Huumori ja sen taju ovat tunnetusti vaikeita ja perin henkilökohtaisia seikkoja. Mutta kun huumorin varjolla tehdään pieniä suuria teräviä havaintoja ihmisistä ja siitä yhteiskunnasta, jota kulloinkin satutaan asuttamaan, on lopputulos parhaimmillaan ehtaa asiaviihdettä ja pikanttia, taltioitua ajankuvaa.
Asialistan ainoa käsiteltävä kohta on tänään Alivaltiosihteerin neljäs LP-levy, uudelleen julkaistu laitos teoksesta Yeah Baby Yeah. Heti kärkeen on ääneen paheksuttava tässä yhteydessä tuotteesta käytettävää englanninkielistä otsikkoa.
Saanko puheenvuoron? (Kriitikko saa pyytämänsä.)
30 vuotta on totisesti hurahtanut äkkiä ja tilaamatta. Kulunut aika ei ole kuitenkaan vienyt tenhoa kravattinelikon mainiolta hengentuotteelta, jota nyt pikku viiveellä ehdimme juhlistamaan valkoisella pöytäliinalla verhoillun pöydän ääreen uudelleen masteroidun vinyylin muodossa.
Käsilläni ei ole valitettavasti nyt myös sitä alkuperäistä versiota, jotta empiirinen tutkimukseni ja kliininen vertailu saisi ahomansikkansa kakun päälle, mutta voin vakuuttaa teille, että kyllä musiikki tässä eksemplaarissa kulkee hyvin etenevästi ja äänitteen sittemmin aikaansaatu puunaus tuntuu mainion tuhtina. Voidaan sanoa sen tekevän ns. gutaa äänialueen alapäässä (ei alapäähuumoria, toim.huom.).
”Yksinoikeudella” aloittaa A-puolen asiallisesti. Lööppiteollisuus saa kuulla lyriikassa kunniansa, eli mikään ei todellakaan ole siltä osin muuttunut vuosikymmenten kuluessa.
Herrat (aakkosjärjestyksessä) Simo Frangén (basso), Pasi Heikura (kitara), Jyrki Liikka (rummut) ja tämän levyn myötä yhtyeeseen Satu Kurvisen tilalle laulusolistiksi liittynyt Matti (käypä nimi) Toivonen ovat toimineet tässä yhteydessä perustavalla tavalla niin, että ansiot ovat kirjatut koko esiintyvän kvartetin nimiin.
Syyllistä ei oikeastaan ole nyt helppoa siis löytää, mitä nyt toisen aiemmin jo perin hämärällä kokoelmalevyllä (onko ”YO-talo” oikeasti edes minkään aidon julkaisun nimi?) julkaistun kappaleen ”Enemmän rokkia” kohdalla, jonka nimiinsä häikäilemättä ja muilta kysymättä ovat kuitenkin omineet herrat Frangén ja Heikura.
Ja koska kuitenkaan taidot eivät omin voimin ole kyseessä olevalla ryhmällä riittäneet, on ykskantaan sovitustöihin laajalti hankittu apuvoimia Kari Hipponen –nimisen henkilön muodossa. Tätä selvitetään edelleen.
Mainio seuramies -kappale viittaa mainiosti tuon ajan kollegoihin, ja näiden edesottamuksiin. Sloganit, huudahdukset, heitot ja hokemat kuullaan muiden muassa Sleeppareilta, Pulttiboiseilta sekä Akilta ja Turolta. Auts töks töks!
Asioissa ollaan menty kuitenkin taas jopa niinkin pitkälle, että tässä tapauksessa valinta osui ja päätyi single-julkaisuksi asti.
Ahneesti on edetty (33 kierrosta minuutissa) levyä eteenpäin, kunnes hämmästyttävästi kuitenkin jo kolmannen kappaleen kohdalla on pitänyt turvautua paitsi ulkopuoliseen, taaskin ulkomaiseen apuun. Australiasta asti on nimittäin pitänyt rahdata Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen kupletti nimeltään Highway To Hell, joka on perin epäilyttävänä suomennoksena väännetty tässä kokonaisuudessa muotoon ”Tampereelle”. Alivaltiosihteerin häikäilemättömyys ei siis tunne mitään rajoja.
Työryhmämme selvittää parhaillaan myös sitä, onko sävelmän alkuperäisen version tehneen yhtyeen AC/DC nimi vain hätäisesti tekaistu jostakin sähkölaitteen tyyppikilvestä ajatuksena johtaa viatonta kuluttajaa harhaan.
Onneksemme miltei bossanova-rytminen kappale ”A4” henkii tässä seuraavaksi rehdisti suomalaista aitoutta, eikä vähiten sen oikeaoppisella sijoituksella A-puolen neljänteen kohtaan!
On silti uskomatonta, miten koko maailmankaikkeutta tässä nyt syleillään, eikä edes pelkkä maapallo ulottuvuutena riitä Alivaltiosihteerille. Niinpä on turvauduttu naapuriapuun kansalaiselta Kari Peitsamo, jonka teos ”Elämää avaruusaluksella” nyt tilkkeeksi levykokonaisuutta täydentämään lainataan. Häikäilemätöntä.
B-puoli aloitetaan otsikolla ”Tylsää”. Älkää antako nimen tässä nyt kuitenkaan vaikuttaa sen enempää. Kyseessä on levyn parhaimmistoa edustava rupeama. Ja jos kertomuksemme alussa jo viitattiin äänimaailman tanakkuuteen, on sitä tarjolla erinomaisesti laulussa ”Kuvittelen olevani”. Ainakin näin tässä kuvittelen.
Variaatiota ja virkistävää vaihtelevuutta tarjoillaan nk. punk-hengessä kokonaisuuden päättävässä valinnassa ”Jukka Junttila kustantaa meidän levyn”.
Tässäpä onkin kuulkaa sitten varsin reipashenkinen rytmi ja oiva toteutus. Ja tällä kertaa asiat jo otsikossa sanotaan, niin kuin ne todellisuudessa ovat. Tästä on ehdottomasti annettava tunnustus erikseen.
Kaiken kaikkiaan on todettava, että Alivaltiosihteeri-yhtyeen neljäs LP nimeltään ”Yeah Baby Yeah” on toteutukseltaan piristävä, rytmiikaltaan jouheva ja sanoissaan asiallisesti pysyvä.
Myös tätä uudestaan julkaistua, ääniteknisesti uudelleen tarkasteltua kokonaisuutta voidaan suositella käytettäväksi illanistujaisissa ja muissa valvotuissa huvitilaisuuksissa.
Annamme tälle tuotteelle nyt tässä yhteydessä siis virallisen hyväksynnän kodeissamme sekä ilossa että ojennuksessa käytettäväksi.
Pitää lopuksi vielä todeta, että kustannustehokkaasti on LP-levyn (joka ei ole kuitenkaan niin hiljainen) yhteyteen nyt saatu myös kartonkinen värikuvaliite, jossa asianosaiset tekijät (syylliset) kertovat asioista ja hiukan jopa ehkä myös niiden vierestä, mitä 30 vuotta sitten oikeastaan tapahtui, ja varsinkin mitä siitä ajatellaan nyt.
Oliko muita esille tulevia asioita? (Oli.)
Vinyylituote Yeah Baby Yeah on pakattu noin 12 tuumaiseen pahvikoteloon, ja se löytynee levyhyllyn A-kirjaimen kohdalta.
Alivaltiosihteeri: Yeah Baby Yeah (Hiljaiset Levyt, alkuperäinen cd julkaistu 1992, uudelleen masteroitu vinyyli 2023)
