Brexitin ympärillä vellova epävarmuus ja poliittinen sekasorto eivät selvästikään ole vaikuttaneet paikallisiin musikantteihin yhtä voimakkaasti kuin Lontoon pankkiirien bonuksiin, sillä nyt jytisee sen verran kovatasoista heavya Thames-joen varrelta.
Vuonna 2011 perustettu englantilainen Monument on päässyt urallaan siihen pisteeseen, että tuutista on työnnetty ulos bändin kolmas albumi.
Yhtyettä luotsaa kreikkalaistaustainen vokalisti Peter Ellis (oikealta nimeltään Panagiotis Ilias), joka on yksinään vastannut koko levyn kappalemateriaalista sekä sävellysten, sanoitusten että sovitusten osalta.
Vaikka pääsääntöisesti uskonkin musiikin saralla tiimityön voimaan, niin nyt on kyllä pakko todeta, että despoottimainen toimintatapa on parhaimmillaan tappavan tehokasta. Hellhound on nimittäin aika hemmetin tarttuva levy.
Monumentin kolmas pitkäsoitto on alusta loppuun melkoista Iron Maidenin palvontaa ja häikäilemätöntä muilta lainattujen ideoiden kierrättämistä. Ellis kuulostaa hämmästyttävän paljon nuorelta Dickinsonilta ja kaikki lentävän laulajamestarin maneerit ovat erittäin hyvin hallussa.
Albumilla kumisevan kireän bassosoundin esikuvasta ei voi erehtyä edes Kontulan ghetossa kasvanut suomiräppäri. Rautaneidon 80-luvun tuotannosta on omaksuttu ja jalostettu sellainen määrä koukkuja, että niiden läpikäyminen vaatisi oman artikkelinsa.
Ja jotta vaikutteet eivät jäisi varmasti kenellekään epäselviksi, niin kolmen bonusbiisin joukkoon on tietysti mahdutettu cover-versio Somewhere In Time -albumin Deja Vu -kappaleesta.
Kaikesta Iron Maiden -fanituksesta huolimatta eniten albumilla huvittaa Death Avenue -kappaleen häpeilemätön Kenny Loggins / Danger Zone -plagiointi, joka ei lyriikkojen perusteella ole edes missään määrin tahaton, vaan päinvastoin hyvin tietoinen päätös.
Toisaalta mitäpä siitä marisemaan, kyynisempi kaveri toteaisi vaan kylmästi, että onhan populaarimusiikki perustunut samojen ideoiden kierrättämiseen jo monen monta vuosikymmentä.
Hellhound on varsin ristiriitainen levy. Omaperäisyyttä siinä ei ole pätkääkään, mutta silti se viehättää kuin kielletty rakkaus nuoruusvuosina. Elitisti rock-poliisi sisälläni sanoo, ettei tällaista muilta varastelevan retkueen tuotosta voi kehua.
Tällä kertaa musiikista naiivisti innostuva karskin ulkokuoreni alta löytyvä pikkupoika vie kuitenkin voiton. Laittakaa siis Hellhound soimaan ja nauttikaa heavy metallin riemujuhlasta nyrkki pystyssä!
Monument: Hellhound (Rock of Angels Records, 2018)
