Tukholmassa vuonna 2001 ensirääkäisynsä ilmoille päästänyt Martyrdöd on länsinaapurimme johtavia crust punk -yhtyeitä. Bändi allekirjoitti pari vuotta sitten metallimaailman suurimpiin lafkoihin kuuluvan Century Median kanssa kolme albumia kattavan levytyssopimuksen.
Crust kategorisoidaan usein punkin alalajiksi, mutta Martyrdödin sointi on ainakin sen verran painavaa ja vasemman käden polun kalmalta tuoksahtavaa, että heidät voitaisiin kyllä huoletta laskea metalliyhtyeeksi, vaikka arvostettu Metal Archives -sivusto ei olekaan heitä tietokantaansa hyväksynyt.
Ronskien melodioiden ja tanakan rumputulituksen yhteisvoimalla salakavalasti tarttuvaa ahdistustaan taivaanrantaa vasten takova Hexhammaren on ruotsalaispoppoon seitsemäs täyspitkä. Kolmentoista kappaleen paketti on varsin viihdyttävän kuuloista, vaikkakin paikoin hitusen liian yksitoikkoista paahtamista.
Laulaja revittelee nuotteja ulos kurkustaan katatonisella paatoksella kielen vaihdellessa englannin ja ruotsin välillä. Elämän ehdottomuus ja maailmantuska todellakin välittyvät kotisohvalle asti. Kitaristi kurittaa heavy-henkistä sooloa ja melodiantynkää ulos kirveestään aina kun siihen on pienikin tilaisuus. Minimalistisen varmalla otteella kompista huolehtiva rytmiryhmä takaa sen, että bändin yhteensoitto on saumatonta ja kompaktia.
Rehellisyyden nimissä on todettava, että albumilta ei juuri jää biisejä mieleen useammankaan kuuntelukerran jälkeen, vaikka levyn kokonaisilme muuten miellyttääkin.
Poikkeuksena on kuitenkin toiseksi viimeisenä ulos kajahtava Sthlm Syndrom, joka on kirkkaasti levyn ylväin kukinto. Kappaleessa on todella tyylikkäät pahaenteiset kitaraharmoniat ja tremolokitara tuo kappaleeseen erittäin tyylikkään lisämausteen. Jos tällaista matskua tulee jatkossa enemmän, niin Martyrdödillä on mahdollisuudet nousta vaikka kuinka korkealle.
Martyrdöd: Hexhammaren (Century Media, 2019)
