Vikkeläsorminen kitaristi Jeff Loomis tuli tutuksi metallibändi Nevermoren rivistössä tanakoiden riffien veistelijänä ja kieppuvien soolojen täsmätoteuttajana. Nyt johdettavana on oma yhtye ja musiikillinen lähtökohta on toinen.
Loomis nimittäin erosi pitkän jäsenyyden jälkeen Nevermoresta ja ryhtyi johtamaan omalla nimellään kulkevaa ryhmäänsä. Metallimusiikin alalaji muuttui samalla progressiivisempaan suuntaan ja pääosin instrumentaaliseksi. Tapaaminen miehen kanssa järjestyi marraskuussa 2012 Tavastialla ennen illan keikkaa.
– Olin samojen heppujen kanssa Nevermoressa yli 18 vuotta ja siinä oli tarpeeksi. Halusin kokeilla toisenlaisia musiikillisia kuvioita ja soittaa muidenkin muusikoiden kanssa, Loomis kuittaa muutoksen lyhyesti.
– Loppu tuli aika nopeasti, mutta kerroimme asiat faneille rehellisesti. Bändi ei tunnu jatkavan nyt, mutta ei ole mahdoton ajatus soittaa yhdessä vaikkapa jollakin festareilla.
Mitä tällainen muutos merkitsee taloudellisesti? Nevermoren viimeisin albumi käväisi sentään listoillakin ja bändillä oli näkyviä keikkoja kaikkialla. Sen sijaan nyt edustamasi instrumentaalinen metallimusiikki ei tuo samanlaista levymyyntiä ja sinun tienattava keikkailemalla.
– Kirjoitin 90 % Nevermoren biiseistä, joten olin jonkinlainen musiikillinen johtaja silloinkin, mutta tosiaan näen nyt asioita eri perspektiivistä. Vastuuta on nyt enemmän, mutta nautin siitä kuitenkin ja tiedän tarkoin nykyisen bändini asiat ja tilanteen.
– Keikkailu ja kiertäminen sopivat minulle mainiosti, vaikka olen nyt jo 41-vuotias. Olisin voinut Nevermoren jälkeen jäädä kotosalle kyllästymiseen asti, tai sitten kirjoittaa uusia kappaleita ja lähteä kiertueelle. Instrumentaalisten kitaralevyjen huippu oli jo yli 20 vuotta sitten, ja täytyy ymmärtää, etteivät ne nykyisin pääse listoille.
– Omaa levyäni "Plains of Oblivion" tehdessä halusin siitä monipuolisen kitaramatkan ja lisäsin mukaan muutamaan kappaleeseen laulua, koska kokonaan instrumentaalinen albumi voisi olla hiukan tylsä. Pyrin käyttämään kitaraani äänen korvikkeena ja kirjoittamaan sille melodioita. Tuloksena on mielestäni paras tekemäni levy, ja voin allekirjoittaa sen sisällön.
Matalalta ja säröllä
Olet soittanut 7-kielistä kitaraa yli 10 vuotta ja sinulla on oma nimikkomallisi Schecterilta. Millaisia ominaisuuksia halusit mukaan sitä toteutettaessa?
– Schecterit ovat hienoja soittimia, Loomis luonnehtii.
– Oma nimikkomallini on ollut olemassa kolmisen vuotta, satiinimustana ja punaisena, Floyd Rosen kanssa tai ilman, ja ne perustuvat Schecterin Hellraiser-malliin. Halusin mukaan pelkän volyymisäätimen, ei tonea ollenkaan, koska teen säädöt vahvistimesta. Otelauta on vaahteraa itse suunnittelemillani upotuksilla, se on hyvännäköinen ja antaa kirkkautta sointiin. Mikit ovat EMG:n 707:t ja sopivat metalliin hyvin, mutta miksei muihinkin musiikkityyleihin. En ole tehnyt mitään modauksia tehtaan malliin, laitan vain Ernie Ballin kielet 9-46 ja seitsemänneksi 66-kielen.
– Olen kuullut, että 7-kielinen menee hyvin kaupaksi, koska halvimmillaan niitä myydään noin 1000 dollarilla. Kitarat tehdään Aasiassa, mutta hienosäätö tapahtuu Schecterin tehtaalla Kaliforniassa. Kaikki eivät halua 7-kielistä ja siksi nimikkomallini on äskettäin julkistettu myös 6-kielisinä versioina. Lisäksi Schecter on tehnyt minulle uuden V-muotoisen mallin JLV, jossa mikit ja muut ominaisuudet ovat samat.
– 7-kielisiä kitaroita näkee käytössä jonkin verran ja on jännä nähdä niillä tehtävän erilaisia kokeiluja virityksien kanssa. Samalla kiertueella on ollut bändi nimeltä Monuments, joka käyttää DADGAD-virettä ylimääräisen korkean kielen kanssa. Itsekin aion kokeilla uudenlaisia mahdollisuuksia virityksillä. 8-kieliseen en kuitenkaan meinaa siirtyä.
Seitsemäs kieli tuo sinut jo basistin taajuuksille. Kuinka sovitat osuudet ja vältät päällekkäin menemisen?
– Teen biisejä aloittaen kitarapohjalta, sopivan grooven tai rumpukoneen taustan päälle. Basson osuus tulee aina mukaan viimeisenä ja luotan korvaani sen kanssa. Hyvästä korvasta on ollut minulle apua muutenkin, koska pystyin jo nuorena heti soittamaan kitaralla radiosta tai televisiosta kuulemani melodiat.
Tämän lisäksi sinut tunnetaan Englin vahvistimien käyttäjänä.
– Kyllä vain, minulla on viitisen vuotta ollut Savage 120. Jeff Loomisin soundi tulee pelkällä kitaran ja vahvistimen yhdistelmällä, pedaaleja ei juuri tarvita. Soundini on hyvin säröinen rankkoja riffejä varten.
Tekniikkaa ja dissonanssia
Jokin aika sitten julkaisit opetus-DVD:n Super Shred. Millaisia asioita se sisältää?
– Se on läpileikkaus tyylistäni, melodioiden ja riffien kehittämisestä ja harjoituksista, Loomis tiivistää.
– Lisäksi näytän tekniikat, joita käytän riffien soittamiseen. Esittelen muutamia Nevermoren ja soololevyni kappaleita ja lähikuvissa ne on soitettu hitaasti ja normaalilla nopeudella.
Tyyliisi tuntuu kuuluvan aika paljon kokosävelaskel- ja dimiskaalojen käyttöä.
– Näin tosiaan on. Rakastan dissonanssia ja tummia sointisävyjä. Toisinaan taidan käyttää dimiskaalaa liikaakin, mutta sillä tuo tumma sointi ainakin onnistuu. Lisäksi japanilainen hirajoshi kuulostaa hienolta – melodinen ja dissonoiva samaan aikaan.
Soitossasi näkyy hyvin nopeita käden siirtymisiä otelaudalla asemista toiseen.
– Yngwie oli aikoinaan hyvin inspiroiva tässä. Huomasin, että hänen kätensä liikkuvat tehokkaasti ja vain tarvittavan määrän. Opettelin hitaasti samanlaisia käden liikkeitä ja plektran käytönkin pelkällä ranteella, vähän samalla lailla kuin Paul Gilbertkin tekee. Ennen soolon levyttämistä suunnittelen siitä noin puolet, mutta jätän tilaa improvisoinnillekin.
Entäpä sitten, kun soitat studiossa improvisoituja sooloja keikalla – onko tarkoitus toistaa ne sellaisenaan? Metallimusiikkihan voi olla hyvin kurinalaista ja yleisö tuntee levytetyt versiot tarkoin.
– Joudun opettelemaan omat tekemiseni uudestaan, Loomis naurahtaa.
– En voi poiketa liikaa levyjen versioista, varsinkaan melodioista, koska sellainen huomataan ja yleisö seuraa melodiaa mielessään. Nykyinen bändini on vielä melko uusi, eikä meillä ole paljon mahdollisuuksia jammailuun keikalla, mutta jatkossa haluaisin soittaa vamppeja, joiden päälle voisi irrotella ja kokeilla uusia juttuja.
Tässä vaiheessa Loomis poimii kitaran viereisestä telineestä ja alkaa lämmitellä sormiaan. Nopeassa plektratyöskentelyssä huomio kiintyy ranteen ripeään liikkeeseen sekä Dunlopin teräväkärkisen Tortex Sharp-plektran melko jyrkkään kulmaan kieliin nähden.
Perusteellinen, kaikkia sormia käyttävä valmistelu onkin tarpeen, sillä…
– Minulla oli jännetulehdus vuosi sitten ja soittaminen piti lopettaa pariksi kuukaudeksi. Opin siitä, että nopeaan soittamiseen on valmistauduttava, mutta lämmittelyn ei tarvitse olla nopeaa. Ennen keikkaa lämmittelen noin 45 minuuttia ihan hitaalla tempolla, mutta siinä vaiheessa olenkin jo valmis lavalle.
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2013. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, musiikkiin ja sen tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
