|
Järjestyksessään jo seitsemännet Wieslochin kitarafestivaalit järjestettiin lokakuun 2-4. Kaksipäiväinen tapahtuma imaisi paikalle kaksi ja puolituhatta kitaran ja etenkin akustisen kitaran ystävää. Wieslochin festivaalit saivat alkunsa 15 vuotta sitten eräänlaisena antifrankfurt-tapahtumana, mutta Frankfurtin messujen vastapainoksi ajateltu projekti on vuosien varrella itsekin paisunut melkoisiin mittoihin. Lähes 50 näytteilleasettajaa, pitkälle toista tuhatta instrumenttia, lukuisat konsertit ja workshopit venyttävät resursseja äärimmilleen, ja järjestäjien mukaan tapahtuma onkin jo saavuttanut rajansa. Kuitenkin idea yhdistää konsertteja ja soitinnäyttely toisiinsa tuntuu toimivan täällä mitä parhaimmalla tavalla. Suosiosta kertoo Wieslochin festivaalin vakiintuminen jokavuotiseksi tapahtumaksi, jonne vieraita tuntuu tulevan joka vuosi kauempaa. Tapahtuman takaa löytyy naapuripitäjässä, Walldorfissa, sijaitseva Session Akustik - soitinkauppa, joka itse asiassa muistuttaa enemmänkin viihtyisää soitintavarataloa - putiikista löytyy mm. kahvio! Festivaalien järjestäminen on taustahahmojen mukaan kuitenkin enemmän toimintaa hyvän asian puolesta kuin liiketoimintaa. Pienemmille saksalaisille kitaranrakentajille kun ei tuntunut oikein löytyvän sellaista foorumia, jossa käden töitä voisi esitellä. Esimerkiksi Frankfurt oli ja on yhä monille liian kallis, ja lisäksi tätä megatapahtumaa pidetään yleisesti isojen poikien hiekkalaatikkona, jossa pikku helmuteilla ei ole juurikaan painoa. Nykyisin Wieslochia mainostetaan jo Euroopan suurimpana akustisen kitaran festivaalina, joskin koosta huolimatta tunnelma on silti rento, iloinen ja jopa kodikas. Usein kuuleekin sanottavan kuinka Frankfurtiin on pakko mennä, mutta Wieslochiin tullaan mielellään! Festivaali tarjoaa soitinten ohessa myös elävää musiikkia. Wieslochissa ovat vuosien varrella konsertoineet mm. Adrian Legg, Badi Assad, Preston Reed, Peppino DAgostino, Claus Boesser-Ferrari, Peter Finger sekä monia muita akustisen kitaran velhoja ja jonglöörejä. Tarjolla on ollut kaikkea mahdollista jazzista folkiin ja sormipikkauksesta flamencoon. Konsertit ovatkin usein loppuunmyytyjä, johtuen kylläkin ensisijaisesti konserttitilojen pienuudesta, mutta tunnelma on toisaalta usein - ja myös juuri edellä mainitusta syystä - kiihkeän intiimi. Mainittakoon, että konsertit ovat joitain iltakonsertteja lukuunottamatta ilmaisia, sillä festivaalilipulla (hinta noin 50 Suomen markkaa) pääsee näyttelyn lisäksi myös itse konsertteihin. Tänä vuonna esiintymislista keskittyi alan saksalaisiin merkkihenkilöihin, mutta joukossa oli myös muitakin tuntemattomia suuruuksia Euroopasta ja mm. USA:sta. Esimerkiksi sellaiset nimet kuin Peter Ratzenbeck, Diane Ponzio, Jan Hengmith, Doyle Dykes ym. löytyivät esiintyjälistalta, joka ei asiaan vihkiytymättömälle todennäköisesti kerro paljoakaan. Kuitenkin joukossa on lähes aina täysin ilmiömäisiä virtuooseja ja taiteilijoita, joiden luulisi helposti yltävän suuremmankin yleisön suosioon. Lisäväriä toivat vielä puoliammattilaisten vapaamuotoiset esiintymiset sekä ilmeisen spontaanit jammailut joillakin näytteilleasettajien osastoilla heidän soittimillaan. Moniin workshoppeihin tuntui olevan konserttien lailla enemmän kiinnostusta kuin mitä tilat olisivat antaneet myöden, mutta kaikesta huolimatta niin elävästä musiikista kuin arvokkaiden ja kauniiden laatusoittimien ihailusta ja ennenkaikkea kokeilemisesta saattoi nauttia täysipainoisesti ja varmasti kyllikseen. Näytteilleasettajia riitti yhden hengen Gitarrenbaumeistereista ja heidän muutamasta soittimestaan aina esimerkiksi Martin-osaston massiiviseen, lähes sadan kitaran arsenaaliin. Näyttelystä löytyi kitaroita ja kitaran monenkirjavaa variaatiota sekä johdannaista - dobroja, akustisia bassoja, banjoja, mandoliineja, historiallisia soittimia ja niin edelleen. Laajan soitinvalikoiman hintahaarukka oli laaja hintojen vaihdellessa vajaasta tuhannesta markasta aina taivaisiin. Kansainvälisyyttäkin löytyi, sillä paikalla oli soitinrakentajia - tietysti saksalaisten ohella - mm. Ranskasta, Tsekeistä, P-Irlannista ja Suomesta; kaikki sulassa sovussa alan kulttuurivaihtoa harrastaen. Esillä oli lisäksi paitsi soitinpuuta myös soitinrakennustyökaluja sekä -kirjallisuutta, vahvistimista ja mikrofoneista puhumattakaan! Alan saksalainen lehdistö oli niinikään laajalti edustettuna omilla osastoillaan. Julkaisuista mainittakoon mm. Akustik Gitarre -niminen lehti, joka järjestää vastikään perustettua Open Strings -festivaalia Osnabrückissä, Pohjois-Saksassa, samassa Wieslochin hengessä. Kysyntää tällaisille tapahtumille tuntuu olevan ja mieltä jääkin askarruttamaan, josko vastaavanlaisilla festivaaleilla olisi toimintaedellytyksiä Suomessakin - festivaalien luvatussa ihmemaassa.
Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä. Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa. Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta |
