Levyarviot

”Nuoruuden suuri vimma taitaa olla jo taakse jäänyt”, laulaa Tuomas Skopa levyn nimikappaleessa. Ei Sydärit seestynyt ole, se on vain puolittanut marssitahdin. Viisitoista vuotta sitten bändi aiheutti pienimuotoista hysteriaa riemastuttavan energisellä, jopa omituisella coctaililla epäkeskoja kitarariffejä, pomppuheviä ja koukuttavia laulumelodioita. Sellaista ei oltu kuultu.

Matti Kalliota on kuultu soittajana, tuottajana ja sovittajana yli sadalla albumilla, joista yksikään ei ole ollut miehen oma – tähän asti.

Doghouse Band -nimen takana on Veli-Pekka ”Puka” Oinonen, joka tunnetaan yhtenä suomalaisen rockkitaran suunnannäyttäjistä. Sulkia hatussa riittää yli 40 vuoden uralta. Oinosen kitaratyöskentelyä on voinut ihastella niin Lapinlahden Linnuissa tai Leningrad Cowboysissa kuin Pelle Miljoonan tai Michael Monroen rinnalla.

Newyorkilaistunut kitaristi ja Django Reinhardt -taitaja Olli Soikkeli on tällä levyllä sähkökitaran varressa. Kuulaasti soiva kitara on alisteinen Julien Labron haitarille, joka luo levyn yleisilmeen. Ahkerana säveltäjänä tunnettu Labro onkin levyn materiaalin takana, lukuun ottamatta kolmea lainakappaletta.

Ensimmäiseksi jäi mieleen dynaamisuus. Välillä soitetaan hiljaa, välillä lujaa, välillä agressiivisesti, välillä pehmeästi.

Kannen kuvaa katsoessa ei voi olla varma, onko kehän nurkassa hikisenä huilaava nyrkkeilijä juuri äsken isketty kanveesiin vai onko hän voitonriemuisena vetämässä happea täystyrmäyksen annettuaan.

Wentus Blues Band versioi kansainvälisten esikuviensa ja soittokavereidensa kappaleita.

Tunnustan heti aluksi, että tämä oli ensikohtaamiseni Darinin kanssa ja yllätyin positiivisesti. Tuotannollisesti albumi on erittäin korkeatasoinen ja laadukas kuten länsinaapurimme musiikki tapaa olla, mutta olisiko tässä jotain sellaista tunnelmaa tai syvyyttä, että se nousisi jotenkin lentoon ylitse muiden?

Useimmat popmusiikkia pitempään harrastaneet muistavat liverpoolilaisen The Teardrop Explodes -yhtyeen keulilla julkisuuteen nousseen Julian Copen, myöhemmin sooloartistina ja rockhistorioitsijana uraa luoneen renessanssimiehen. Pikkuveli Joss Copen tuntevat vain aniharvat 80- ja 90-lukujen obskuureihin brittibändeihin perehtyneet.

Levy alkaa Juho Hoikan akustisella kitaralla. Se on pohjaväri levylle, jonka ilmavassa soundimaailmassa soivat heleät kitarat ja piano. Laulaja Anna-Sofia Tuomisen puhutteleva ääni on keskiössä lauluissa, joissa haisee niin americana kuin ajaton suomalainen pop.

Jaakko Pesola lähestyy toimitusta uudella singlellä Minä suunnistan pilvien mukaan. Kappaleen vahvasti elektroninen tausta on mukaansatempaava.

Debyyttialbumillinen itsetehtyjä kupletteja on haastava paikka. Kuumottavalla keissillä on Santeri Seessalon viisitoista minimalistisella akustisella kitaransoitolla säestettyä runoa ja runomuotoista folkin renkutusta.

Kuinka paljon maahan mahtuu gringoja ja avaraa maisemaa? No, näin tyylikkäästi soitettua countryä mahtuu levyhyllyyn vielä helposti lisää.

Eeppi Ursin on pitkän linjan muusikko, jonka nimi yhdistyy moneen laadukkaaseen yhtyeeseen kuten Club for Fiveen ja AiA -jazzlauluyhtyeeseen. Ensimmäinen Eeppi Ursinin pitkäsoitto Violet julkaistiin 2005 ja sen jälkeen vuonna 2009 ilmestyi Yellow Pages ja nyt käsillä on Jäljet -albumi.

Eero Koivistoinen Quartet, ”Illusion” ei ole mitään illuusiota nimestään huolimatta, vaan huikea osoitus veteraanifonistin taidoista ja kyvyistä tehdä edelleen uutta musiikkia ja nytkin nuoremman sukupolven muusikoiden kanssa. Alexi Tuomarila pianossa, Jori Huhtala bassossa ja Jussi Lehtonen rummuissa.

Suomalaisten kitaristien grand old manin Dave Lindholmin uusin on taas vaihteeksi englanninkielinen levy parin vuoden suomenkielisten levyjen jälkeen.

Pitkän linjan kitaristi Pekka Tegelman tarjoaa Quartegel-kokoonpanollaan klubitunnelmaista akustispainotteista instrumentaalijazzia.

Pieces of the unknown (2016) ei kumartele valtavirtapopmusiikin konservatiivisia muotorakenteita. Koskettava lauluilmaisu fuusioituu perinnemusiikin äänilähteisiin sekä länsimaisen pop-, konsertti- ja elektronisen musiikin elementteihin.

Luxury Liner tarjoilee tuoreella pitkäsoitollaan neljätoista raitaa mukaansatempaavaa kantria.

Ihan ensi kuulemalla Tommy Emmanuelin uusi levy yllätti. Hän on kuitenkin niin leimallisesti fingerstyle-kitaristi, että Accomplice One -uutuuden monenlaista soitantaa ja monenkirjavaa materiaalia ei osannut odottaa.