Ei muistella sentään antiikin kreikkalaisia, mutta hyvin kauan sitten, jo viime vuosituhannella Sennheiser kehitti mikrofonimallin, joka on säilyttänyt asemansa yli milleniaalisen murroksenkin. Ja nyt siitä on muokattu sanalla sanoen kompaktimpi versio uusille audiopolville.
Klassikoksi jo varhaisvuosinaan vakiintunut MD 421 suunniteltiin yleiskäyttöiseksi mikrofoniksi, joka muuntui tehtävästä toiseen rungon takaosaan liittimen tuntumaan sijoitettua bassoleikkurin valintarengasta kääntämällä. Liikeradan yhdessä päässä oli merkkinä S (Sprache tai Speech) ja toisessa M (Musik/Music).
MD 421 julkistettiin 1960 ja se perustui pitkälti seitsemän vuotta aiemmin markkinoille tuotuun reportterimalliin MD 21, jonka radio- ja tv-studiot olivat saman tien ottaneet lemmikikseen (myös erään Mauno Ahosen luottomikki). Siihen verrattuna MD 421:ssä oli koko joukko teknisiä parannuksia, joilla mm. sen suuntaavuus koko taajuuskaistalla oli saatu hallitummaksi ja äänenpaineen kesto paremmaksi. Kapseliin oli myös lisätty ylimääräinen ”haamukela” vaimentamaan ulkoisia häiriöitä, ja kaiken kruunasi edellä mainittu bassoleikkuri, jolle oli valittavissa viisi eri suodatusherkkyyttä.
Yleiskäyttöisyyden tavoite toteutui, ja niinpä tuo sama mikrofonimalli on vuosikymmenten saatossa palvellut niin saarnastuolista julistettua sanaa ja rehtorin kanslian kuulutuksia kuin bassorummun taltiointia studiolla tai sähkökitarakaapin vahvistusta rokkilavalla.
Studioväen ja PA-heebojen keskuudessa klassikkomalli MD 421 onkin ollut suosittu mikrofoni juuri rumpujen ja sähkökitaroiden, jos kohta myöskin puhaltimien ja bassoinstrumenttien kanssa käytettäväksi.
Pohjimmiltaan MD 421 säilyi ennallaan läpi neljän vuosikymmenen, kunnes 2002 uusi sukupolvi otti perinnön kantaakseen. Suurin syy uudistukseen oli alkuperäisen rakenteen vaatima suuri määrä käsityötä, jonka vuoksi mikrofonista tuli vääjäämättä verraten kallis.
Kakkossukupolveen siirryttäessä rungon rakennetta ja muotoa entrattiin jonkin verran, ja samalla myös soundipuolta muokattiin ajan henkeen paremmin istuvaksi. Preesens-alueen korostus toteutettiin kuitenkin varsin maltillisesti ja klassisia kauneusihanteita vaalien.
MD 421 II on edelleen tuotannossa ja sillä on vankka kannattajakuntansa.
Kaksi paremmin, kaikki paremmin?
Edellä kerrotusta huolimatta MD 421:ssä on alusta asti ollut yksi kiusallinen piirre: telineadapterin kiinnitys mikrofonin rungossa olevaan uraan. Design on esteettisesti miellyttävän siro ja rakenne on periaatteessa jämäkkä, mutta sen lukitusmekanismiin sisältyy riski.
Mikrofonia käsitellessä adapterin pienikokoista salpa-nippaa on helppo tönäistä vahingossa juuri sen verran, että lukitus aukeaa ja mikrofoni kirpoaa.
Lääkkeenä vaivaan on ollut adapterin teippaaminen kiinni mikrofoniin, mikä menettelynä on vähän liikaa rock ja roll ollakseen ainakaan minun mieleeni.
Tämä asia – MD421:n akilleen kantapää – on nyt hoidettu, sillä MD 421 Kompaktissa adapterin kanta on osa mikrofonin runkoa, eikä irtoa siitä vahingossa mitenkään.
Toinen alkuperäisen MD 421:n varjopuoli liittyy sen suurehkoon kokoon. Tätäkään huolta ei Kompaktin kanssa ole, sillä kun äänenvärin muunteluun tarvittava elektroniikka ja säätöyksikkö on karsittu pois, on mikrofonin runkoa voitu pienentää huomattavasti: pituus on lyhentynyt lähes puoleen ja paino pudonnut vielä sitäkin rajummin.
Tuloksena on verraten pieni ja erittäin kevyt mikrofoni, jonka voi sijoittaa näppärästi rumpukioskin ahtaisiinkin väleihin. MD 421 Kompakt sulautuu myös ympäröivään maisemaan kantamalliaan helpommin, mikä luettakoon eduksi erityisesti kuvan kanssa työskenneltäessä ja muissa visuaalisesti herkissä tilanteissa.
Sydän paikallaan
Kompaktin muoto on kokoerosta huolimatta hyvin tuttu, ja mikrofonin ytimen Sennheiser onkin pitänyt ennallaan. MD 421 II:n kapseli ja sitä ympäröivä osuus runkoa grilleineen päivineen on lainattu Kompaktiin sellaisenaan ja näin ollen suuntakuviot sekä taajuusvaste ovat lähtökohtaisesti samat.
Jos soundieroja suvun historiaan peilattaessa on, niin niiden pitäisi ilmetä silloin, kun Kompaktin vertailuparina on ennen vuotta 2002 valmistettu MD 421 U. Ja yhtenä verrokkina kokeilussa käytettiinkin Sami Sarhamaalta (Perfect Sound) lainaan saatua MD 421 U -mikrofonia.
Lyhyesti sanottuna parivaljakko on kuin kaksi eri marjaa. Siitä huolimatta soinnin sukulaisuus on tietyillä äänilähteillä – kuten tomeilla – niin vahva, etten uskaltaisi sokkona arvata kummasta on kyse, testeihin lainatusta vintage-mikrofonista vai Kompaktista. Eroja kuitenkin on, ja ne tunnistaa sitä selkeämmin mitä useamman eri äänilähteen mikrofonikaksikolla taltioi A/B-vertailua varten.
Ensimmäisenä huomio kiinnittyi bassorekisteriin, jonka Kompakt välittää yhtä kiinteän selkeänä kuin vintage, mutta samaan aikaan rotevampana ja syvemmällä rintaäänellä.
Sointi on molemmissa täsmällinen, mutta Kompakt antaa äänelle enemmän jykevyyttä – jota kyllä löytyy sitten vintagestakin ekvalisoimalla.
MD 421 Kompaktin taajuusvastetta kuvaava graafi.
Toinenkin ilmeinen ero löytyy melko nopeasti, kun kuunnellaan äänilähdettä, jossa on taajuussisältöä koko spektrin leveydellä. Jämäkän basson lisäksi Kompaktin soinnissa on preesens-alueen korostuksen tuomaa kirkkautta ja hienostuneisuuden tuntua, joka antaa soundille huolitellun ilmeen.
Vintagemikrofonin kuivakkaampi bassorekisteri antaa yleissoinnille askeettisemmaan ilmeen, ja keskirekisterin tasaisuus aimo annoksen sellaista karua kaunistelemattomuutta, joka tuo äänilähteen lähemmäs kuulijaa.
Maku- ja tyylikysymys, mutta siinä missä Kompaktin kautta kuulosteltu virvelin matto esimerkiksi rihisee sivistyneesti mausteena rummun äänelle, välittää vintage-malli saman resonanssin tylynpuoleisena ja niskan päälle pyrkivänä räksätyksenä.
Shakerit ja tamburiini kuuluvat vakiona kokeiltavien äänilähteiden joukkoon ja ne vahvistavat havainnon; soitin pysyy samana, mutta on ikään kuin kiltimpi versio itsestään Kompaktin kautta kuulosteltuna.
Jos nimenomaan rähinää kuitenkin haluaa, sitä voi nostaa taajuuskorjaimella helposti esiin Kompaktiakin käytettäessä, joko preesensalueen kumpua hieman madaltamalla tai sen alapuolelle jäävää tasannetta maltillisesti nostamalla.
Rumpujen ja perkussioiden lisäksi kokeilin Kompaktia sähkökitaran mikitykseen ja siinäkin toimessa se menestyy erinomaisesti. Soundi on selkeä, roteva ja terveen neutraali koko rekisterin mitalla.
Parhaiten Kompakt tuntuu viihtyvän aivan kaiuttimen lähituntumassa, alle muutaman kymmenen sentin etäisyyksillä kartiosta – jollei sitten halua varta vasten hoikentaa ääntä ja napata samalla ympäröivää tilaa mukaan. Instrumenttien lähimikitykseen aivan oivallinen mikrofoni siis.
MD 421 Kompaktin suuntaavuutta kuvaava graafi.
Lopuksi mainittakoon, että Kompaktia myydään myös varta vasten rumpukäyttöön optimoituna pakettina, jossa mikrofonin lisäksi on mukana rummun vanteeseen napsautettava sankapidike. Se asettuu napakasti sijoilleen ja siihen kiinnitettyä mikrofonia on helppo siirrellä ja suunnata. Itse mikrofoni on tismalleen sama ja kiinnityssankaa myydään myös erillisenä lisävarusteena. Erinomaista!
Sennheiser MD 421 Kompakt
Dynaaminen mikrofoni instrumenttikäyttöön
• suuntakuvio hertta
• toistoalue 30 Hz – 17 kHz
• herkkyys 2 mV/Pa, +/- 2,5 dB
• nimellinen impedanssi 250 ohmia
• paino 159 grammaa
• mitat, 122 × 49 × 84 (mm)
• hintaluokka ≈ 300 €
Lisätiedot: Sennheiser Nordic, Suomi
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2024.
Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukku-palvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
