Alunperin Garbo-yhtyeestä 80-luvulta tuttu Esa Eloranta on julkaissut kahdeksannen soololevynsä Jotain ilmassa. Tummia tunteita eroamisen tuskasta.
Erittäin monissa yhteyksissä musiikin alalla työskentelevä Esa Eloranta tunnetaan omien soololevytyksiensä lisäksi muunmuassa paljon toisille artisteille biisejä tekevänä muusikkona ja toisaalta esimerkiksi hienon Heartworn-yhtyeen kitaristina ja solistina esittämässä amerikkalaista countrymusiikkia melkein paremmin kuin alkuperäiset esittäjänsä esimerkkinä Hank Williamsin "I ́m so lonesome I could cry".
Heartwornin samaa nimeä kantanut levy sisältää myös Esa Elorannan neljä hienoa americanatyylistä omaa kappaletta.Valitettavasti yhtye julkaisi vain yhden albumin vuonna 2006 joka sekin jäi turhan vähälle huomiolle.
Tällä uudella Jotain ilmassa -levyllä on kaksitoista biisiä erosta ja luopumisesta. Kuitenkin kaikki lopulta näyttäisi päättyvän anteeksiantoon. Tyyli on iskelmällistä rokkia, jonka kuitenkin nostaa esille Esa Elorannan helposti tunnistettava persoonallinen lauluääni ja hienot soittajat mietittyine sovituksineen.
Tekstit seuraavat mukana ja kannet tukevat hienosti Jotain ilmassa -levyn teemaa synkkyydessään ja mustavalkoisuudessaan.
Nostetaan kappaleista esille vaikka "Hyvästi jää, hunaja" ja "Hiljaisuus", jotka mielestäni edustavat parhaita tekstityksiä levyllä.
Aikoinaan ehkä Suomen Bruce Springsteeniksi pyrkinyt artisti on jo vuosia sitten löytänyt oman äänensä, mutta tasapainoilee vähän vaarallisesti iskelmän ja rokin välimaastossa. Mielestäni rosoisuutta tarvittaisiin lisää…
Esa Eloranta: Jotain ilmassa (Turenki Records 2018)
