Olisi liian helppoa kutsua Ikirankaa vain kansanmusiikiksi. Saksofonin ja harmonin liitto soi laajempaa kuvaa, jossa on paljon sävyjä. Mieleen piirtyy mielikuvituksellinen satumaailma, joka on ajaton.
Ikirangan ovat perustaneet kaksi monialaista ja monessa mukana ollutta muusikkoa: saksofonisti Joakim Berghäll ja kosketinsoittaja Juha Kujanpää.
Viitisen vuotta sitten äänitetyt nauhat meinasivat jäädä pöytälaatikkoon, ellei musikantit olisivat keksineet pyytää apuun äänisuunnittelija Teemu Korpipäätä. Hänelle annettiin vapaat kädet muokata levykokonaisuus. Toivottavasti tämä trion työskentely ei kuitenkaan jää tähän, syntyneessä musiikissa on jotain uutta ja kiehtovaa.
Joakim Berghäll on käytetty muusikko, joka on viime vuodet soittanut muun muassa Ismo Alangon bändissä. Juha Kujanpää taas on keskittynyt säveltämiseen, jonka tuloksena on syntynyt kolme albumia omaa instrumentaalimusiikkia. Ikiranka nivoo hienosti yhteen näiden kahden taiteilijan sävelkielen.
Päällimmäisenä soi Berghällin saksofoni, jossa on sibeliaanista jylhyyttä ja kaihoa, persoonallisella herkkyydellä ja pehmeydellä. Kujanpään harmoni taas luo pohjan, joka tekee kokonaisuudesta tavattoman kiehtovan.
Sävellyksistä itseäni puhuttelivat eniten Kujanpään kynäilemät Porvoontie ja Jäähyväismusiikki, joissa on hänen sävelkielestä tuttua vahvaa melodisuutta.
Porvoontie etenee juhlavan hartaasti antaen paljon tilaa Berghällin majesteetilliselle saksofonille. Tämä biisi pitäisi kuulla isossa kirkossa vailla maailman humua.
Sitä seuraava Jäähyväismusiikki irtautuu aivan toisenlaiseen rinnakkaistodellisuuteen, joka vie Ikirangan ehkä kauimmaksi sen kansanmusiikillisista lähtökohdistaan.
Ei levy ole pelkkiä uusia polkuja, myös perinteitä nostetaan esiin. Morsiamen kruununpurotespolska (trad) luo huomattavaa kontrastia. Se on Ikirangan sovittamanakin konstailematon, perinteinen polska.
Syntymistään sureva (trad. sov. Berghäll) nivoo koko levyn tematiikan vahvasti yhteen, tuoden samalla näkyväksi trion kolmannen tekijän, äänisuunnittelija Korpipään. Hänen kädenjälkensä kuuluu modernina äänimaisemana, tuoden musiikin 2000-luvulle.
Levyn päättävä Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta jättää hartaan tunnelman. Berghällin saksofoni onnistuu piirtämään sieluun jäljen ja kun Kujanpään urut astuvat kuvaan, on tunne kuin kirkossa.
Ikiranka, Ikiranka (Kuu Records, 2020)
