”Mestarin Kynsi” -albumilla yhtye tekee jälleen sitä, mistä se on tunnettu, eli kutoo pelottavia ja hypnoottisia äänimaailmoja. Tyypillisistä post-metal ja psykedelia -yhtyeistä poiketen Oranssi Pazuzu luo kudoksia, jotka tihkuvat kosmista kauhua H.P. Lovecraftin hengessä, ja suuret muinaiset voi aistia läsnä aina kun levyä kuuntelee.
Albumin käynnistää kappale ”Ilmestys”, joka perustuu toistuvaan ja riitasointuiseen, akustisella kitaralla soitettuun riffiin, jonka päälle liimataan syntetisaattoreita, luurankomaisia rumpuja ja karmivia lauluostinatoja.
Laulaja Jun-His oksentaa likaisen kuuloiset murinavokaalinsa, jotka ovat melkein kuin tuvalaista kurkkulaulantaa – sillä erotuksella, että hän kuulostaa aivan siltä, kuin olisi kirjaimellisesti ”The Exorcist” -elokuvan demonin riivaama.
Lopulta yhtye räjähtää särökitaroiden ja syntetisaattoreiden pyöremyrskyyn samalla, kun rummut piiskaavat ja iskevät raivokkaasti.
Kappaleet, kuten ”Tyhjyyden Sakramentti”, ”Oikeamielisten Sali” ja ”Kuulen ääniä maan alta” ovat kuin sekoitus Canin krautrockia sekoitettuna Darkthronen raakaan black metalliin ripauksella Tangerine Dreamia.
Yksi joukosta selvästi erottuva kappale on singlenäkin julkaistu ”Uusi teknokratia”, jolla bändi yhdistelee pölyistä psykedeelistä rockia ja black metallia vaikutteisiin 1900-luvun kokeellisesta ja minimalisisesta klassisesta musiikista Steve Reichin ja Olivier Messiaenin tyyliin. Kyseessä on todella kiehtova, lumoava ja karmiva teos.
”Mestarin Kynsi” on saavutus, johon moni metalliyhtyei ei yllä. Oranssi Pazuzu onnistuu liittämään yhteen joitakin pelottavimmista äänimaailmoista, joita metallissa tai musiikissa ylipäätään on kuultu hetkeen.
Albumi on kuin musta aukko toisesta ulottuvuudesta, joka imee väkisin sisäänsä. Se on kuin Twin Peaksin black lodge, jossa on sekaisin Twilight Zonen toismaailmallista karmivuutta.
”Mestarin Kynsi” on yksi parhaista kotimaisista metallialbumeista, ja todellinen mestariteos, joka ansaitsee ylistystä.
Oranssi Pazuzu: ”Mestarin Kynsi” (2020, Nuclear Blast)
