Paul Stanley (s. 1952) on elänyt Kiss-yhtyeen laulusolisti-kitaristina uskomatonta rocktähtielämää koko aikuisikänsä. Siitä ”Starchild” kertoo kuusi vuotta sitten julkaistussa omaelämäkerrassaan ”Tehty mikä tehty”, niinpä takahuone- ja keikkatarinoita ei märehtiäkään enää tässä kirjassa.
Nimi on siis harvinaisen harhaanjohtava. Kirja antaa ”backstage-passin” perheenisä-Stanleyn yksityiselämään keittiön kautta. Sävyltään tämä self-help-kirja onkin enemmän hyvinvointigenreä kuin perinteistä rockkirjallisuutta, mikä voi olla melkoinen järkytys joillekin Kiss-faneille. Kuten yksi fani kommentoi, ”tämä on ihan kauhee kirja”.
Kirjan osat kuten ”Ihmissuhteet ja perhe” sekä ”Minä, terveys ja onnellisuus” ovat kuin mistä tahansa naisille suunnatun lifestyle-hyllyn elämäntaito-oppaasta.
Stanley peräänkuuluttaa vastuunottoa niin läheisistä kuin omasta elämästä. Jännä twisti syntyykin siitä, kun tietää sanojen takana olevan yksi 70–80-luvun suurimpia seksisymboleita. Juuri hänen ei välttämättä olettaisi jutustelevan seesteisesti perhearvoista.
Tämä voi tietysti myös yllättää positiivisesti. Onhan huumehuuruisia elämäkertoja jo julkaisseet puhtoisemmankin maineen omaavat popparit. Stanley sitä vastoin tuo kirjassaan hyvin esille, on perheen osuus noussut paljon bänditouhuja tärkeämmäksi.
Epäilemättä se on ollut ankkuroimassa artistia kiinni todelliseen elämään rokkihummailun ja kiertueturbulenssin ravistellessa perustuksia. Siihen hän viittaa, mutta vain lyhyesti.
Kirja startti on kuin suoraan psykologin penkiltä. Stanley nostaa pöydälle isäsuhteensa, kuinka hän vielä muutama vuosi sitten toivoi isänsä kuolemaa. Molempien vanhetessa ymmärrykstä on kuitenkin löytynyt puolin ja toisin.
Anteeksianto ja sovinto onkin kirjan pääteema. Sovinnosta Stanley puhuu siinäkin lyhyessä osiossa, mikä käsittelee Kiss-yrityksen toista pääjehua, Gene Simmonsia. Sotakirveet on haudattu ja päällimmäisenä on syvä ystävyys (ja yrittäjyys).
No, aivan kaikkea bändikuonaa Stanley ei pysty unohtamaan. Rumpali Peter Chris on solistin silmissä vain negatiivinen nilviäinen, jonka erottaminen (peräti kahteen otteeseen) Kissin riveistä on ollut välttämätöntä bändin hengissä pysymiseksi. Taloudellisesti voitokkaat ”viimeiset kiertueet” ovatkin seuranneet toistaan aina uusien rumpaleiden voimin.
Mutta tähän negistelyyn ei jäädä lillimään. Kirja on kauttaaltaan positiivinen tsemppikirja, jonka päällimmäinen sanoma on amerikkalainen klisee ”voit tehdä mitä haluat, jos vain tahdot sitä”. Tekopyhän saarnaamisen maku meinaakin puskea rivien välistä – sopiihan sitä omassa kartanossaan muistella elämänsä onnistumisia – ja tälle kaikelle on helppo naureskella, mutta on Stanleyn sanoissa jotain aitouttakin.
Ehkä hän todella haluaa vilpittömästi jakaa omaa hyväänsä faneilleen. Toisin kuin moni muu rokkitähti, hän on onnistunut kaikesta päätellen myös omassa yksityiselämässään. Tästä todisteena ovat tarinat lapsista ja perhepotretit ja tasapainoisen onnelliselta Stanley kuulostaakin.
Stanley kuulostaa myös hämmästyttävän rehelliseltä kuvaillessaan omia kipupisteitään. Koko lapsuutensa tämä tuleva seksisymboli joutui kärsimän toisen korvan epämuodostumasta, joka teki hänestä koulun silmätikun ja koulukiusatun. Samaan aikaan tuki kotoa oli olematonta, kun vanhemmat käskivät vain olla valittamatta.
Tämän taustan valossa on helpompi ymmärtää kirjan sävy. Stanley jos kuka, on voittanut vaikeudet ja tehnyt unelmistaan totta. Tarina saa katarsiksen kun hylkiöstä kasvaa palvottu ja ihailtu tähti.
Hieman huvittavuuksiin mennään jo Stanleyn kertoessaan yksityiskohtaisesti onnistumisistaan kotikokkina tai kuntosaliharjoitteista, mutta ehkä niistäkin moni lukija voi saada eväitä parempaan elämään.
Periamerikkalaista on myös tapa kertoa menestyksistään kuvataiteilijana mainitsemalla tauluista saadut tuotot.
Tai se tapa, miten Stanley paukuttelee henkseleitään kertoessaan Soul Station -bändinsä laulusuoritusten irronneen vaivattomasti. Kuitenkin solistin ääniongelmat viimeisten Kiss-kiertueiden aikana ovat olleet hyvin tiedossa.
Pelkän sarkastisen naureskelun vuoksi kirjaa ei kuitenkaan kannata lukea. Nautiskella voi Stanleyn vilpittömästä positiivisuudesta, jos sen vain tahtoo vastaanottaa. Silti totuuden nimissä on sanottava, että kirjan anti jää varsin laihaksi.
Paul Stanley: Backstage-passi, toimittanut Tim Mohr (suomentanut Jere Saarainen)
Harper Collins Nordic, 2019
