Sanotaan, että artistin toinen levy on se hankalin. Siltä ei kuulosta, Kapari on sommitellut ehyen ja tasalaatuisen kokonaisuuden.
Oona Kaparin kymmenen vuoden aikana kypsytelty esikoisalbumi Maailmojen murheet oli Riffin lisäksi monessa muussakin lehdessä noteerattu tapaus. Studioammattilaisen itse äänittämä ja tuottama soololevy esitteli mielenkiintoisen musiikintekijän, jonka kappaleissa yhdistyivät perinteiset soittimet ja toisaalta soundien voimakas käsittely.
Viime kuussa ilmestynyt Voimasta ja puutteesta on syntynyt lyhyemmässä ajassa. Edelleen tuotantoketju miksauksineen on ollut Kaparin omissa käsissä. Sointimaailmakin kuulostaa tutulta, mutta raikkaammalta, elektronisemmalta ja ehkäpä myös yhtenäisemmältä.
Siinä missä Maailmojen murheilla kuultiin useita soittajia, nyt ainoat muusikot ovat Kaparin lisäksi olleet levyn live-rummuista vastannut Jari Salminen sekä taustalaulajat Minsku Tammela ja Anna Wiksten.
Laulunkirjoittajana Oona Kapari tallaa omaa polkuaan, enkä ainakaan itse osaa helposti lokeroida häntä olemassa oleviin muotteihin. Levyn teemaksi artisti on nimennyt vastakohdat hänessä itsessään.
Laulut ovat niin musiikilliselta kuin kerronnalliselta anniltaan mielenkiintoisia. Lisäksi niiden ympärille kudottu rikas sointimaailma alleviivaa tarinoita usein aika kekseliäälläkin tavalla, kuten levyn parhaimmistoon kuuluvissa kappaleissa Helvetin ikiliekki, Androidi 2023 sekä Voima, vahvuus.
Kaiken kaikkiaan Voimasta ja puutteesta jatkaa Oona Kaparin tasokasta soolotuotantoa.
Oona Kapari: Voimasta ja puutteesta (Kuohu Records, 2023)
