Levyarviot

Beth Hart on lokakuussa julkaistavalla Fire On The Floor -levyllä hyvässä vedossa niin laulajana kuin biisintekijänä. Kaikki kappaleet ovat hänen kirjoittamiaan, ja tuloksena on monipuolinen albumi, jossa rock-blues –ruisleivän ohella on sävyjä ainakin soulista ja rhytm´n´bluesista.

Näin on hyvä..

Tämän levyn ilmestymisen pystyi ennustamaan jo ennen kuin sille taltioitu keikka oli soitettu. Mutta näinhän Joe Bonamassa operoi: kun hän lähtee kiertueelle uuden ohjelmiston kanssa, jossain vaiheessa keikka kuvataan ja äänitetään jossain komeassa paikassa ja aikanaan tulee livejulkaisu eri formaateissa.

Tunnemme Eric Johnsonin sähkökitaristina, jonka harvakseltaan ilmestyneillä albumeilla on akustista ollut vain vähän. Uuden albuminsa saatesanoissa hän kuitenkin kertoo soittaneensa akustista kitaraa ja pianoa kotona lapsuudesta lähtien, ja nyt on aika omistaa kokonainen kiekko niille.

Alavala-yhtyeen kakkosalbumi on monisävyinen ja hyvä kokonaisuus.

Tässäpä on mukava uutuus. Sara Lee (Saara Lehtomäki) bändeineen tarjoaa levyllisen perinnetietoista rhythm´n´bluesia voodoo-rytmeillä höystettynä.

Laulaja Timo Turpeinen nousi keikkalavoille 70-luvun lopussa Funky President -yhtyeen kanssa ja tuolta ajalta on perua myös muusikkoveljeys basisti Jan-Olof Strandbergin kanssa.

Helsinkiläinen Väkipyörä on kolmemiehinen kokoonpano, joka omien sanojensa mukaan pukee musiikiksi fiktiivisiä tarinoita ja omia kokemuksia. Yhtyeen jäsen Mike Kurkiin ilmoittaa, ettei Väkipyörällä ole esikuvia, eikä mitään tietoisesti ajateltua genreä, vaan kyseessä on tarinan ääntä.

Nimekkäistä kansanmuusikoista koostuva Päre pitää kuulijan otteessaan Hausjärvi Beat –levyllään.

Helsinkiläisyhtyeen debyytti tarjoaa svengaavasti soitettua rhythm´n´bluesia jazz-vaikuttein. Laulaja-kitaristi-huuliharpisti Juki Välipakan ja saksofonisti Sirpa Suomalaisen ydinduo esittäytyy levyllä kvartettina Hammond-urkuri Harri Taittosen ja rumpali Thomas Törnroosin kera.

Joe Bonamassa ei lakkaa ahkeroimasta, taas ilmestyi uusi levy.

Jenkkibändi SIMOn nimeäminen ensi kesän Puistobluesin pääkonserttiin on hieno uutinen, onhan bändin hiljattain ilmestynyt albumi vallan mielenkiintoinen tapaus.

Flying Colorsin toimintatapa tuntuu olevan tällainen: siellä täällä muidenkin projektiensa kanssa puuhaileva joukkio kokoontuu aika ajoin intensiivisiin sessioihin, sävelletään ja äänitetään albumillinen tavaraa, tehdään minikokoinen kiertue levyn tiimoilta, tallennetaan yksi keikka ja julkaistaan siitä livealbumi sekä audiona että videona.

Yli 20 vuotta kitaristin sooloalbumien välillä on pitkä aika, mutta näin kävi taannoin Keith Richardsille samoin kuin nyt käsiteltävänä olevalle Ilkka Rantamäelle.

Bluesisssa lauletaan usein ikävistä asioista, vaikka ne olisivat fiktiota. Paitsi nyt. Tällä kertaa ne ovat totta.

Mitä hittoa – taas uusi livetaltiointi Joe Bonamassalta?

Pitkään toiminut Bill Hota & The Pulvers on yhä aktiivinen ja ajankohtainen. Tuore Kolome komiaa -levy on siitä vahva osoitus.

Nyt juhlistetaan Robert Crayn 40-vuotista uraa. Niinkö kauan siitä jo on, kun Cray iskeytyi bluesmaailman tietoisuuteen?

Kitaristi-laulaja Warren Haynesin tekemiset ovat jääneet itselleni hieman etäisiksi, vaikka toki tiedostankin Gov´t Mule –yhtyeen kulttisuosion sekä miehen taustan Allman Brothersien monivuotisena kitaristina.

Slidekitaran soittaminen vaikuttaa aluksi helpolta: kun kitara viritetään sointuun ja putki lätkäistään kielten päälle, ainahan siitä jotain hyvää tulee. Mutta kuten kaikkien soittimien mestaroinnissa, alkeiden opettelun jälkeen seuraa tarkkuuden ja musikaalisuuden oppiminen ja ehkä lopulta oman ilmaisun kehittyminen.