Matti Kalliota on kuultu soittajana, tuottajana ja sovittajana yli sadalla albumilla, joista yksikään ei ole ollut miehen oma – tähän asti.
Reilun parinkymmenen vuoden ammattiuran aikana Matti Kallion reitti on risteillyt rockista kansanmusiikkiin, iskelmästä teatterimusiikkiin, jazzista kuoromusiikkiin ja hengellisestä lastenmusiikkiin. Hectorinkin luottosoittajana tunnetun Kallion yhteistyökumppaneihin ovat lukeutuneet kymmenet eturivin artistit.
Nykyään Islannissa asuva ja pitkin poikin Eurooppaa musisoiva Kallio raivasi viime vuonna aikaa omalle musiikille: äänitykset hoidettiin loppusyksystä Finnvoxissa, ja Kallio itse miksasi Risto Hemmin luomuhenkiset taltioinnit alkuvuodesta Fireland-studiossaan Reykjavikissa.
Yleensä Kallion instrumentteja ovat pianon ja sähköisten kosketinsoittimien lisäksi näppäinharmonikat, tinapillit sekä irkku- ja muutkin huilut. Perkussiot, didgeridoo ja kitarakin pysyvät käsissä. Musiikin kaikilla laidoilla puurtavan multi-instrumentalistin sooloprojektin käynnistystä ovatkin varmasti jarrutelleet liian monet vaihtoehdot: ”minimalistista vai isoa, tradia vai modernia, luomua vai kuorrutettua?”
”Waltz for Better Times” -esikoisellaan Kallio on päätynyt varsin pieneen, jokseenkin moderniin ja hyvin luomuun. Akustiseen trioonsa hän pyysi kaksi ennestään tuttua muusikkoa, joiden kanssa kemiat pelaavat ja yhteinen sävel löytyy turhia kyselemättä. Värttinänkin riveistä tuttu kontrabasisti Hannu Rantanen sekä kitaraa, mandoliinia ja mandoselloa soittava Petri Hakala komppaavat säveltäjää, joka itsekin tiukan dogmansa velvoittamana soittaa esikoisalbumillaan ainoastaan 5-rivistä folk-harmonikkaa.
Muita soittajia levyllä ei sitten kuullakaan, lukuun ottamatta päätöskappaletta ”Into the Light”, jossa Kallio pääsee toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa haitariduetosta Sibelius-Akatemian opettajansa Maria Kalaniemen kanssa.
Keinojen ja kokoonpanon rajaaminen on varmasti auttanut sävellystyössä: lopputuloksena on syntynyt levyllinen hienoisia jazz-vivahteitakin tarjoilevaa instrumentaalia nykykansanmusiikkia, joka jättää tilaa kaikkien soittajien solistisille kyvyille.
Levyn sointiavaruutta määrittää säveltäjän pohjoismaisesta ja kelttiläis-anglosaksisesta perinteestä kumpuava tyyli. Jo reipas aloitusraita ”Autumn’s Grip” esittelee koukkuisia – ja koukuttavia – melodioita sekä soitinpuolella hallittua, rytmistä palkeenkäyttöä.
Kappaleiden vihjailevista nimistä voi vain arvailla niiden syntytarinoita. ”Leaving Ennis” -biisi on kuulemma tekijälle itselleen levyn avainraita, jonka taustalla on vahva omakohtainen tunnelmakuva: Kallio oli viettänyt taas kerran muutaman riemukkaan päivän Länsi-Irlannin Ennisissä soittamassa ja diggailemassa irlantilaista kansanmusaa, ja oli tullut aika palata kotiin Islantiin – lähdön alakuloa kuvasteleva teema jätti säveltäjän rauhaan vasta, kun se oli saatu ikuistettua levylle.
Levyn loppupuolella 6/8-tahtilajissa soljuva reipas jigi ”Dub Linn” on albumin toinen leimallinen irkkukappale, mutta sen enempää Kallio ei nyt irkkuvaikutteitaan esittele – takataskussa taitaakin olla suunnitelmia tulevaisuudessa julkaistavasta, kokonaan Irlanti-henkisestä levystä.
”Waltz for Better Times” -albumin julkistuskonsertti pidettiin Suomessa huhtikuussa. Toukokuun lopussa säveltäjä trioineen soittaa materiaalia livenä viikon mittaisella kiertueella Islannissa.
Matti Kallion haastattalu julkaistiin Riffin printtinumerossa 1/2017 ja se on nyt luettavissa myös tältä sivustoslta. Juttu aukeaa tämän linkin kautta.
