Porin Kirjurinluodolle suuntasi messevässä kesäsäässä myös kosolti diinarikansaa tötteröhiuksineen ja kellohameineen. Joka kerta genren ihmisiä nähdessäni nostan henkistä hattua mimmeille kaikkine vermeineen ja sälleille upeine pulisonkeineen perinpohjaisesta tyylille omistautumisesta.
Nyt heillä olikin syytä juhlaan, kun trio parhaasta päästä, Stray Cats, saapui alkuperäisessä muodossaan taas kerran Suomeen. Bändi viettää jo 40-vuotisjuhlaansa, mikä tuntuu äkkiseltään varsin ällistyttävältä.
Brian Setzer (kitara ja laulu), Lee Rocker (pystybasso ja laulu) sekä Slim Jim Phantom (rummut ja laulu) astelivat yhtenä hymynä järjestyksessään 54. Pori Jazzin päälavalle, sen torstain viimeisenä esiintyjänä, ja vaikka ilta olikin jo hiljalleen painumassa yöksi, oli legendaarinen trio verevästi lunastava sen, mitä allekirjoittanutkin oli päässyt hakemaan, 15 000 katsojan joukossa.
Stray Cats ehti jo lopettaa toimintansa 1984, aloittaakseen sen parin vuoden kuluttua uudestaan. Phantom ja Rocker saivat trioonsa parin vuoden ja levyn ajaksi Earl Slickin, kun välit tulehtuivat pahoin 80-luvulla, Setzerin hajottaessa yhtyeen.
Setzerillä on kuluneina vuosina ollut monta eri kokoonpanoa tulessa, joten syy Catsinkin tauolle on lopulta selkeä. Tyylit tulevat ja menevät, mutta aivan kuten edesmennyt Motörhead, Stray Cats on onnistunut luomaan Suomeen suuren, vankkumattoman kannattajakunnan, joka syö täysin yhtyeen kädestä.
Ja vaikka itse kullekin on tullut näitä pelivuosia jo nippukin lisää, se ei tarkoita, etteikö laatu ja tekemisen tyyli olisi edelleen pätevästi läsnä, pikemminkin päinvastoin. Kohkaamiseen ja uhoamiseen on tullut kirkas ajatus mukaan.
Kello 22.30 aloitettiin, uuden levyn ”40” (2019) kappaleella Cat Fight. Jo toisena kappaleena kuultiin sällien jättihitti, debyytti- ja nimikkoalbumin Runaway Boys vuodelta 1981.
Setzer itse ei esiintynyt Porissa nyt todellakaan ensimmäistä kertaa, hänethän nähtiin big band -tyylisen Brian Setzer Orchestransa kanssa samassa paikassa jo vuonna 1997 sekä 2009.
Vuonna 2016 oli vuorossa Brian Setzer`s Rockabilly Riot –kokoonpano. Catsin aktivoiduttua taas uudestaan keikoille, on keikkaa tehtykin, ja nyt keväällä saatiin julki vihdoin myös uusi studiolevy ”40”, peräti 27 vuoden levytystauon jälkeen!
Ison lavan kattaus oli askeettinen ja selkeydessään jo miltei karukin. Mies ja kitara, mies ja basso sekä mies ja perin karsittu rumpusetti. Latinki oli kuitenkin olemassa ja läsnä, ja Catsin kone lähti kehräämään vähä vähältä, yhä kovemmin kierroksin. Double Talkin´ Baby, Three Time´s a Charm ja Stray Cat Strut.
Setzerin Gretsch-kitara vaihtui tämän tästä, mutta niin teki myös Rockerin muhkea pystybasso. Hauskaa oli huomata myös Phantomin rumpusetin kasvavan aina välillä lattiatomin ja yhden symbaalin verran lisää.
Aivan niin! Kun ei sitten ihan heti tule mieleen seisaallaan soittavaa rumpalia, jonka setti koostuu pikkurummusta, bassarista sekä kahdesta symbaalista. Perkussiokaverithan ovat sitten asia erikseen. Myös Phantomin asialliset taustalaulut olivat muikea lisä kokonaisuuteen.
Setzer kumppaneineen soitti antaumuksella, ja tunnelma ja tekemisen meininki parani keikan edetessä. Laulu Brianilta sujui rutiinilla, ei hätää.
Setzer sai pienen soolonumeronsa puolen tunnin lämmittelyn jälkeen, ja sitä seurannut instrumentaalipala Misirlou omistettiin surf-kitaran kantaisälle, maaliskuussa edesmenneelle Dick Dalelle (1937-2019). Tämä yhtyeineen kun sai alun perin lähi-idästä syntyjään olleella sävelmällä mainetta jo 60-luvun alussa surf-musiikin tehdessä tuloaan.
Lee Rockerin tulkitsema When Nothing´s Going Right osoitti myös hänen omaavan tukevaa päävokalistin potentiaalia, jos niin vaaditaan. Myöhemmän ajan Cats-hitti Sexy + 17 kuultiin perään.
On kokoonpanolle kuin kokoonpanolle saavutus sinänsä soittaa muuttumattomana vielä 40 vuoden jälkeen. Toivoa sopii, että välit bändin jäsenten kesken pysyvät kuosissa. Sitä vanhan koulukunnan rockin riehakkuuttakin kyllä todistettiin pienesti: Setzer hyppäsi Rockerin kylkiasennossa makaavan läskibasson päälle !
Keikan kattaus koostui suurimmalta osin debyytin, ja toisaalta aivan uusimman levyn materiaalista. Harva debyyttilevy muuten on niin vahvalla pohjalla, kuin Stray Catsin ensilevy on. Tuottajana häärinyt Dave Edmunds kyllä tehdessään tiesi, mitä aikanaan oli edesauttamassa.
My One Desire, Blast Off sekä Lust An´ Love. Lavan molemmin puolin isot kankaat näyttivät live-kuvana pitkällä matkalla ahavoituneiden kulkukissojen saamia uurteita, mutta aito hyväntuulisuus ja yhdessäsoittamisen riemu – jälleen kerran – paistoi läpi kilpaa taivaalla jo alemmas vetäytyneen auringon kanssa. Rock This Town !
Encorena saatiin tunnin ja vartin tiiviin rupeaman jälkeen vielä Rock It Off, Built For Speed ja Rumble in Brighton. Veljet, kyllä oli maittava rock´n´roll -show !
P.S.
Porin tämän vuoden ensimmäisen pääpäivän repertoaariin oli saatu mojova määrä myös muita vahvoja esityksiä: Muiden muassa Jukka Jylli ja Sami Kuoppamäki vahvistettuna Von Hertzenin veljeksillä heitti heti iltapäivällä proge-hunajaa muistellen Kingston Wallia, veteraani, basistien basisti, Ron Carter (82), näytti kuinka jazz soi kuulaasti Lokkilavalla Foursight-kvartettinsa kera sekä amerikan herkkua vähän siitä Stray Catsin ilmansuunnastakin vetävä mainio, perinnetietoinen rokkari J. D. McPherson väläytti tyylitajuaan ja taitojaan kvintettinsä kanssa. Hänestä kuullaan vielä varmasti.
Toimituksen lisäys: tilaisuudesta otetut kuvat eivät sitten loppujen lopuksi kelvanneetkaan yhtyeen asiainhoitajille, eikä lupia muidenkaan kuvien käyttöön herunut. Siksi juttu tulee ulos näin viipeellä ja normista poiketen ilman kuvaa.
