Amerikassa radiojuontajien tulee kuulostaa intensiivisiltä ja vakuuttavilta. Siihen tarvitaan mikrofonia, joka ei hätkähdä kovempaakaan hihkuntaa ja sulostaa soundin tolkuttomalla proximityllä. Ja sellainen mikrofonihan mallaa myös bassorummulle.
Radioon suunniteltu RE20 oli takavuosina eräs suosituimmista bassorummulle käytetyistä mikrofoneista studioissa sekä keikoilla siellä, missä raha ei ratkaissut kalustovalintaa. Soundi oli yhtä topakka kuin pötikkä itsekin, iskevä ja jämpti, tylppä mutta painokas.
Sitten alkoi uusi aika ja bassariin ryhdyttiin etsimään ylimaallisen syvää tömähdystä ja kaikkien kitaravallienkin läpi puskevaa läjäystä. Siinä ei keskialueen taajuuksilla ollut enää mitään tekoa, mutta sellaisellekin on ollut käyttönsä.
EV palauttaa ajatukset takaisin vinyylin vuosiin visuaalisella ilmeellään. Mitat ja muodot ovat 1:1 RE20:n kanssa, mutta soundissa tavoitellaan sekä perinnettä että uudempia virtauksia. Ei samanaikaisesti, vaan kytkimellä valiten.
Siinä missä RE20:n kannassa on piskuinen vipu bassoleikkurin aktivoimiseksi, on uudemmassa RE320:ssä vastaava kytkin modernin soundin valitsemiseksi. Jos kummankin mallin kytkimet naksauttaa ns. neutraaliin positioon, soundien pitäisi olla samalla hollilla, joskaan ei täydellisiä kopioita keskenään.
Telineadapteri on rungon kantaosan ympärille pujotettava ja ruuvilla tiukattava tuttu pidike, jämerä ja luotettava.
Mittaa tikusta
Mittatikuksi nykytyylille valitsin Shuren Beta52A:n, suositun ja vasteeltaan vahvasti keskeltä koverretun mikrofonin. Toisena verrokkina oli itseoikeutetusti RE20, jota edelleen myös valmistetaan päivitettynä laitoksena.
EV:n kaksikon tosiaan tunnistaa saman perheen jäseniksi silloin, kun molempien kytkimet ovat neutraaliasennoissa. Vanhempi malli välittää silti tanakammin bassorekisterin, eikä sen diskantti ole ollenkaan niin kirkas. Vuotoäänetkin symbaaleista ja virvelin matosta vaimenevat sen kautta kuultuina tummiksi ja etäisiksi.
RE320 ei sekään ole missään mielessä löysä tai epämääräinen alarekisterin osalta, mutta sointi on kevyempi ja preesensalueen reipas korostus tehostaa vaikutelmaa.
Kun RE320:n kytkimen sitten naksauttaa bassarille viritellyn soundin puolelle, ero kahden EV-mallin välillä on radikaali. Siinä bassari hyppää muutaman vuosikymmenen yli nykyaikaan: alakerta jymähtää muhkeasti, alempi keskialue jää taka-alalle ja preesens-alueelle viritellyt kolme korostusta tuntuvat nostavan nuijan läimäykset kalvoa vasten miltei kuuntelijan nenälle asti.
Kääntöpuolena on vuotojen kasvu, kun sekä symbaalit että muut korkealta räksähtävät äänet puskevat mukaan. Yhtä lailla ne vuodot silti ilmenevät myös Beta52A:lla tallennettua raitaa kuunnellen, vaikka sävy onkin eri. Shuren mikrofonin vaste on taivuteltu vielä räväkämmin mutkalle ja siinä on aimo annos enemmän ihan matalinta matalaa, ja preesens-alueen korostuskin sijaitsee ratkaisevasti ylempänä kuin RE320:n tapauksessa.
Tulos: EV kehitti RE320 sillaksi perinteestä nykyaikaan ja sellainen se kyllä onkin. Passelisti aikakausien ja soundi-ihanteiden väliin istuva vaihtoehto, joka ekvalisoimalla taipuu notkeasti kumpaan suuntaan hyvänsä.
Electro-Voice RE320
Dynaaminen bassorumpumikrofoni
• suuntakuvio hertta
• toistoalue 30 - 18 000 Hz
• äänenpaineen kesto
• kytkin vasteen valintaan: ns. lineaarinen / bassorummulle viritetty
• hintaluokka 300 €
Lisätiedot: Profitron
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2021. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
