Ei pöllömpi idea. Varsinkin, kun se kuitenkin vuosien jälkeen konkreettisesti toteutetaan, eikä jää vain härmäläisen, huuruisen kapakkaillan pesunkestävän briljantiksi, kuolemattomaksi ajatukseksi, joita niitäkin on kyllä heitelty ilmaan, ainakin miljoona, ellei kaksi.
Kysymys on kahden sulat jo aikaa sitten hattuunsa saaneen kehäketun yhteisestä projektista, johon mukaan tunki Janne ”asioilla on tapana järjestyä” Haavisto, ihanko väkisin. Elorannan saateteksti lipukkeessa kertoo teille kyllä tarvittavat tosiseikat, en kertaa niitä tässä.
Levyn kappaleet ovat kauttaaltaan Pelle Miljoonan (Petri Tiili, s.1955) uran kovimpia klassikoita, ajalta (1978-1981), jolloin valtakunnan puikoissa oli jämäkästi vielä Urho Kaleva Kekkonen. Siitä on jo tovi!
Mutta elämänmakuiset ja realistiset tekstit, ajattomien sävelmien ohella, ovat kuin timantit; ne ovat ikuisia.
Pelle Miljoonan lyriikat ovat karuja sekä kouriintuntuvia, väkeviä, ja niiden totuuspohja on helppo mielessään kuvitella. Varsinkin, jos ja kun on itsekin elänyt 1980-luvun taitteen Suomessa. Onko yhtään mikään silti tässä yhteiskunnassamme, lintukodoksikin mainitussa, muuttunut, suuntaan tai toiseen? Pohdinnan paikka.
Etukenossa reteen pirteästi rokkirallilla aloitetaan, kun jo kappaleen nimikin on Mulla menee lujaa. Kappaleen ilmestymisen aikaan (1979) puhuttiin muuten pogoamisesta. Eikun pirtin virttyneet räsymatot syrjään! Kyllähän näiltä veijareilta roots-kaman pitää luonnistua.
Kepeillä lattari- ja kantrisovituksilla on saatu aikaan takuuvarmasti se, mitä on haluttukin, mutta parhaimmillaan (lue: pahimmillaan) kontrasti tekstin sanomaan ja sisältöön on kuin yöllä ja päivällä (Elorannan tulkitsema Gabriel tai Haaviston veto Väkivalta ja päihdeongelma -kappaleesta). Vereslihainen tarina ei kyllä ihan heti taivu hymysuin rivitanssiin (sic!).
Vaihtelua kokonaisuuteen saadaan pikantisti aikaan sillä, että nimivokalistit saavat vetää omankin tulkintansa soolona, kun köörit tai tietty pala toteutetaan sitten kimpassa (Mitä tänään koulussa opit). On kyllä veikeätä, että myös Pelle itse on mukana parissa stygessä.
Mukaansa kuulijan parhaina hyvistä vetävät tässä Moottoritie on kuuma ja Bo Diddley -komppinen Olen työtön. Svengissä sinänsä toki kyllä piisaa myös em. Mitä tänään koulussa opit -kappaleessa, jossa se neljäs Miljoonan markan kvartetin jäsen, Olli Haavisto, steel pedaalinsa kanssa taas kerran tavaramerkkeilee niin tutun vastaanpistämättömästi kuin hän vain sen osaa.
Jos reipas ralli aloitti tämän lähes kolmevarttisen Pelle Miljoonan klassikoiden kunnioitus- ja muistelutuokion, sen päättää balladina herkkä Hyvää yötä maailma. Tässä on versio, joka saa itse kunkin silmäkulman kyllä varmasti kostumaan.
Esa Elorannan ja Marko Haaviston omilla tahoillaan yhteiseksi osoittautunut kokemus, ja sittemmin myös näkemys, jo pelkästään aikalaisinakin, yhteen aikamme kovimmista tekstintekijöistä, on kova paketti jouluksi tai juhannukseksi. Tästä on tuotteistaminen, muovimaisuus ja autotuner kaukana. Ja seuraavalla kertaa sitten myös tarkempi kansikuva, koska idea on metka!
Esa Eloranta & Marko Haavisto: Kymmenen miljoonaa (Emsalö Music, 2022)
