Takamine New Yorker – käyttökitara ripauksella vintage-henkeä

|
Image

Genrestä riippuen pikkukoppainen akustinen kitara antaa kokonaisuuteen pikanttia lisäsävyä vanhahtavine sointeineen, ellei sitten ole jopa välttämättömyys uskottavan ilmaisun keinona. 

 

Aikoinaan Takamine oli yksi ensimmäisistä akustisten kitaroiden valmistajista, joiden soittimissa oli kunnollinen elektroniikka keikkasoittoa varten. 1979 iso T nimittäin esitteli Palathetic-pietsomikin, jossa oli oma elementti kullekin kielelle. Kyseessä oli tuolloin käänteentekevä ominaisuus, ja se mahdollisti paitsi riittävän hyvältä kuulostavan elektroakustisen soundin, tarjosi myös tarpeeksi resistanssia kiertoa vastaan. 

Niinpä Takaminen kitaroita alkoi näkyä lavoilla enemmän ja enemmän kun tultiin ’80-luvulle, ja vaikka firma valmistaa kitaroita monessa hintaluokassa, on luotettavan keikkasoittimen maine se päällimmäinen mielikuva. 

Uusi, G-mallistoon kuuluva GY51E New Yorker, on suunnattu hintatietoiselle soittajalle, joka haluaa hieman pienemmällä kaikukopalla varustetun ja ulkonäöltään vanhahtavan oloisen akustisen. Soittimeen on, tottakai, asennettu myös elektroniikka.

 

Lyhyt skaala

Takamine New Yorkerissa on kokopuisesta sitkakuusesta tehty kansi. Sivut ja pohja taas on tehty laminaatista (pähkinäpuu), mikä on tämän hintaluokan kitaroissa tyypillinen ratkaisu. Suurin osa soundistahan tulee kuitenkin kannesta. Brown Sunburst -värjäyksellä viimeistelty kokonaisuus on kaunista katseltavaa, eikä työstöstä jää moitteen sanaa.

Image

Avoin virityspää tuo soittimen ulkonäköön mukavasti retrohenkisyyttä, samoin kuin kopan koko ja virityskoneistot, joissa kolmen kielen mekaniikat on asennettu yhteiseen aluslevyyn. Kitaran vireisyys vastasi odotuksia, ja virityskoneistot tuntuivat hoitavan hommansa asiallisesti.

New Yorkerin kaula on mahonkia, mutta otelaudan materiaaliksi ilmoitetaan harvinaisempi materiaali, nimittäin laurel eli laakeripuu. Se on itselleni uusi tuttavuus kitaroissa, ja pienen googlailun perusteella käy ilmi, että kyseessä on Etelä-Aasiassa kasvava puu, jolla on jo jonkin aikaa korvattu harvinaisemmaksi käyvää ruusupuuta edullisemman hintaluokan kitaroissa.

Kielten soiva pituus eli mensuuri tai skaalanpituus on Takaminen nettisivuston mukaan 630 millimetriä. Näin ollen se on aika lailla samaa luokkaa kuin lyhyemmän skaalan Martin-kitaroissa. Satulan leveys puolestaan on 42,50 millimetriä.

Kun kitaran poimi syliin ensimmäisen kerran, osoittautui se kertalaakista helpoksi ottaa haltuun. Tämän saavat aikaan lyhyt skaala sekä kompakti kaikukoppa. Tuntuma oli erinomainen myös kitaraa hihnan kanssa soitettaessa. 

Kaula ei ole onneksi ohkaisimmasta päästä. Se tuntuu käsissä riittävän jämäkältä, ei yhtään hankalalta ainakaan omilla sormillani. Sama pätee otelautaan, joka ei ole liian kapea alkupäästään ja niinpä soitto myös avoasemassa käy mukavasti. Lisäksi otelaudan viimeistely tuntui hyvältä, eikä särinöitä tai muuta vastaavaa tullut vastaan.

 

Alakerta ei ole mutainen

New Yorkerin soundissa kiinnittää ensimmäisenä huomion soivuus, mikä on tämän hintaluokan kitaraksi varsin hyvä. Soinnissa painottuu keskialue, mikä ulkonäön ohella tuo soundiin aivan hienoista vintage-vivahdetta. Lisäksi itseäni miellytti New Yorkerilla soittaessa se, että kitarassa ei ollut liikaa ”mutaisuutta” alataajuuksilla. Tässä kitarassa soinnin alakerta on hallittu, eikä turhan pullisteleva. Kokonaisuus kuulostaa myös soittajalle selkeältä ja tasapainoiselta – sointi pysyy kasassa.

New Yorker ei kuitenkaan ole välttämättä kaikkein voimakkain kitara akustiselta soundiltaan. Huomattavasti kalliimpaan, samoin lyhyemmällä skaalalla ja pienemmällä kopalla toteutettuun kitaraan verrattuna havaitsin kyllä eroja soinnin voimakkuuden ohella myös dynamiikassa, sointialassa sekä ylipäänsä erottelevuudessa. Mutta hintaero näiden kahden välillä on kuusinkertainen, joten eroja pitää ollakin. Omassa kategoriassaan pidän New Yorkeria soinniltaan vallan mallikkaana kitarana. 

 

Vahvistettu soundi toimii

New Yorkerin elektroniikka koostuu pietsomikistä sekä TP-4TD -esivahvistimesta. Jälkimmäisessä on volume-säädin, jolla asetetaan kitarasta lähtevän signaalin taso.

Tämän ohella esivahvistin tarjoaa yksinkertaisen kolmialueisen ekvalisaattorin. Bassokaistan nimellinen vaikutustaajuus on asetettu 60 hertsiin, keskialueella se on 600 hertsin kohdalla ja ylätaajuuksilla 10 kilohertsissä. Eq-säätimet ovat ohuita liukuja, ehkä osin tilankin vuoksi, mutta todennäköisesti myös käytännöllisyyttäkin ajatellen. Jälkimmäiseen voin yhtyä.

Image

Kullekin kaistalle on korjausvaraa leikkaus- ja korostamisvaraa +/-12 desibeliä. Tämä on riittävästi, varsinkin kun kyse on vain esivahvistuksesta. Mikseristä voi sitten rukata soundia enemmän, jos on tarve. Näin helposti ulottuvilla olevat säädöt antavat kuitenkin myös soittajalle omaa kontrollia lavalta käsin.

Soinniltaan systeemi on perushyvää laatua. Toki sen kuulee, että kyseessä on pietsoelementti, mutta säädöillä sain pehmennettyä mikin luonnetta riittävästi, jotta käsillä oli bändin seassa varmasti paikkansa löytävä soundi.

Tykkäsin leikata pikkuisen keskialueelta, jolloin soundiin sai pehmeyttä. Ja samalla korostaa varovasti treble-säätimellä, jotta sointi sai vähän lisää ilmaa alleen. Bassokaistan annoin olla aika lailla nolla-asennossa, sillä matalimmat taajuudet eivät tässä kitarassa tuntuneet olevan mitenkään erityisen ongelmallisia. Käyttökelpoinen soundi siis löytyi helposti, mutta toki oma säädin keskialueen taajuuden kohdistamiseen olisi ollut kiva.

Kunkin liukusäätimen alla on nollakohdassa selkeä kuoppa, mikä auttaa operointia erityisesti, jos ajattelee eq:n säätöä himmeämmässä valaistuksessa. Lisäksi liukujen liikuttaminen vahingossa on aika vaikeaa, minkä koen myös hyväksi asiaksi.

Esivahvistimessa on yksinkertainen viritysmittari, jossa nuolet osoittavat onko sävel ala- tai ylävireessä. Kun ne syttyvät vihreinä sävelen molemmille puolille, on säveltaso oikea. Mittari aktivoidaan painikkeella, joka samalla myös mykistää signaalin, joten täysin hiljainen viritys onnistuu. Mittaria ei tosin pysty kalibroimaan muille referenssitasoille tai ainakaan en onnistunut sellaista keinoa löytämään. Tämä tuskin on kuitenkaan merkittävä ongelma peruspelimannille.

Viritysittari menee automaattisesti kiinni, jos sitä ei käytä kolmeen minuuttiin. Tämä toimenpide säästää paristoa, ja hyvä niin. Itse esivahvistin toimii yhdeksän voltin paristolla, ja sille kotelo löytyy myös paneelista, joten vaihtaminen on helppoa. Lisäksi merkkivalo ilmoittaa, kun virta alkaa olla lopussa. Varsin kätevää siis.

 

Plugi kiinni ja soittamaan

New Yorkeriin oli mukava tutustua, ja kaikin puolin se tuntui hintaluokassaan vallan mainiolta soittimelta. En itse välttämättä hankkisi sitä ainoaksi kitaraksi silloin, jos kitaraa tarvitaan usein äänityskäytössä. New Yorkerin hitusen vanhahtava soundi toimii kyllä hyvänä mausteena, jos biisiin tarvitaan ns. erilaista karakteeria. 

Elektroniikka osoittautui asialliseksi, ja New Yorkerilla voikin lähteä keikalle tuosta vaan. Koko soittimen ulospano on varsin tyylikäs, hintakin on huokea ja soundihan vielä paraneekin vuosien aikana. Myös soittotuntumaltaan koin New Yorkerin helpoksi lähestyä. Sehän on myös tärkeä pointti, jos on kitaraa hankkimassa.

 

Takamine GY51E New Yorker

Akustinen kitara elektroniikalla

• kokopuinen kansi, sitkakuusta
• pohja ja sivut pähkinäpuulaminaattia
• mahonkikaula
• otelauta laakeripuuta
• kielten soiva pituus: 630 millimetriä
• satulan leveys: 42,50 millimetriä
• aktiivielektroniikka: pietsomikki ja TP4-DT -esivahvistin
• viimeistely: Brown Sunburst, kiiltolakattu
• hintaluokka 500 euroa

Lisätiedot: EM Nordic

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2020. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

 Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.