Joe Bonamassan nimikirjaimet ovat samat kuin aikoinaan showbisneksen ahkerimmaksi mieheksi nimetyllä artistilla, ja nyt kun tuo toinen herra ei enää ole keskuudessamme, Bonamassa tuntuu puolestaan hääräävän aina jossakin: useita pitkiä kiertueita vuosittain kaikkialle maailmaan, vierailuja monenlaisissa projekteissa ja bändeissä sekä omia live- ja studiojulkaisuja säännöllisin väliajoin.
Nyt käsiteltävänä oleva albumi tulee vajaat kaksi vuotta edellisen studiokiekon jälkeen, mikä on melkoista ahkerointia. Samantapainen konsepti edeltäjän kanssa on nytkin käytössä, Bonamassa on kirjoittanut biisit yhdessä Nashvillen hittimaakareiden James Housen, Tom Hambridgen, Jeffrey Steelen, Jerry Flowersin ja Gary Nicholsonin kanssa. Tuolla porukalla on meriittilistallaan aivan käsittämätön määrä listakamaa, pääasiassa kantriartistien kanssa, mutta iskusävelmien tuottaminen Bonamassan bluesrockiinkin tuntuu luontuvan.
Napakalla junabluesilla This Train avaava levy yllättää heti. Jotain on tapahtunut Bonamassan laululle. Jo muutaman vuoden takaisen akustisen Wienin Oopperatalolla tallennetun liven aikoihin mies kertoi ottavansa laulutunteja ja niinpä onkin löytänyt roimasti ryhdikkyyttä vokaalipuolelle.
Kitaran soittohan on sujunut aina, mutta nyt levy voidaan rakentaa toimivaksi ja tasapainoiseksi kokoelmaksi uusia lauluja, joista useissa toki on kunnon kitarariffejä ja sooloilua jämerillä soundeilla.
Bändisoundille tuo lisätanakkuutta kahden rumpalin käyttö, mutta tuottaja päätti jättää kosketinsoittaja Reese Wynansin osuudet vähiin. Harmi, sillä koskettimet huomaa hyvin silloin kun ne ovat mukana.
Bonamassalla on tapana useiden kiertueidensa aikana uudistaa settilistaansa ja ottaa mukaan reilusti uutta materiaalia. Siihen tarkoitukseen sekä fiiistelevään kuunteluun tämä kiekko on oiva lähde. On riffirockia kuten Distant Lonesome Train ja Mountain Climbing, kantrisävyinen The Valley Runs Low, tunnelmapalat Drive ja lauluköörillä höystetty How Deep This River Runs sekä lopussa vielä sipaisu perinteisempää bluesilmaisua What I’ve Known For a Very Long Time.
Joskus Bonamassa tuntui pyrkivän eroon maineestaan blueskitaristina, mutta kyllä sittenkin parasta jälkeä syntyy kun ne bluesvivahteet ovat kunnolla pinnassa.
Blues of Desperation -levyn trailerin voit katsoa tämän linkin kautta.
Joe Bonamassa: Blues of Desperation (J&R Adventures, 2016)
