Japaniin on helppo yhdistää pitkät perinteet instrumenttien ja erilaisten musiikkiin liittyvien oheislaitteiden valmistuksesta. Ja kun kerran välineet sekä puitteet sitten ovat kunnossa ja hallussa, on tie apposen auki musiikin tekemiseen. Motivaatio ja into luomiseen huokuvat tälläkin levyllä.
Vanha suola on sekin janottanut näemmä sen verran, että Tak Matsumoto, 63, on herättänyt henkiin TMG-sooloprojektinsa, nyt 20 vuoden jälkeen. Kotimaassaan isosti kitarasankarin viittaa kantava heppu ei ole ihan eilisen teeren poikia, vaan plakkarissa on esimerkiksi myös Grammy-palkinto yhteislevystä 2010 – itsensä Larry Carltonin kanssa. Joka paikkaan aina ehtivä Steve Vai on hänkin miehemme pitkässä yhteistyökumppanien listassa.
TMG on helposti kategorisoitavissa super-bändiksi. Ja onhan kokoonpano verevä: bassossa Night Rangerista tuttu Jack Blades ja solistina aina yhtä hämmästyttävän hauskasti poikamaisen olemuksensa säilyttänyt Mr. Big -mies Eric Martin.
Kun keitokseen lisätään rumpali Matt Sorum sekä studiossa perusbändin täydentävä kosketinsoittaja Jeff Babko, alkaa kattaus ollakin enää kappaleita vailla. Tuleeko Idästä nyt sitten valo äänen mukana?
Hard rockista ja metallista (en pidä termistä) ammentava artisti on nykyaikana hyvin nopeasti pulassa. Vertailukohdat kun äkkiseltään ovat enemmän ja vähemmän todellisia ja koviksi tunnustettuja klassikkoja, ja tuntuu, että genren saturaatiopiste on yhä vieläkin vain saavuttamatta.
Kriitikko kitisee virkansa puolesta, mutta tuskin kukaan voi kieltää, etteikö tätä tavaraa tosiaan nykymaailmassa tuoteta joka mantereella ja vieläpä todella paljon!
Levyn parhaimpien vetojen joukkoon valikoituu lopulta mukavan monipuolisia kappaleita. Eternal Flames -kappaleen laukkaava tempo saa sisäsiistin Eurohumpan kuulostamaan puolivillaiselta jollottelulta, kun vetoapua taustalauluihin tarjoaa muutama vuosi sitten ilmiöksi nousseet, Matsumoton maannaiset, Babymetal. Vokaalit on tässä sovitettu varsin pikantisti. Nyt ei olla otsa rypyssä liikkeellä. Vanhakin todella nuortuu tässä rallissa aivan väkisin, ja kuinka usein enää muutenkaan voi uuden musiikin kohdalla käyttää suoraselkäisesti sanaa ”viihdyttävä”?
Erittäin hauska kappale, ja jämptisti kolme minuuttia! Sopii muuten yrittää mokomaa, niin kuin alkuasetelmana.
My Lifen käynnistää tyrnä lehmänkellokomppi, ja pakko on myöntää, että tuotanto sinällään on levyn vahvuuksia. Matsumoto hillitsee ja hallitsee halunsa ja mitä noihin miehen kitarasooloihin tulee, myös niiden pituus pidetään oivallisesti aisoissa. Vähemmän kestoa, mutta enemmän sielua ja sisältöä. Asia, jota ei voi koskaan korostaa liikaa.
Sorumin vanhan liiton fillivyörytykset puolestaan ovat nekin kyllä aidon ilahduttavia. Levyn yleisiä kantavia ajatuksia ovat melodiat, ja tilan antaminen instrumenteille hengittää kulloisissakin sovituksissa. Joka tahti kun ei ole pullollaan uusia vekottimia, ja voisin väittää, että tämän musiikin on luonut aito ihminen. Ei tekoäly!
Babko saa oman mainion näyttämisen paikkansa Endless Sky -kappaleen upeassa kosketintreemassa. Verrattomat välimausteet Orientin tapaan nautitaan tässä nyt myös Daniel Hon soittamien taiko-rumpujen sekä kane-kellojen tahdissa. Mies soittaa levyllä muuten myös perinteisiä japanilaisia kielisoittimia, kotoa sekä sanshinia.
Dark Island Woman yksinkertaisesti vain svengaa, kun kitarariffi antaa tilaa Martinin laululle. Laulu sinänsä on toki ikääntynyt sävyltään miehen mukana, mutta kokemusta löytyy, ja näytöt on jo annettu.
Rennonoloinen suoritus ei ole väkinäistä vääntöä. Voisiko olla jopa niin, että tekeminen tällä levyllä on ollut aidosti mukavaa puuhaa, kautta linjan?
Kaiken kaikkiaan levyllä lyriikoista on pääosin huolehtinut Blades, kun sävellykset ja sovitukset ovat Matsumoton käsialaa.
Kolmen vartin kokonaisuus sisältää pakostikin myös hiukan pastissinomaisia sovituksia ja riffejä. Dio ja John Norum ovat nimiä, joiden edesottamuksista aika piankin mielleyhtymiä mieleensä kuulija mukaansa saa.
Matsumoton poppoota ei harmiksemme Euroopassa liene keikalla mahdollista nähdä. Musiikki on rajaton riemu, jota sankarimme jaksavat onneksi jakaa muiden keinojen avulla yhä aina vain.
Tak Matsumoto Group: TMG II (Frontiers Records, 2024)
