Ruotsalainen kitaran löytö-retkeilijä Mattias IA Eklundh kohdattiin Riffin sivuilla jo 2010 ja uudestaan 2018. Sama – ja Eklundhin itsensä mielestä päättymätön – uuden ja kokeilemattoman soittamisen haku on edelleen käynnissä ja sitä varten hän on ottanut käyttöönsä uusia työkaluja.
Aiemman haastattelun aikaan [Riffi 2/10] Eklundhilla oli käytössä japanilaisen Caparisonin kitaran nimikkomalli. Merkki on edelleen sama, mutta kieliä on nykyään kahdeksan – kaksi matalinta kieltä ovat E ja A. Otelautaan puolestaan on asennettu ruotsalaisen True Temperamentin tasavireisyyden tuovat nauhat.
– Kielien määrä ja nauhat ovat vaikuttaneet kaikkeen soittamiseeni. Kaksi lisäkieltä olivat alkuun melkoinen urakka, mutta hiljalleen aloin nähdä valtavan potentiaalin. Nyt kitara on kuin kamariorkesteri. Sweeppaukset ja matalat arpeggiot ovat vaikeita. Joidenkin sointujen ottaminen muuttui vaikeammaksi, koska kielet ovat hiukan lähempänä toisiaan. Mutta hiljalleen 6-kielinen kitara on alkanut tuntua lelulta ja liian pieneltä, eikä sillä pääse matalalle, Eklundh kertoo Frankfurtin musiikkimessuilla pidettyään hetkeä aikaisemmin klinikkaa kiinnostuneelle kuulijajoukolle.
Uusista kitaroista on tullut huolella pidettyjä ja inspiroivia.
– Aiemmin en liiemmin välittänyt, ovatko kitarat puhtaita ja kiiltäviä, mutta nyt todella välitän kolmesta 8-kielisestäni ja pidän niistä huolta, koska silloin homma toimii. Ja on hienoa soittaa vireessä kaikilta nauhoilta. En jatkossa enää koskaan soita suorilla nauhoilla varustettuja kitaroita. Tässä kitarassani minulla on tehtaassa valetut nauhat, mutta ensimmäisessä 8-kielisessä oli Anders Thidellin käsintekemät nauhat, ja on vaikea käsittää, miten tarkkaa työtä hän on tehnyt. Nauhaton kitarakin minulla on ja tykkään siitä, mutta keikalle en sitä ota, koska sen kanssa intonaationi taas on aivan kamala.
Huiluäänet ovat oleellinen osa Eklundhin tyyliä ja hänellä on erikoinen, mutta toimivaksi osoittautunut tapa saada ne soimaan tarkalla kosketuksella. Mutkaiset nauhat eivät ehkä auta oikean kosketuskohdan löytämisessä?
– Olen soittanut huiluääniä niin kauan, ettei minun tarvitse enää katsoa. Tiedän vain, missä ne ovat, tämä on jo sisäänrakennettuna soittamiseeni.
Uutta materiaalia
Haastattelun aikoihin julkaistavalla Confusion to the Enemy -levyllä kahdeksankieliset kitarat pääsevät vihdoin levyllekin mukaan.
– Nimi on otettu amerikkalaiselta liikemieheltä [Edward Ball], jolla oli tapana tokaista aina näin illallisten lopuksi. Kanteen tulee kaunis öljymaalaus basistiltamme Chrisiltä: etana, jolla on iso pääkallo kuorenaan. Levyllä on 11 kappaletta, kaikissa mukana 8-kielinen kitara, mutta ei todellakaan mitään djent-musiikkia. Pikemminkin kertoo sen, missä Freak Kitchenin kuuluu olla vuonna 2018. Olen hyvin tyytyväinen tulokseen, Eklundh raportoi tulevasta.
Monta vuotta on mennyt edellisestä levystä, mutta kuinka kauan tämän uutuuden synnyttämiseen kului?
– Albumi on äänitetty enimmäkseen minun kotistudiossani, paitsi rummut. Olen sekä tuottaja että äänittäjä ja osallistun kesäkuussa miksaukseen Kööpenhaminassa.
– Halusin antaa itselleni aikaa, koska aika on avainsana monien asioiden onnistumisessa. Joten pari vuotta kului. Äänitin omien rytmien päälle kitaraosuudet ja laulut ja vasta sen jälkeen Björn soitti lopulliset rummut. Hän on hyvin tarkka rumpali, mutta rumpujen tai bändiharjoitusten jälkeen kappale on fiksattu ja silti voi tulla halu muuttaa jotain osioita tai biisin suuntaa. Halusin miettiä kappaleet ensin lopulliseen muotoon. Äänitysten aikana kävin matkoilla, oli leirejä ja muita projekteja, mutta kappaleiden pieni punainen johtolanka ei hävinnyt.
– Nimikappaleen inspiraationa on videopeli Portal 2, joka on hieno ja ajatuksia herättävä kokemus. Toisinaan käyn thai-hieronnassa, silloin olen aina Portal 2 -universumissa ja oli ihan pakko tehdä biisi tästä. Kahdeksan minuuttia, hyvin progressiivinen ja erikoinen. Uusia polkuja meille.
– Toinen esimerkkikappale on instrumentaalinen Auto, jossa kaikki perkussioefektit on tehty Volvossani, 16 päällekkäisäänitystä siitä, kun isken auton rattia, ovea, penkkiä tai konepeltiä. Kummallinen kappale. Sitten vielä Alone With My Phone, nykypäivän sekopäisestä maailmasta, jossa keneltäkään ei voi puhelinta ottaa pois. Eräänlainen Beatles-pastissi: I don’t want to hold your hand / I want to hold my phone… Laitoin mukaan kaikenlaisia häiriöitä, äänitin Laneyn vahvistimen kautta puhelimen aaltojen räpätystä rytmiksi. Rockmusiikkia Freak Kitchenin tapaan.
Teetkö kappaleet soitettavaksi sellaisenaan keikoilla vai jääkö varaa jammailuun?
– Onhan meillä liveversiot kaikesta, mitä teemme. Freak Kitchen on kuitenkin ihana sotku, livenä mokaillaan, mutta löydetään kyllä konstit soittaa biisit keikalla. Jammailussa en tykkää siitä, että soitetaan vain kilpaa valmiita likkejä. Eikä perusjammailussa ole mitään vikaa, se vain ei ole minun juttuni. On paljon hienompaa elää hetkessä mukana, kun voi soittaa muiden kanssa.
Leireily jatkuu
Kauan sitten Eklundh teki rohkean kokeilun järjestää soittoleiri kitaristeille. Sittemmin tämä vuotuinen kesätapahtuma on muodostunut kaikkialla maailmalla tunnetuksi ilmiöksi.
– Elokuussa järjestetään Freak Guitar Campin 20-vuotisjuhlaleiri. Kun aloitin leirit 1999, en uskonut siitä tulevan kestävää, mutta kaverit saivat minut kokeilemaan. Paikalle tuli 25 ruotsalaista kitaristia vähän peloissaan – ja nyt osallistujia on ollut jo tuhansia. Paljon suomalaisiakin.
Vaikka leirin järjestäminen on iso urakka, Eklundh odottaa jo innolla seuraavaa:
– Kun paikalle tulee kerralla 80 soittajaa taputtamaan käsiä metsässä ja etsimään uusia tapoja soittaa musiikkia sekä löytämään musiikillisia työkaluja, opin itsekin joka kerta jotain toisilta. Ja joka vuosi minun on hullun lailla laitettava soittoni hyvään kuosiin, koska nykyään osallistujat ovat kovan luokan tekijöitä kaikkialta maailmasta ja minun pitäisi olla tälle porukalle guru. Mutta tarkoitukseni ei ole olla muita parempi, vaan auttaa toisia löytämään sisäisiä resursseja parempaan soittamiseen. Kaiken kaikkiaan on valtava elämys ja kunnia olla mukana musiikissa ja saada siitä kohtalainen elanto sekä samalla luoda omaa musiikkia, Eklundh pohtii.
Oletko yhteydessä entisiin leiriläisiin?
– Ilman muuta. Leirin kävijöillä on sosiaalisen median ryhmiä, jotkut säveltävät musiikkia yhdessä ja itse törmäilen osallistujiin kaikkialla maailmassa. Olemme kuin yhtä, isoa ja kummallista perhettä.
Monet kitarasankarit ovat saaneet jäljittelijöitä, joista pihistävät idoliltaan soittamisen tyylin, likit ja fraseerauksen. Kuuletko koskaan soittajia, jota olisivat pihistäneet suoraan sinulta?
– Onhan jotain kyllä napattu… mutta tyylini taitaa olla kuitenkin niin omintakeinen, ettei joku huiluäänien käyttö tai sentapainen ole ihan yhtä ilmiselvää kuin vaikka Hendrixin tai Yngwien jäljittely. Ja sitä paitsi olen koko ajan liikkeellä, juoksen alamäkeen, etsin uutta. Tyylini nyt on erilainen kuin joskus aikoinaan. Vaikutteita on siis otettu minulta, mutta aina olen kannustanut kaikkia löytämään oman linjansa.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
