Kun legendaarisin hengissä oleva flamencokitaristi saapuu taloon, on tunnelma harras kuin kirkossa. Tomatito tarkoittaa espanjaksi pikku tomaattia, niin hänet nimettiin isänsä, El Tomaten mukaan. Flamencoartistina almerialainen Tomatito (oik. José Fernández Torres) kasvoi paljon isäänsä suuremmaksi. Oppi-isä Paco de Lucían (1947–2014) kuoleman jälkeen Tomatito kruunattiin itseoikeutetusti flamencokitaristien kuninkaaksi.
Tämä konsertti todisti, ettei sitä uhkaa Vicente Amigokaan, kymmenisen vuotta nuorempi flamencon supertähti. Popahtavimmille poluille lähtenyt Amigo tuntuu välillä kadottaneen flamencosta jotain olennaista, mutta Tomatito sitä vastoin on kuin vanha viini, joka paranee vuosi vuodelta. Kliseinen sanonta, mutta tässä tapauksessa niin paikkaansa pitävä. Tomatito, 60, ei monen muun flamencotähden tavoin ole hiipunut floppaavien levyjen, ego- tai huumeongelman mukana. Levyt ovat tasokkaita ja arvostus alan sisälläkin järkähtämätön.
Tomatito soitti uransa ensimmäiset parikymmentä vuotta mestarilaulaja Camarón de la Islan rinnalla. Tuona aikana syntyneet uraauurtavat levyt ovat flamencoa juurevimmillaan, kuitenkin rohkean kokeilevia. Camarónin tuotanto on noussut asemaan, jota ei kyseenalaista kukaan. Jokainen aficionado tunnistaa kuvan kaksikosta, jossa Camarónin vieressä on laulajaa herkeämättä seuraava säestäjä, Tomatito. Siinä onkin jotain olennaista Tomatitosta; hän on ennen kaikkea mestarillinen säestäjä. Se tuli selväksi Helsingissäkin, jossa illan tähti keskeisestä asemastaan huolimatta pysyi tiukasti yhtenä bändin jäsenenä.
Pyhimyksen aseman saaneen Camarónin kuoleman (1992) jälkeen Tomatito on tehnyt soolouraa menestyksekkäästi, yhdistellen sävellyksiinsä milloin elementtejä jazzista (George Benson), milloin argentiinalaisesta tangosta (Astor Piazzola) – kuitenkin aina tyylillä. Näistä vaiheista kuultiin illan aikana häivähdyksiä, mutta muuten koko repertoaari oli perinteitä kunnioittavaa ja siinä vahvasti kiinni. Siitä henki jo sekstetin kokoonpano, jossa maestron lisäksi lavalla oli reunimmaisena oikealla cajónin päällä Ramon Porrina, Tomatiton luottoperkussionisti 90-luvulta. Vasemmalla olivat laulaja–palmerot Kiki Cortiñas ja Morenito de Llora sekä tanssija–palmero El Polito. Palmakset (eli taputukset) ovat erittäin olennainen rytminen elementti flamencossa ja peräti kolmen palmeron siivittämänä ilta olikin varsinaista rytmin juhlaa! Setin loppuun sijoitettu yli kymmenminuuttinen tanssisoolo oli tämän ilottelun huipentuma, jossa El Polito pisti kaiken peliin. Tomatito naureskeli isällisesti nuorukaisen kukkoilulle.
Tomatiton soitto perustuukin vahvasti rytmiin, ei niinkään näppärään sooloiluun. Falsetat (kitaran solistiset osuudet) rakentuivat tutuista teemoista, joista useat olivat suoria toisintoja Camarónin aikaisista levytyksistä tai jopa Camarónin lauluosuuksista. Se antoi Camanónin tuotannon tuntevalle katsojalle ahaa-elämyksiä. Samasta arkusta oli ammennettu myös laulajien osuuksiin, tutut letrat ja kertosäkeet toistuivat, usein unisonossa laulettuna, kuin hymninä. Flamencossahan saman palon eli tyylin sisällä voidaan viljellä useita perinteikkäitä osuuksia (tarkkaan määrättyjen lainalaisuuksien mukaan). Näin yksi kappale voi helposti kestää kymmenenkin minuuttia, osien ja uusien säkeistöjen (letrojen) seuratessa toisiaan. Sopivasti erityyppiset laulajat täydensivät toisiaan hienosti: De Llora perinteisenä raspikurkkuna ja Cortiñas samettisemmalla äänellään.
Flamencon saagan tunteva kuulija pystyi kuitenkin ammentamaan enemmän. Oli sykähdyttävää kuulla Camarónin suurimpiin hitteihin kuuluva La Leyenda del Tiempo, jonka sovitus syntikkasooloineen ja rumpupatteristoineen oli vuonna 1979 rajoja rikkova. Nyt kappale heräsi riisuttuna versiona henkiin, perinteisenä, mutta tuoreena tulkintana.
Kakkoskitaristina maestron vieressä oli Jose Israel Fernandez, Tomatiton poika, joka on juuri julkaissut ensimmäisen soololevynsä. Nuorukaisen rooli oli kuitenkin peesata isäänsä, turvallisilla vesillä, välillä kaksin lavalla tunnelmoiden, toisinaan vain vieressä istuen. Omassa soolonumerossaan poikakin pääsi väläyttämään solistista osaamistaan. Aika näyttää onko pojassa syvyyttä täyttämään suuren isänsä saappaat. Nyt taisi olla pojan koulutus kiertuemuusikoksi nimityksen tärkein syy.
Ne uudet katsojat, jotka olivat uteliaisuudesta saapuneet paikalle, saivat varmasti hekin kosolti elämyksiä virtuoosimaisesta soitosta ja käsittämättömän hienosti toimivasta yhteispelistä.
