Aina joskus vastaan tulee artisti tai yhtye, josta pitää ihan heti. Ensi kuulemalta. Tässä yhtyeessä tuo ainakin omalla kohdallani toteutuu. Maustetytöt Vaalasta, Suomi, oletko valmis?
Lottovoittajien maassa on oltu enemmän kuin valmiina jo viimeistään viime syksystä lähtien, kun 22 Pistepirkon Asko Keräsen ohimennen ristimän yhtyeen kokopitkä CD saatiin julkaistua.
Tein kai lottorivini väärin –kappale on soinut radiossa tiuhaan, ja syystä. Huumori on vaikea laji, mutta kun omaa (näin ylioppilaskirjoitustenkin aikaan) älliä ja yhdistää sen maukkaasti kaikesta turhasta karsitun popin toistoa kestävään muotoon, niin lopputulos on parhaimmillaan täysin vastustamatonta ja aseista riisuvaa.
Maustetytöt-yhtyeen muodostavat Karjalaisen sisarukset Anna (27, kitara ja laulu) sekä Kaisa (25, koskettimet ja laulu). Naiset eivät ole kuitenkaan ensi kertaa pappia kyydissä, mutta englanninkielistä kantria yhdessä isosiskonsa Maijan kanssa esittäneen Kaneli-yhtyeensä debyytti Hazy Days (2016) ei ainakaan toistaiseksi ole saanut jatkoa.
Tämä ratkaisu koituu äkkiseltään siis ainakin oman kielemme voitoksi. Kappaleet kirjataan Mausteyttöjen nimiin sävellysten, sanoitusten ja sovituksien osalta.
Gösta Sundqvist tulee vääjäämättä mieleen ”Peltolaa” kuunnellessaan, mutta vain ja pelkästään hyvällä. Putkahtaa itselleni tajunnanvirtaan myös Litku Klemetti, ei siinäkään mitään hävettävää ole.
Riimeissä vähemmän on enemmän, ja lakonia valttia. Nerokkaita oivalluksia ja ehkä jopa käytännön kokemusten mukanaan tuomia muistoja pudotellaan, syrjäkylien arkea kuvaillen ja kiteyttäen. Ihmisen onnellinen elämä kun on lopulta hyvin yksinkertaista, ja hetken hekuma ja unelmien täyttymys on ehkä vain tuolla nurkan takana.
Useimmiten se kuitenkaan ei sittenkään siellä ole. Leukaa siis pystyyn tahi sitten rintalastaan. Oma valinta!
Levyn aloittaa (tähän hetkeen ehkä liiankin osuvasti) En saa unta varmaan haudassakaan –kappale todeten ”…jos ei vielä masenna voit aina päivän lehden lukee…”
Sujuvia suomenkielen suomia sukkeluuksia saadaan kosolti sekä muistumia ja kunnianosoituksia hyvinkin erilaisista klassikoista. Näin tekevät esimerkiksi ”Se oli SOS” (mukailtu kitarariffi Abban S.O.S:sta) sekä 15. Päivä (Juice Leskisen 15. Yö).
Pentti Amoren tuotanto on ähkytuotantoihin väsyneille korville askeettisen tehokasta ja erittäin miellyttävää. Simppeliä, sanoisi ehkä joku. Kyllä, mutta se on toki tarkoituskin. Eikä miksauksessakaan ole välttämättä apukäsiä vaadittu, vaikka Vilunki 3000 onkin aputuottajan rooliin nimetty.
On oikein ilahduttavaa ja sangen mainiota, etteivät jo vuodesta 2013 pääkaupunkiseudulla asustaneet Maustetyöt ole antaneet periksi, vaan pitäneet omasta, omaleimaisesta maailmankuvastaan kiinni ja pirteätä kielikuvaansa yllä. En ainakaan minä vielä sen muun, ”normin”, osuutta tästä erottaa hoksaa. Hyvä niin!
Ja onhan sekin ihan fantastista, että tarina kertoo sisarusten ensimmäisen oikean keikan olleen Deep Purplen kekkerit Kuopiossa. Siksiköhän heidän CD:nsäkin on niin pikantisti kestoltaan vanhan vinyylin mittainen?
Tämä levy tullaan varmasti muistamaan. Jospa tästä keikkakaranteenistakin joskus vielä päästään, niin…
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan (Is This Art!, 2019)
