|
Melko tarpeeton ukaasi, sillä ohjelmavirtoihin ja soittolistoihin uskovien radiopäälliköiden aikakaudella vaadittaisiin syvästi vallitsevasta todellisuudesta vieraantunutta tai sitten omaan radiouraansa itsetuhoisesti suhtautuvaa juontajaa, jotta valitsisi tämän levyn kappaleista ainuttakaan aamuruuhkassa jonottavien ratoksi. Tai iltapäivän piristeeksi. Tai iltatoimien siivittäjäksi. Ei sen takia, että levy olisi huono. Vaan siksi, että levy ei oikeastaan sovi mihinkään radio-maailmassa nykyisin tunnettuun lokeroon, korkeintaan sen voisi ajatella istuvan Radio Helsingin ohjelmistoon, joka taas tuntuu välttelevän kaikenlaista lokerointia. ••• Levyn nimi on Usko, mutta Martikainen ei laula uskosta sen paremmin kuin epäuskostakaan. Sen sijaan sanoituksista huokuu syvää epäilyä, jonka kohteet vaihtuvat kasvuhakuisesta markkinataloudesta yhteiskunnan ilmiöihin. ••• Sovittaja Vellu Halkosalmi hallitsee säestävän pienyhtyeen mahdollisuudet ihailtavalla taidolla ja alkujaankin jo varsin epätavalliset kappaleet muistuttavat pikemminkin teatterimusiikkia kuin singer-songwriter-perinteestä kumpuavaa tyyliä. Parhaimmillaan kuunteluelämys varmasti olisikin ensin teatterilavalla tai konserttisalissa elävän yhtyeen säestyksellä ja sitten, ikäänkuin takautuvasti paneutuen kotona cd:ltä kerraten. ••• Vaikuttaa siltä, että sanoitukset ovat määrittäneet monessa kohdin melodian muodostumista ja kielellinen ilmaisu liikkuu jossakin proosan ja runouden välimaastossa. Jos kyseessä olisi uskonnollista tai poliittista julistusta palveleva musiikki, voisi todeta että sanoma on paikoin vienyt tekstinkirjoittajaa ja tulos on siellä täällä kiusallisen alleviivaava tai töksähtävä. Kokonaisuus jää hiukan toispuoleiseksi, kun Martikainen yhtäällä tavoittaa sekä perinteisen riimittelyn ja siihen liittyvän rytmin – löytäen monessa kohdin riemukkaan tuoreita ja mielenkiintoisia kielikuvia – ja toisaalta tyytyy toisaalla rytmisesti onnahtelevaan näennäisriimittelyyn ja raivostuttavan kuluneisiin fraaseihin. Väliin on tukala kiirus ehtiä sanoa kaikki, väliin täytyy venyttämällä venyttää ja sen seurauksena siellä täällä painotukset kääntyvät nurinniskoin. Epätasaista joko tarkoituksella tai vahingossa, ja ainakin vahvasti eri paria kauttaaltaan erinomaisen säestyksen kanssa. ••• Vaikka tekstejä moitinkin, niin Martikaisen sievistelemätön laulutapa ja karhea soundi antavat mukavaa kontrastia säestyksen muotopuhtaalle eheydelle. Usko onkin varsin suositeltavaa kuunneltavaa. Tuskin jokaisen mieleen, mutta miksipä pitäisikään.
|
§
