|
Jos haluat pitää yhden illan hauskaa, osta pullo viiniä. Jos haluat ajanvietettä kuukaudeksi, ota itsellesi rakastaja. Jos taas haluat mielenkiintoista puuhastelua koko elämän ajaksi, hanki Roland JP-8080… Ingressin mukaelmassa kiinalaisesta sananlaskusta lienee hieman liioittelua, mutta täytyy silti sanoa, että JP-8080:ssa on jotakin hyvin persoonallista viehätystä, johon on helppo jäädä koukkuun. Soitin stimuloi jo tehdassoundeja selatessa muusikon uinuvaa mielikuvitusta, ja synnyttää yhä uusia ideoita siitä, mihin juuri tätä ja tätä soundia voisi käyttää. Uusien sointivärien tehtailu on lisäksi todella helppoa: käännetään jotakin nappulaa hieman eri asentoon ja - simsalabim! - aivan ennenkuulumaton ja kenties alkuperäistäkin kiinnostavampi soitinääni näkee päivänvalon! Tämän vuoksi JP-8080:n verraten vähälukuiset vapaat muistipaikat saattavatkin täyttyä yllättävän pikaisesti. Avun tarjoavat uudenlaiset SmartMedia -kortit, jotka pienestä koostaan huolimatta pystyvät melkoisiin muistisuorituksiin. Suuremmalle luvataan yli 8000 soundin tallennuskapasiteetti, joten innokkaampikin kokeilija saa tuloksensa talteen. JP-8080:n huomattavin soinnillinen vahvuus on mahtavassa oskillaattoriosastossa. Mallinnus- ja DSP- tekniikoilla on onnistuttu luomaan paksu, lämmin ja läpikotaisin musikaalinen perussointi, josta ei oikeastaan voi saada aikaan huonoja soundeja, ainoastaan eri tavalla hyviä. Mukana on herkullisia uusia aaltomuotoja kuten seitsemästä erivireisestä saha-aallosta koostuva SuperSaw. Kymmenen äänen polyfonia saattaa vaikuttaa vaatimattomalta, mutta pitää muistaa, että mallinnussynteesi kuluttaa paljon prosessoritehoa ja sen vuoksi rajoittaa yhtaikaa soivien äänten lukumäärää. Toisekseen perinteiset analogis-tyyppiset syntetisaattorisoundit sisältävät usein niin paljon erilaisia inharmonisia aineksia, ettei kovin laajojen harmonioiden käyttö tuota aina edes erityisen hyvin soivaa lopputulosta. Eikä myöskään pidä unohtaa JP-8080:n roolia todella paksusointisena soolo- ja bassosoittimena silloin, kun laitteen kaikki 20 virtuaalioskillaattoria asetetaan Unison-toiminnon avulla yhdelle äänelle! Soittimen suodinosa ei aivan yllä loistavien oskillaattorien tasolle. Siitä jää mielestäni puuttumaan ripaus aidon analogisuotimen mehukkuudesta, yleissoinnin ollessa jotenkin verhottu. Sointia voisi kuvailla ennemminkin puhtaaksi ja kiinteäksi. Suodinta ei saa värähtelemään täysin itsekseen, vaan se tarvitsee oskillaattoreista tulevaa signaalia herätteeksi. Melodioiden soittaminen tällä suotimella vaatii lähtökohdaksi yläsäveliltään runsaan aaltomuodon sekä herkän potikkakäden: suotimen rajataajuutta ohjaavan liukusäätimen vaikutusalue on etenkin 24 dB -asennossa nimittäin todella laaja.
Can you feel it coming in the air tonight? JP 8080:n merkittävin ero kosketinversioon (JP-8000) verrattuna on sen tarjoama mahdollisuus syöttää laitteen sisään sekä linja- että mikrofonitasoista äänisignaalia. Tarkoitusta varten on etulevyssä jakki mikrofonia varten ja takalevyssä linjatulo stereona. Laite pystyy toimimaan perinteisenä vocoderina, jolloin syntetisaattorin tuottama ääni seuraa puheen tai laulun äänteiden hienonhienoja yläsävelvaihteluita (formantteja) ja saa aikaan vaikutelman puhuvasta synasoundista. Efekti on tuttu monista vokooderin kulta-ajan eli 70-luvun lopun levytyksistä tai vaikkapa Phil Collinsin erään tunnetuimman kappaleen live-versiosta. Robottiääni-toiminto puolestaan muuttaa puheen ja laulun yhdellä säveltasolla liikkuvaksi ja konemaisen kuuloiseksi. Muun muassa säveltaso ja yläsävelsisältö ovat muokattavissa. Mikrofoni voi toimia myös verhokäyrän liipaisijana. Pitämällä koskettimistolla pitkää sointua ja tsäkättämällä sitten mikrofoniin saa aikaan rytmisiä komppikuvioita, joiden soittaminen pelkällä koskettimistolla olisi mahdotonta. Ulkopuolinen signaali voi myös toimia ikäänkuin toisen oskillaattorin aaltomuotona, jolloin sitä voidaan käsitellä suotimella, ajaa erilaisten verhokäyrien läpi tai vaikka moduloida leveydeltään muuttuvan pulssiaallon kanssa kehämodulaattorissa. Kun kyseisen prosessin tuotosta sitten käyttää vaikkapa soolosoundina, niin vaikutelma on sanoin kuvaamaton. Samalla periaatteella voi JP-8080 toimia myös vanhojen ja väsähtäneiden samplesyntetisaattorisoundien virkistäjänä. Aivan huima on myös mahdollisuus käyttää mikrofonia breath controllerin tavoin. Tällöin mikrofonisignaali pelkästään ohjaa haluttuja parametreja, joko yhtä tai useampaa kerrallaan. Mitä kovempaa mikrofoniin puhkuu, inisee, huutaa tai laulaa, sitä enemmän soundissa tapahtuu muutosta etukäteen määriteltyyn suuntaan. Kun JP-8080:n saa reagoimaan tavalliseen kosketusvoimakkuuteenkin aivan hämmästyttävällä tavalla, niinmainittu lisäominaisuus saa laitteen ilmaisuvoimaltaan ja dynaamiselta asteikoltaan jo todella lähelle luonnollisia soittimia.
Mausteita ja höysteitä Äänimaiseman edelleen värittämiseksi JP-8080 tarjoaa mainion efektiprosessorin, joka jakautuu kahteen erilliseen osaan. Toisen muodostaa stereofoninen delay-efekti, jonka viiveaika, takaisinkytkentä ja viiveen taso ovat reaaliajassa muutettavissa. Viiveen rinnalla on tarjolla multiefekti, joka tarjoaa chorus-, flanger-, phaser- ja särötehosteita, yhteensä 13 erilaista. Efektin vaihtaminen lennossa ei onnistu, vaan sitä varten pitää siirtyä erilliseen editointitilaan. Efektin voimakkuutta voi kylläkin muuttaa reaaliajassa. Tehtaan tarjoamat sointivärit hyödyntävät runsain mitoin etenkin viivepuolta, joten olisin kaivannut efektiosastoon yleisluonteisesti vaikuttavaa päälle/pois kytkintä. Nyt efektien saattaminen kuulumattomiin vaatii kahden nappulan vääntämisen. Mukavaksi lisähöysteeksi luokittelisin myös ns. Motion Control - toiminnon. Sen ideana on, että laitteen muistiin voi tallentaa eri säätimien liikkeitä joko peräkkäin tai päällekkäin - ikäänkuin käytettävissä olisi ylimääräisiä käsiä nappuloiden vääntämiseen soiton aikana! Toiminnon avulla saa aikaan häkellyttäviä keith-emerson-tyyppisiä tehoja eritoten soolosoittoon.
Keikalle vai studioon? JP 8080:n käyttöliittymässä on pyritty analogiperinteen mukaisesti reaaliaikaisuuteen. Laitteen etulevyyn on mahdutettu 30 pyöritettävää potikkaa, 14 liukusäädintä ja 60 painonappia. Se on paljon, ottaen huomioon käytettävissä olevan tilan. Painonappeja on vielä neljää erilaista tyyppiä jaoteltuna sen mukaan, miten ne ilmaisevat tilansa käyttäjälle. Eri lohkojen (oskillaattorit, suodin jne.) säätimet on ryhmitelty selkeästi omiin kenttiinsä. Tilan puitteissa ei ole ollut kuitenkaan täysin mahdollista sijoitella lohkoja signaaliketjun mukaisessa järjestyksessä vasemmalta oikealle, joten niiden sijainti kannattaa painaa lihasmuistiin ennen keikallelähtöä - etenkin, kun jotkut säätimet kätkevät taakseen eri toimintoja valitusta toimintatilasta riippuen. Kaiken reaaliaikaisen helppouden lisäksi JP-8080:ssa onkin niin sanoakseni toinen käyttötaso, jossa sitten liikutaan editointimenuissa ja opiskellaan hienouksia lukemalla käyttöohjetta. Opaskirjanen puolestaan ansaitsee kiitosmaininnan erinomaisesta loogisuudestaan ja selkeydestään. Keikkakäytössä voi pientä päänvaivaa aiheuttaa laitteen sijoittaminen käytännölliseen paikkaan. JP-8080 on liian suuri mahtuakseen esimerkiksi emokoskettimiston päälle. Räkkiasennusta vastaan taas kapinoi laitteen vaatima kuuden yksikön tila ja säätimien mahdollinen ajautuminen liian kauaksi soittajasta. Parasta onkin järjestää koskettimiston läheisyydestä jokin sopiva vaakapinta, jolle soittimen voi laskea asiallisten kumitassujensa varaan. JP-8080:ssa on edelleen käytössä Rolandeille luonteenomainen, jo Junojen ja Jupiterien ajoilta tuttu 8x8 -järjestelmä eli kahdeksassa pankissa (Bank) kahdeksan soundia (Patch). Pankeissa on perinteisesti ollut ikäänkuin kaksi puoliskoa: A ja B. Lisäksi on sitten vielä erikseen Performance-tila, jossa kaksi Patchia voidaan yhdistää kimpassa soivaksi kokonaisuudeksi. Performance-tilalla on luonnollisesti omat pankit ja niiden puoliskot. Nyt kun tehtaan sointivärejä on laitteen muistissa jo pitkälti yli 500, niin pankkeja varten pitää olla vielä eri pankkiryhmiä (Bank Groups). Niinpä jokin sointiyhdistelmä voi sijaita ryhmän P1 A-puolella, sen kahdeksannessa pankissa ja muistipaikassa numero kuusi. Tämä tarkoittaa sitä, että soundista toiseen ei välttämättä siirrytä yhdellä nappulan painalluksella. Eikä aina kahdella tai kolmellakaan napautuksella! Mutta toisaalta: perinteet kunniaan... JP-8080 tottelee tavallisia MIDI-ohjelmanvaihtokäskyjä. Jos kuitenkin ulkopuolisesta kontrollerista käsin haluaa siirtyä pankkiryhmästä (Bank Group) toiseen, niin sekin on mahdollista, mutta vaatii monimutkaisempaa kanavaviestintää. Keikkakäyttöä ajatellen lieneekin viisainta tallentaa tarvitsemansa sointiyhdistelmät yhteen ryhmään. Tosin silloinkin joutuu manuaalisesti sinksailemaan Performance- ja Patch- tilojen välillä. Pieni, mutta joskus tuiki tarpeellinen ominaisuus olisi mielestäni merkkivalo, joka ilmaisisi laitteen vastaanottavan sisuksiinsa MIDI-tietoa. Pähkäillessäni JP-8080:n lukemattomien hienouksien kanssa ehdin jo muutamankin kerran sellaista kaivata, ja keikalla moinen merkkivalo säästäisi monilta painokelvottomilta sanoilta. Mitä taas studiokäyttöön tulee, niin uskoisin, että JP-8080:sta voisi helposti muodostua eräänlainen joka pajan peruslaite, jolla hoituvat bassolinjat, synasoolot ja -matot, vanhanajan viulukonesimulaatiot, kohinat, sihinät, pulputukset, vokooderi- ja robottiäänet - mitä mielikuvitus sitten tuottaneekin. Kuten kaikesta edellä olevasta tulisi voida päätellä, Roland JP-8080 on yksinkertaisesti sanottuna loistava laite. Se on ominaisuuksiltaan ja käyttömahdollisuuksiltaan jopa pelottavan monipuolinen. Kaiken lisäksi sen persoonallisessa luonteessa on jotain sellaista, johon jää helposti kiinni: itsekin pidin laitetta ihasteltavanani yli kolme viikkoa etukäteen arvioimani kolmen päivän sijasta. Pitäisiköhän valmistajan painattaa pakkauslaatikkoon tai käyttöohjeeseen varoitusteksti: "Tämä laite voi aiheuttaa riippuvuutta!"?
Roland JP-8080 Hinnat: • JP-8080: 9 450 mk Lisätiedot: Roland
Artikkeli on julkaistu alunperin Riffin nettispesiaalina numeron 1/1999 yhteydessä. Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä. Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa. Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta |
