Skotlantilainen Martin Taylor kävi Tampere Guitar Festivalilla 2015 sekä soittamassa että puhumassa soittamisesta.
Riffi sai audienssin jazz-maailman valioihin kuuluvan sormipikkaajan kanssa ja haastattelu julkaistiin tuoreeltaan Riffin printtinumerossa 6/2015.
Uusintajulkaisun tällä sivustolla tekee erityisen ajankohtaiseksi se, että haastateltava saapuu Suomeen konsertoimaan elokuussa 2025 Kokkola Sea Jazz -tapahtumaan..
Martin Taylor tuli alunperin tunnetuksi Stéphane Grappellin yhtyeessä 1970-luvulla, mutta sittemmin hän on profiloitunut eritoten fingerstyle-jazzin soittajaksi. Hänen soittokumppaninsa tosin eivät ole rajoittuneet pelkästään jazz-genreen. Taylorin konsertti Tampereella teki vaikutuksen paitsi ilmiömäisellä soitolla, myös mukavalla monipuolisuudellaan.
– Huomasin jossain vaiheessa olevani ikään kuin tietyssä laatikossa, ja se alkoi kyllästyttää, koska on niin paljon kaikenlaista hyvää musiikkia. Siitä huolimatta kaikki mitä soitan on mielestäni jazzia, esimerkiksi sovituksissani improvisoin joka kerta jonkin verran. Toki biisit vaihtelevat tilaisuuden mukaan, täällä kitarafestivaalilla soitin myös karibialaista ja afrikkalaista musiikkia, jazz-festivaaleilla taas soitan yleensä enemmän jazz-standardeja, Taylor kertoo konsertin jälkeisenä päivänä Tampere-talossa.
Opettaminen usein ajattelutavan muokkaamista
Vuonna 1956 syntynyt Martin Taylor oli erilainen nuori: kun muut kuuntelivat Beatlesia ja muuta aikansa rock-musiikkia, hänen intohimonsa oli jazz alusta alkaen. Samoin kitara oli heti lapsuudessa yksi lelu muiden joukossa. Musiikkia hän ei kuitenkaan koskaan formaalisti opiskellut.
Opettaminen on silti kuulunut jo pitkään Taylorin toimenkuvaan, ja sitä hän tekee erityisesti suoratoiston avulla. Hän jakaa aikansa Skotlannin sekä Kalifornian välillä, mistä käsin Martin Taylor Guitar Academy’n nettiopetus toteutetaan. Myös työpajat eri puolilla maailmaa kuuluvat vuosirutiiniin.
Tampere Guitar Festivalilla Taylor piti kaikille avoimen opetusluennon ennen konserttiaan. Kun seuraavana päivänä tapasimme haastattelun merkeissä, Taylor huomautti, että fingerstyle-soittotyylin opettaminen tehdään usein turhan monimutkaiseksi.
– Tällainen soittotapa on monimutkainen, mutta usein se tehdään opettamalla vielä monimutkaisemman tuntuiseksi. Ja myös improvisointia opetan aina helposti ymmärrettävästä lähtökohdasta, eli aluksi lähdetään melodiasta, sitten muunnellaan sitä hieman, lisätään hieman kromatiikkaa…
Fingerstyle-sovittamista selkeyttäkseen Taylor on kehittänyt metodin, jota hän kutsuu seitsemän askeleen poluksi.
– Ensin opetellaan kappaleen melodia, sen jälkeen soinnut. Kolmanneksi niistä muodostetaan sointumelodia, eli etsitään sointukäännökset, joissa melodianuotti on korkein sävel. Tällä tavoinhan useimmat jazz-kitaristit soittavat, Martin täsmentää.
Sitten palataan taaksepäin:
– Jos haluaa edistyä tuosta, pitää opetella melodia ja basso- linja samanaikaisesti. Sen jälkeen lisätään harmoniasävelet (erityisesti terssi tai ”kymppi” sekä yleensä septimi) ja hiotaan vaihdot sujuvaksi. Opetan soittamaan melodian myös pelkkien harmoniasävelten kanssa, jotta ne tulisivat tutuiksi.
Taylor huomauttaa, että paljolti hänen opettamisensa on oppilaiden ajattelutavan muokkaamista, sillä monet heistä ovat soittaneet jo kauan.
– He soittavat hyvin, mutta ovat jumissa. Ja se johtuu siitä, että he ovat juuttuneet tiettyihin tapoihin. Siksi yritän tarjota joitain yksinkertaisia työkaluja, joilla ajatusmaailmaa voisi muuttaa. Kun he esimerkiksi ovat oppineet jonkun kappaleistani, se on vasta alku. Seuraavaksi pyydän muuntelemaan bassolinjaa, harmoniaa ja melodiaa. Tai opettelemaan kappale eri sävellajista, koska silloin joutuu pois mukavuusalueelta.
Pianisteilta apua dynamiikkaan
Puhuit työpajassasi soiton sisäisestä dynamiikasta, eli kuinka esimerkiksi basso- ja melodialinjan dynamiikkaa pitäisi pystyä itsenäisesti muuntelemaan suhteessa toiseen. Periaate on helppo ymmärtää, mutta kuinka kauan tuon tekniikan oppiminen sinulta vei?
– Varmaankin muutaman vuoden, mutta vielä kauemmin kesti ennenkuin oivalsin, että minun pitäisi soittaa sillä tavalla: minusta vain tuntui, että soitostani puuttui jotain. Yksi omista ongelmistani on, että en kuuntele tarpeeksi musiikkia. Mutta kun kuuntelin niitä pianisteja, jotka minua ovat inspiroineet, huomasin, että heidän soitossaan tällainen sisäinen dynamiikka on läsnä.
– Tällaisessa kitaransoitossa on eniten kysymys oikean käden sormista, ja yleensä oppimisessa on kysymys toistosta toiston perään. Lopulta lihasmuisti ottaa vallan. Tämä on kyllä aika vaikea asia opettaa, sillä kysymys on hyvin pienistä detaljeista kosketuksessa; se on kaikilla vähän erilainen. Mutta jokainen oppii kunhan vain jaksaa toistaa.
Olet soittanut ja soitat edelleen joissain yhteyksissä myös plektralla. Onko sinun hankalaa vaihtaa plektrasoitosta sormisoittoon tai päinvastoin?
– Ei oikeastaan. Kaikkein luontevinta minulle on soittaa vain sormilla, mutta soitin ensimmäiset 15 vuotta lähinnä plektralla. Vaihtelen sitten tilanteen mukaan. Yksiääniset soolot kuulostavat mielestäni paremmalta plektralla, ja silloin minulla on myös enemmän kapasiteettia selvitä vaikeista jutuista. Toisaalta pidän enemmän pelkkien sormien kosketuksesta ja niiden luomasta tekstuurista.
Saatko paljaalla peukalolla bassolinjaan enemmän kontrabassomaista soundia kuin peukaloplektralla?
– Kyllä, sen fiiliksen saan peukalolla parhaiten. Ja peukalon kynnellä voin soittaa myös vuoroliikettä. Peukalon asentoa saatan muuttaa paljonkin tilanteesta riippuen, sitä ei tarvitse pitää samassa paikassa koko ajan. Soundi nimittäin muuttuu aika paljon riippuen siitä millä peukalon kohdalla kieltä näppää, ja sama pätee peukaloplektraan. Olen huomannut, että saksofonisteilla hengähdys kuuluu ennen säveltä, joten itse kosketan kieltä ensin peukalon paljaalla osalla ja sitten tulee kynnen osuus. Näin ääni kuulostaa isommalta.
Itse suunniteltu kitara
Taylorin keikkainstrumentti ei ole mitenkään erityisen kallis, sillä Etelä-Koreassa valmistettu umpipuinen Peerlessin jazz-kitara maksaa hänen mukaansa kuluttajalle noin pari tonnia. Hän on aikaisemmin suunnitellut kitaran Yamahalle, ja oli täysillä mukana myös viiden Peerless-mallin suunnittelussa.
– Tein homman siinä mielessä helpommaksi, että selvitin ensin minkälaisia kitaroita heidän tehtaansa Etelä-Koreassa on tehnyt. Ja niitä oli varsin paljon, joten yhdistelin omiin kitaroihini piirteitä heidän eri malleistaan. Se teki suunnittelemieni kitaroiden valmistamisesta helpompaa kuin jos työn olisi aloittanut aivan alusta.
Eilisessä konsertissa kävi ilmi, että sointisi on lämmin ja iso alataajuuksilta. Onko se sinulle tärkeää?
– Vaikka soitan kaarevakantisia kitaroita, niin olen suunnitellut ne niin, että niissä on enemmän ylä- ja alakertaa. Normaalistihan kaarevakantiset jazz-kitarat ovat luonteeltaan hyvin keskialuevoittoisia, mutta olen aina soittanut niitä sen vuoksi, että niissä nuotit sammuvat soittotyylilleni sopivalla tavalla. Tasakantinen akustinen kitara ei niinkään ole juttuni, vaikka yhden sellaisenkin suunnittelin Peerlessille.
Taylor haluaa pitää asiat mahdollisimman yksinkertaisina, mitä tulee keikkalaitteistoon. Hän käyttää skotlantilaisen Dennis Marshallin suunnittelemaa The Acoustic Preamp DI:tä, josta löytyy kätevästi efektejä keikkamiehen tarpeisiin.
– Se on DI-boksin kokoinen, ja siinä on myös kaiku. Dennis suunnittelee loistavia vahvistimia; monet niistä on tarkoitettu studiokäyttöön ja ovat aika lailla high end -laatua. Hänen tuotteensa lämmittävät ja tukevoittavat soundia mukavasti. Lisänä käytän ruotsalaisen Milabin DC-96B -kondesaattorimikkiä, mutta otan siitä vain hiukan tilaa soundiin. Suurin osa soundista tulee etuasteesta. Joskus käytän Denniksen suunnittelemaa kaksikanavaista mallia, ja kytken konkkamikin toiseen kanavaan. Silloin itselleni jää hieman enemmän kontrollivaraa soundia varten.
Hyvät melodiat tärkeitä
Soitit konsertissasi myös kauniin ”One Day”-sävellyksesi. Kappaleesta on tehty lyhyessä ajassa jo muutama versio: on kitaristi Martin Simpsonin sanoittama versio, ja kappaletta soittaa myös Tommy Emmanuel. Kerrotko hieman sävellyksen synnystä?
– Yhdeksän vuotta sitten olin nuorimman poikani kuoleman jälkeen alamaissa. En halunnut soittaa kitaraa, ja luulin, etten ehkä enää soittaisi lainkaan. Ensimmäistä kertaa pääni oli tyhjä musiikista. Parin kuukauden päästä tämä melodia alkoi soida päässäni, ja pikkuhiljaa aloin pohtia sitä, miettiä harmoniaa. Lopulta tuo melodia sai minut taas soittamaan kitaraa. Siksi omistan kappaleen pojalleni.
– Myöhemmin työskentelin Martin Simpsonin kanssa, joka ihastui melodiaan. Olin aloittanut tekstin, mutta kun en ole varsinaisesti sanoittaja, pyysin Martinia kirjoittamaan sen muutaman fraasini pohjalta. Se otti aikansa, mutta tekstistä tuli todella hieno, ja Martin soitti sen levylleen Danny Thompsonin kanssa. Sitten levytin kappaleen paitsi itse, myös Tommy Emmanuelin kanssa levylle The Colonel And The Governor.
Tommy soittaakin kappaletta konserteissaan. Tällä folkmaisella melodialla tuntuu olevan jopa universaalia viehätystä.
– Esimerkiksi Japanissa, Koreassa ja muualla Aasiassa monet kitaristit soittavat minun tuotannostani juuri ”One Day”- ja ”True”-kappaleita; ne tuntuvat saavan vastakaikua siellä. Varmaankin suurin osa ihmisistä pitää melodioista, jopa jazz-muusikot, Martin nauraa.
Martin Taylor konsertoi Kokkolan Sea Jazz - tapahtumassa 6. elokuuta 2025.
Lisätiedot ja liput: Netticket.fi
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2015. Vastaavantyyppisiä, musiikin tekemisen eri puoliin syventyviä haastatteluita ja muita artikkeleita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
