Bossin uutuuspedaali on kuin ikivihreä hitti parhaasta päästä. Se tuntuu heti alusta alkaen mukavan kotoisalta, mutta kun siihen tutustuu vähän syvällisemmin, huomaa että tutkailtavia kerroksia paljastuu aina vaan lisää.
Jo lähtöasetelma on suosiollinen, sillä pedaalissa on kaksi erillistä prosessoria, jotka voivat toimia joko itsenäisinä yksiköinä toisistaan riippumatta tai yhdistelmäksi valjastettuina. Erilaisten viive-efektien lisäksi laitteessa on myös loopperi, johon mahtuu enimmillään kahden minuutin pätkä monomusiikkia lenkkinä toistettavaksi. Loopperi ei kuitenkaan rohmua kerralla koko pedaalin tehoja vaan yhdellä puoliskolla tuotettavia viiveitä voi käyttää samalla, kun toinen puolisko toimii tallentimena.
Hätäiselle on koottu valmiita presettejä, joiden joukossa on perussoiton mausteiden ohessa varsin villejäkin vatkauksia ja suoraan filmiteollisuuden tarpeisiin soveltuvia äänitehosteita. Ohjelmat on tallennettu pankkeihin, joissa on aina rinnakkain kaksi eri ohjelmaa – A ja B – kussakin.
Jos jotakin valmisohjelmaa on tarpeen muokata, pääsee keskeisiin parametreihin suoraan käsiksi kansilevyn viidellä potentiometrillä, jotka ovat kukin suoraan yhteydessä vastaavaan muistiin tallennettuun asetukseen. Ei siis ole tarpeen sukeltaa editointitilaan erikseen, ellei ohjelman rakennetta halua ryhtyä muokkaamaan pohjia myöten.
Jalkakytkimiä on kolme ja niiden perustehtävät on helppo oppia. Vasemmanpuoleisin on A-muistipaikan päälle/pois-kytkin, keskimmäinen puolestaan B-muistipaikan vastaava käskytin. Oikeanpuoleisin onkin sitten monitoimikytkin, jolla voi naputella viiveelle tempon, jäädyttää efektin soimaan pitämällä kytkintä pohjassa tai liipaista vaikkapa modulaatiovyörytyksen joka vatkaa viiveklusterin täältä lähiavaruuteen ja takaisin. Kolmannen kytkimen toimenkuvan voikin editointitilassa määrittää ja tallentaa muistiin osaksi tiettyä efektiä. Suosittelen, että laitteeseen tutustuessa kokeilee eri ohjelmissa myös kyseisen napin vaikutuksen, sillä osa tehosteista herää henkiin vasta kytkimen lisäkomennolla.
Pankista toiseen siirrytään painamalla kahta jalkakytkintä samanaikaisesti. Vasemman ja keskimmäisen yhdistelmä selaa pankkeja yksitellen alaspäin, keskimmäisen ja oikeanpuoleisimman kytkimen yhteispainallus vastaavasti vaihtaa pankin numeroa ylemmäs.
Hieman enemmän joutuu opettelemaan siinä vaiheessa, kun haluaa käyttää laitetta luupperina, sillä samat kytkimet ohjaavat tallennusta ja toistoa. Tämäkään ei silti ole kovin hankalaa, ei ainakaan sen hankalampaa kuin kilpailevillakaan merkeillä.
Kansilevyn säätimet vaikuttavat suoraan ohjelman keskeisiin parametreihin. Näillä pikasäädöillä pääsee pitkälle, eikä nuolinäppäimillä aina tarvitsekaan ryhtyä selaamaan yli 30 muuttujan mittaista editointivalikkoa.
Ylenpalttisen runsasta
Erilaisia efektityyppejä on 12 ja niistä kolmannes vastaa enemmän tai vähemmän delay-termin välitöntä assosiaatiota sen vaihtelevissa muodoissa. Tämä nelikko matkii sujuvasti niin nauhakaiun vouvausta kuin analogisen viivepiirin nuhaisuutta – jota lämmöksikin kutsutaan – ja valikoima kattaa myös eri aikakausien digitaaliset soinnit vähäbittisestä rakeisuudesta hifiluokan ultra-kirkkaaseen.
Niin ikään erillisiin toistoihin perustuvan echon luonnetta kuvaillessaan valmistaja kuitenkin alleviivaa, ettei kyseessä ole viides delay-moodi eikä myöskään tilakaiku, vaan nimenomaan echo – soinniltaan möyheämpi kuin selkeästi erillisten viiveiden synnyttämä delay-efekti, mutta jaksollisemmin sykkivä kuin jonkin tilan tai sähkömekaanisen kaikulaitteen tasaisesti vaimeneva jälkisointi. Luontevin mieleen tuleva kuvaus echon luonteelle lienee alppikaiku, jossa tasainen huttu liimaa vuoristorinteistä kumahtelevat toistot toisiinsa.
Aidon tilan akustiikkaa, tai keinokaiun tuottamaa jälkisointia löytyy sitäkin, ja muovailuvaraa on perinteisen kitaravahvistimen jousikaikua jäljittelevästä ja vieterin kuplahtelua varsin uskottavasti imitoivasta versiosta aina kalliiden studioprosessoreiden antia haastavaan virtuaaliseen tilasointiin saakka.
Omiksi tyypeikseen jaoteltujen efektien luettelossa on lisäksi mm. valmiiksi sommiteltuja rytmisiä viiveklustereita tuottava Pattern, jolla voi vedellä vaikka puoliautomaattista boleroa lyömällä kielet soimaan aina ykkösellä.
Resonoivalla suotimella höystetty Filter puolestaan hallitsee yli- ja alipäästösuodatuksen lisäksi myös kaistanpäästön, eikä mene polvilleen vonkuvampaakaan ujellusta pyydettäessä.
Oma lukunsa on viiveiden virettä transponoimalla helisyttävä Shimmer, joka erkaantuu jo hyvää kyytiä musiikkilähtöisistä efekteistä ja lähestyy pikemminkin scifi-rainoihin käypää äänitehosteiden tuotantovälinettä. Sellaiseksi sitä ei kuitenkaan ilmeisesti Bossilla vielä lasketa sen enempää kuin takaperoisesti soivaa Reverse-algoritmiakaan, koskapa äänitehosteille on DD-500:n valikoimassa vielä erikseen aivan oma ohjelmansa!
Kun annit ovat näinkin hövelit, ei kaikkea voi ruotia yksitellen. Mainitaan nyt kuitenkin vielä yksi piirre, joka kuvaavaa laitteen kapasiteettia osuvasti. Nimittäin, DD-500 hallitsee kolme erilaista tapaa pitää huolta siitä, että viive-efekti pysyy karsinassaan eikä puske soiton päälle sotkemaan liikaa. Ensimmäinen näistä on himmaus, jossa viiveellä toistettavasta signaalista yksinkertaisesti vaimennetaan ylätaajuuksia. Sävyä voi pehmentää reilustikin ja sointi säilyy silti ryhdikkäänä eikä puuroudu.
Toinen konsti on käyttää viiveen kaitsentaan ducking-toimintoa, jossa efekti avautuu täyteen voimakkuuteensa vasta, kun suoran äänen taso laskee tietyn rajan alle. Tilutuksen aikana viiveet soivat taustalla hiljempaa, mutta kun fraasin viimeinen ääni haipuu pois, nousee delay esiin täydellä voimallaan.
Se kolmas vaihtoehto on duckingille etäistä sukua, mutta toimii vikkelämmin. Slow attack -nimikkeen saanut algorotmi ei odota fraasin loppuun, vaan se muovaa jokaista viivettä erikseen avaamalla viivästetyn signaalin voluumin loivasti liukuen, hieman samaan tapaan kuin jos plektran iskuja leikkaisi volumepedaalilla tai kitaran potentiometrilla.
Musikantista äänitaiteilijaksi
DD-500 täyttää muitta mutkitta perussoittajan delay-tarpeet. Vähän pitemmällä menevä hyödyntää myös loopperin, jolla vaikkapa voimatrion kitaristi kaappaa soiton ohessa pätkän omaa komppiaan soolonsa taustaksi. Tai rakentaa yhdellä instrumentilla koko säestyksen kerrostamalla soittonsa kokonaisen orkesterin mittoihin.
Laite venyy silti vieläkin pitemmälle, ja intomielinen tehosteseppä varustaakin DD-500:n ulkoisella lisäkytkimellä tai kahdella, sekä ekspressio-pedaalilla, jolla tehosteiden ohjaus käy portaattomasti ja realiajassa. Silloin on hypätty musikantin pöksyistä äänitaiteilijan housuihin, mikä ei välttämättä ole lainkaan hoopompaa, kunhan siihen ei jämähdä pysyvästi.
Boss DD-500
Delay-efekti & loopperi
• näytetaajuus 96 kHz
• 32-bittinen prosessointi
• kaksi erillistä prosessoria
• 12 erilaista efektialgoritmia
• 99 pankkia soundiohjelmille
• 2 ohjelmaa per pankki
Fraasiloopperi
• toimii samanaikaisesti viive-efektin kanssa
• tallennus monona 48 / 96 kHz, maksimipituus 120 s
• tallennus stereona 48 kHz, maksimipituus 60 s
• voidaan tallentaa kerran ja jatkaa soittoa luupin päälle tallentamatta
• voidaan tallentaa uusia kerroksia aiempien päälle
• ohituskytkentä määriteltävissä bufferoiduksi
tai true by-pass -tyyppiseksi
• käyttö virtalähteellä (9 V Boss) tai neljällä AA-paristolla
• hintaluokka noin 360 e
Lisätiedot: Roland Suomi
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 1/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tuote on edelleen ajankohtainen ja tekniset sen ominaisuudet vastaavat testattua laitetta.
Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa. Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
