Tyylikkäästi harmaantunut herrasmies ei hellitä. Kuka ihmeen Bonnet, kysyy joku takarivistä. No, jos mikään vaikkapa bändeistä Rainbow, Michael Schenker Group, Alcatrazz tai Impellitteri kalskahtaa tutulta, olet jo hiukan enemmän juonessa mukana.
Vokalisti Graham Bonnet (74) puhaltaa palkeensa täysillä peliin energisen levyn avaavan Imposter-kappaleen myötä, ja veteraanin äänenväri on heti mainiosti tunnistettava. Täysin vahingossa itselleen ennestään täysin outoon, kovemman rockin genreen Rainbow´ssa ajautunut miekkonen on sittemmin julkaissut levyjä soolona, soolobändin sekä useiden erilaisten projektien nimissä, ja nimenomaan enemmän tai vähemmän perinteisen tai jo hiukan päivitetymmänkin, melodisen hard rockin parissa.
Imposter (kuten The Sky Is Alivekin) muistuttaa kitarakuvioiltaan ja tunnelmiltaan nimenomaan juuri 70-luvun Rainbow´n tekemisiä, sävellysten albumilla ollessa suurelta osin nimimiehen, tuottaja-kitaristi Conrado Pesinaton sekä basisti Beth-Ami Heavenstonen kynästä.
Laulusovitukset sinänsä ovat parhaimmillaan sitä luokkaa, että kantabaarin karaoketähdet jättävät kernaasti kokeilematta. Bonnet ei selvästikään halua mennä laiskan letkeästi ali siitä aidan matalasta kohdasta, mikä kuulijalle kyllä sopii.
Twelve Steps to Heaven kurottaa Nightwish-tyylisten, ”sinfonisten” metalliyhtyeiden suuntaan. Koskettimia soittaa Alessandro Bertoni ja rummuista löytyy Kanadan sälli Shane Gaalaas, joka toimii Pesinaton ohella myös levyn äänittäjänä. Hän, jos kuka, on tehnyt oman sarkansa monenkin kitaravirtuoosin kera sekä sessiomuusikkona.
Vierailijoita on CD:llä useitakin, mm. Don Airey ja Jeff Loomis. Tiukkariffisen Brave New World -kappaleen on Bonnetin kanssa väsännyt (ja sillä soittaa) kitaristi Roy Z, joka on aiemmin tehnyt yhteistyötä niin ikään melko kovaäänisten Rob Halfordin ja Bruce Dickinsonin kanssa.
Nimikkokappaleessa ajellaan pitkin Venäjän maaseutua, keskellä ei-mitään. Pätevä ja ilahduttavan tuoreelta ja kiireettömältäkin kuulostava kappale, hiukan naiivein lyriikoin.
Levy kokonaisuutena tai tuotannollisesti ei täräytä esiin mitään mullistavaa, mutta tarjoaa omat passelit hetkensä. Jos taas Bonnetin keikka osuu yhtään hollille, kannattaa ehdottomasti vaivautua paikalle. Vokalistilla kun on aina ollut tapana antaa lippurahoille tanakkaa vastinetta.
Levyn päättävä, kunnianhimoinen laulelma Suzy, on orkestroitu isosti ja sovitus riisuu kokonaan pois perinteiset bändisoittimet. Tässä Bonnet pääsee verevästi äänellisiin mittoihinsa. Mies on kirjaimellisesti läsnä kuulijalle, ja sanat lyriikassa saavat painoarvoa. Levyn lipukkeen teksteihin perehdyttyään voinee tulkita kappaleen kertovan Heavenstonen äidin poismenosta.
Graham Bonnet Band: Day Out In Nowhere (Frontiers Records)
