Kosketinsoitintelineitä, kuljetuslaukkuja, salkkuja ja muita tarvikkeita valmistava Sequenz on myös toteuttanut neljälle Volcalle mitoitetun yhteiskotelon.
Artikkelit
Boss on viime vuosien aikana esitellyt uutuuksia langattoman kitarateknologian alalla. Nyt joukon jatkeeksi on julkistettu Waza-Air, joka on sähkökitaralle tarkoitettu langaton kuulokesysteemi.
De Soto oli yhdysvaltalainen automerkki, jota Chrysler valmisti vuosina 1928–61. De Soto on myös kemiläinen boogierockbändi, joka on elinkaareltaan jo pidempi-ikäinen kuin esikuvansa komealinjainen peltilehmä.
Mesa Boogie Mark Five:25 yhdistää soundeja vahvistimista MARK IIC+, MARK IV ja MARK FIVE siinä määrin, että käsillä on valmistajan mielestä varsinainen ”Bench-MARK”.
Hector on suomalaisen rockin jättiläinen, tarkkaan ottaen yksi sen harvoista perustajajäsenistä. Heikki Harman alter egon ura ulottuu peräti kuudelle vuosikymmenelle, mikä on jo sinänsä kunnioitettavaa. Poikkeuksellista on sekin, että suosio on yhä megaluokkaa.
Putous, Siskonpeti, Nieminen ja Lahtinen Show… television suosikkisarjoista tutuksi tullutta pianisti-sovittaja-säveltäjä-kapellimestari Katja Lappia ei yllättäen nähty tv-ruudussa syksyllä 2018, jolloin tämä haastattelu tehtiin. Kalenterin oli nimittäin täyttänyt työskentely teatterissa, ”Maailmanlopun revyyn” musiikin parissa.
USB-väylään liitettävä Fox sopii laulunikkarin soivan luonnoslehtiön pariksi kuin nakutettu, ja yhtä kotonaan se on vaikkapa podcasterin pikkustudiossa.
Aktiivisen KS-malliston toistaiseksi kookkain bassokaiutin on varustettu pitkäiskuisella 18-tuumaisella elementillä ja D-luokan vahvistimella, jonka huipputehoksi ilmoitetaan 3600 wattia.
Friedmanin tuore JJ Junior on valmistajan isomman JJ-100 -nupin perintöä. Tällä kertaa Alice in Chains -kitaristi Jerry Cantrellin soundi tarjotaan maltillisemmassa teholuokassa.
Amerikkalainen progeryhmä Flying Colors, jossa vaikuttaa muun muossa Dream Theaterin Mike Portnoy, lähestyi toimitusta kolmannella albumillaan. Ennen tätä yhtye julkaisi omaa nimeä kantavan levyn maaliskuussa 2011 ja Second Nature -albumin syyskuussa 2014.
Supro on julkaissut yhteistyössä pedaalivalmistaja Robert Keeleyn kanssa vahvistimen, jonka se toteaa toimivan erittäin hyvin pedaalien kanssa, olivat ne sitten efektilenkissä tai vahvistimen edessä.
SQ- ja dLive-miksereiden väliin sijoittuvassa Avantis-mikserissä on 64 kanavaa ja 42 vapaasti konfiguroitavaa miksaus-bussia, joiden hallintaan on tyypiliseen tapaan varattu valikoima fyysisiä säätimiä sekä kaksi HD-tason kosketusnäyttöä.
Ruotsalainen kitaran löytö-retkeilijä Mattias IA Eklundh kohdattiin Riffin sivuilla jo 2010 ja uudestaan 2018. Sama – ja Eklundhin itsensä mielestä päättymätön – uuden ja kokeilemattoman soittamisen haku on edelleen käynnissä ja sitä varten hän on ottanut käyttöönsä uusia työkaluja.
Oli kyse sitten treeneistä, keikasta tai kotistudiossa puuhailusta, Taurus StompHead tarjoaa eväitä joka suuntaan. Lisäksi sen sujauttaa tuosta vaan selkäreppuun. Syytä tehdä tuttavuutta.
Kaksi kanavaa mikrofoni- tai instrumentti-käyttöön, kolmas jollekin mobiilille musiikki-soittimelle – siinä on omalla pienoismikserillä varustetulle nykyajan aktiivikaiuttimelle tutun oloinen perusresepti, jota Mackie on entrannut omaan tyyliinsä.
Italialainen Lacuna Coil on yksi female fronted metal -genren vanhimmista ja samalla myös suurimmista nimistä. Black Anima on viime vuosituhannen puolella perustetun yhtyeen yhdeksäs täyspitkä albumi.
BluGuitar on julkaissut metallisoittajille suunnatun version Amp 1 -pedaalivahvistimestaan.
Belgiaan asettunut ja kansainvälisiltä keikkamarkkinoilta leipänsä tienaava jazz-kitaristi Kari Antila raottaa Muusikkona maailmalla -kolumnisarjassaan tuon monelle niin mystisen käsitteen – jazzin – sisältöä.
Mitä ne sellaiset jazzilliset sävyt oikein ovat ja mistä ne muodostuvat? Aisaa tutkitaan tällä kerralla KA Bluesin kautta…
Kolme asiansa osaavaa valmistajaa, kolme kokenutta kirjoittaja. Ja viisi mielenkiintoista tuotetta ruodittavana!