ja muut… ai toi on ihan oikea ihminen!, Jani hihkuu.
Vuoden 1991 Syksyn säveltä tehtäessä samassa kahviossa istuivat Kikka, Juice, Klabbi, Rainer Friman…
– Olikohan Irwin vielä siinä samassa, Joona muistelee. Silloin mä näin Ilen ekaa kertaa. Ile oli siellä Kikan kanssa ja biisi oli tietysti Sukkula Venukseen. Nyt Ilestä on tullut artisti, jota muunmuassa Jani Jalkanen säestää.
– Näin se menee, Jani niittaa loppuun.
Tarraan Ilkka "Ile" Vainiota hihasta hänen vapauduttuaan MTV:n uutisten suorasta lähetyksestä. Vainion ensivisiitti paikan päälle tapahtui 80-luvun alussa. Alkuun hän toimi MTV:n musiikkituotannon päällikön Ari Oinosen oikeana kätenä, sen jälkeen Audiovox-levy-yhtiön perustamisen jälkeen paikalla oltiin ihan omissa nimissä. Vainion työkavereina olivat Harri Sutinen, Per Wallenius, edesmennyt Aarno Raninen, Jari Laasanen ja tietysti Hämis.
– Oinonen tuli sanomaan mulle, että poikia pitää mennä vähän rauhoittamaan, kun meininki on niin kovaa, Vainio avaa mystisesti virnistäen.
Vainion tuotantopäällikkönä julkaisemasta kymmenestätuhannesta teoksesta ainakin pari tuhatta on syntynyt Pöllölaaksossa. Hän muistelee miten Laasanen ja Hämis päätyivät tekemään eri artisteja.
– Laasanen teki ensin Klabbia, mutta sitten Hämis ja Klabbi löysivät toisensa ja heillä lähti synkkaamaan vielä paremmin. He kehittivät yhdessä Kari Tapion huippusoundin ja hienon äänimaiseman.
Vainion mukaan Laasaselle sopi Kikan poppi- ja konehomma paremmin. Homman edetessä Vainiota tarvittiin studiossa enää kuuntelemaan ja arvioimaan valmista tuotetta.
– Siellä ne ylpeinä niitä esitteli.
Hän on kiitollinen siitä miten, hyvää työtä Pöllölaakson asukit ovat saaneet aikaan.
– Hämis ja Laasanen on vuosikausia vastannut siitä laadusta. Myöhemmin Hämis jäi tänne vielä yksinään tekemään.
Yhtäkkiä nimenomainen äänitystaiteilija puskee studiosta ulos naama punaisena, hiki otsalla puuskuttaen. Meno sisällä on kuin saunassa, paitsi harras. Vainio katsoo Hämiksen punertavaa naamaa:
– Hänestä tulee aina hyvä mieli. Tää osaa sen laulattamisen taidon. Olkoon minkälainen tapaus tahansa… mustakin hän on saanut laulajan tehtyä.
– Mä muistan ton, Hämis aloittaa ohi kävellessään. Ile meinas, että tää on puolen minuutin homma, mutta puol tuntia meni ainakin.
– Joo, Hämis laitto mut hommiin, Ile nauraa.
StudioPopissa kasvoi Vainion mukaan uusi studiomuusikoiden sukupolvi. Tähän uuteen sukupolveen kuuluivat muunmuassa Harri Rantanen ja Anssi Nykänen.
Hän pitää StudioPopia yhtenä Suomen merkittävimmistä studioista. Ja sitä on paha kiistää kun katsoo sen seinillä roikkuvaa arvometallia. Vainio mainitsee Lauri Tähkän, Kari Tapion, Jari Sillanpään, Matti Eskon, Kirkan ja Kikan.
– Ne on kaikki tähtiä, mutta monet on saatu täällä uuteen lentoon. Vaikka Klabbin Myrskyn jälkeen: se nosti Karin uudelleen suosioon. Miksaajat ja äänittäjät sen tekee. Mutta ei siihen pelkkä tekniikka riitä. Pitää olla myös psykologia ja sielu. He ovat ohjanneet myös tulevia tähtiä. Vaikka ovat nähneet että välttämättä ei tule superstaraa, niin he ovat silti antaneet kaiken apunsa heille.
– Jokainen on saanut parhaan palvelun, sielunhoidon ja äänitteen mitä materiaalista voi aikaiseksi saada. Suhtautuminen on sama statuksesta huolimatta. Tällaisia ovat Jari Laasanen ja Jorma Hämäläinen.
Lopuksi uuden puolen rumpuhuoneeseen saadaan juttutuokioon komppipari, joka on miltei asunut Pöllölaaksossa. Harri Rantanen ja Anssi Nykänen ovat oman arvion mukaan tehneet näissä tiloissa tuhansia sessioita. Itseasiassa Rantanen on tehnyt täällä sessioistaan suurimman osan. Sama pätee Nykäsen kohdalla.
– Silloinkun mä olen muuttanut Helsinkiin, mä tapasin Hämiksen joskus '86-'87. Eka juttu oli Antti Hyvärisen musavideo-sessio. Jotain pientä tuli tehtyä perään, ja sitten tuli Eero Koivistoisen Kallista on, halvalla menee. Seuraava olikin jo Kirkan Surun pyyhit silmistäin. Ja se vähän lähti. Mä mietin, että täähän on saakelin helppoa, haha, Nykänen muistelee.
Anssi kertoo, että Eero Koivistoisen levyn myötä heillä synkkasi Hämiksen kanssa. Nykänen oli mukana tamperelaisen Decoy-yhtyeen levyllä. Anssi sai puhuttua Hämiksen miksaamaan fuusiobändin levyn. Siitä eteenpäin Nykäsen työt Pöllölaaksossa vain lisääntyivät.
– Kassu Halonen alko Kirkan jälkeen käyttää mua aika paljon. Se poiki myös muita MTV-tuotantoja kuten Tangomarkkinat.
Myös Nylon Beat ponkaisi julkisuuteen MTV:n Kiitorata-ohjelman kautta. Komppiparimme oli myös tässä mukana, joskin albumi tehtiin Finnvoxissa.
Vaikka uusia studioita ilmestyi ympäri Uuttamaata, StudioPoppia käytettiin ahkeraan. Anssi muistelee tunnelmia kun studion vanha puoli kuopattiin ja soittotilat pienenivät merkittävästi.
– Musa Ykkösen soittotila oli korkea ja siinä oli todella monipuolinen soundi. Kun tultiin tähän puolta pienempään huoneeseen, kuuntelin soundia tarkkaamossa. "Mitä helvettiä! Tää on ihan kuin sama huone!" Okei, samat helkkarin hyvät äänittäjät, samat mikit. Tää huone olikin yllättäen tosi kompakti. Tässä sai vähän isompaakin soundia.
Anssi kehuu kymmenen neliön huonetta yhdeksi parhaimmaksi rumpuhuoneeksi, jossa hän on äänittänyt. Siinä saa hyvän perussoundin joka toimii aina.
– Ja kyllähän nää jätkät tietää mitä ne tekee.
Tiedustelen onko studiossa jotain omaa tunnelmaa tai soundia. Anssi käkättää, että kun oven avaa, tunnelma istuu siinä pöydän ääressä.
– Kun sä näät Hämiksen niin siinä on se viba. Hämis on kuullut niin paljon mun soittoa noiden vehkeiden läpi, että se tietää miltä sen pitää kuulostaa ja koska otto on kohdillaan. Silti mä haluan aina soittaa yhden siihen päälle. Ja Hämis puistelee päätään, Anssi räkättää.
Paikka on Anssille tärkeä myös siitä syystä, että muuttaessaan Helsinkiin, suurin osa alkuajan sessioista tehtiin Pöllölaaksossa.
– Täällä on aina ollut himafiilis. Saattaa muuten olla että tuolla on vielä jemmassa yks punkkupullo, minkä sain Korhosen Sepolta, Anssi osoittaa rumpuhuoneen nurkkaan.
Anssi painottaa että hänestä ja Hämäläisestä on tullut vuosien aikaan kavereita. Totta kai hommia tehdään, mutta tittelit on heitetty nurkkaan ja eikä jännitetä turhia.
Anssin posottaessa Harri miettii hiljaisena studion soundipuolta.
– Kun näkee Hämiksen, tietää, että tänään tulee bassorummun ja basson kimppasoundi, mitä mä rakastan melkein eniten.
– Niin, täällä on se bassosoundi, mistä sä diggaat eniten, Anssi jatkaa Harrin huomiota.
– Mä istun aina tuolla samassa tarkkaamon nurkassa. Ja tiedossa on tasan tarkkaan miltä se kuulostaa.
Anssi istui rumpukopissa, Harri tarkkaamossa. Pienen puolen ensimmäisissä komppiparin sessioissa Hämis tiedusteli josko soittajat tarvitsevat näköyhteyden?
– Sit se tajus, että ei meillä tarvi enää olla, miehet raakkuvat. Se on parempi vaan ettei näe toista, Anssi nauraa.
– Kyllä se tietää, että tossa kohtaa se basari aina kiilaa.
Komppipari, tai "Murharyhmä" on tehnyt tietysti enemmän töitä vanhalla puolella, sillä uudella puolella tehtiin vain päälleäänityksiä. Anssi muistelee suloisen katkerana hetkiä kun Musa ykkösestä jouduttiin luopumaan.
– Ekaa kertaa kun käveltiin siitä ohi, avattiin Hämiksen kanssa se ovi, niin siellä oli Laatikkoleikki-ohjelman kahvihuone. Me oltiin että jumalauta, yks maailman parhaista studioista – mitä täällä tapahtuu?! Täällä juodaan kahvia. Mutta ajat muuttuvat, eikä tässä ole syytä vaipua synkkyyteen, sillä Hämishän jatkaa Speedy Saarisen kanssa, joka on yks meidän rakkaimpia ystäviä, Anssi toteaa lopuksi.
•••
Joulukuun Riffissä (6/2022) Hämis kertaili uransa ikimuistoisimpia hetkiä lukijoidemme riemuksi Ikimuistoiset Sessiot -juttusarjassa.
Jos tämä meni ohi silmien, niin lehti löytyy monesta kirjastosta ja sitä kannattaa kysellä myös Riffiä myyvistä musiikkiliikkeistä, joilla on taannehtiviakin numeroita yleensä edelleen varastossaan.
Lehden voi myös tilata yksittäisenä irtonumerona Riffin verkkokaupasta.
