Samae Koskinen on tunnistettavalla tyylillään vakiinnuttanut asemansa pop-laulajana, jolla on sanottavaa. Hänen laulunsa ovat kuin tarkasti sommiteltuja pieniä maisemakuvia. Niihin on helppo samastua ja positiivinen pilke saa kuuntelijan hyvälle tuulelle.
Seitsemännellä soololevyllään Riihimäeltä lähtöisin oleva Sami ”Samae” Koskinen jatkaa arkisten huomioiden kertomista. Nasaalilla äänellä henkäilty laulu ja naivistinen maalailu on kaikki tuttua Koskista. Siinä hän on taitava ja pikkutarkka. Osaa hän olla hämmentäväkin.
Avausbiisissä hypätään heti keskelle lapsuuden keittiönpöytää: ”Sinä vuonna oli tammikuu kylmä ja me oltiin aika hiljaa / takapihal oli vissyt jäässä kun mutsi luki keittokirjaa / mä olin kasvissyöjän lapsi / tiesin liian hyvin mistä ruoka tulee / ja meil oli kasvissyöjän koira /nyt ymmärrän et miks se kaikkii puree” (Kasvissyöjän lapsi)
Se, kuinka omaelämänkerrallista Koskisen tekstitys on, jää arvoitukseksi. Kritisoitiinko tässä kasvissyöjä-äidin valintoja vai piirretäänkö vain hieman nyrjähtänyt asetelma? Jäin kuitenkin miettimään, etteikö se koira todellakaan saanut lainkaan liharuokaa vai eivätkö kasvissyöjät osanneet kasvattaa koiraansa? No, hyvät tarinat ovat monimerkityksellisiä.
Vastaavanlaiset yllättävät hyppäykset kerronnassa ovat kuitenkin tuttua Koskista. Irralliseltakin tuntuvat huomiot muodostavat kokonaisen kuvan, jossa on usein tarkkanäköisyyttä. Vilpittömyys ja sarkastinen ironia vaihtelevat huomaamattomasti, eikä aina voi olla varma kummasta on kyse. Auringonpaisteen idyllin takaa voi paljastua toisennäköinen maailma.
Merkillepantavaa on myös Koskisen tapa käyttää puhekieltä. Sanojen pätkityt loput ovat ruuhkasuomea (pihal, kii) ja mennään himaan eikä kotiin. Mutta karsiiko puheenparsi maaseudun kuulijoita? Veikkaan, että jiikarjalaiseksi päästäkseen Samaen pitäisi laulaa koko kansakunnan tavoittavalla suomella, jossa ei slangi haise.
Levyllä on kuitenkin kaikkia – ainakin 80-luvulla kasvaneita ikätovereita – koskettavia lauluja, joissa on tarpeeksi tuttuutta. Tuottaja Jonas Olsson on myös loihtinut tasapainoisen ja miellyttävän soundimaailman, joka sopii hyvin niin kotistereoihin kuin radioaalloille. Kokonaissoundi on sähköisen popin ja akustisten soittimien harmoninen liitto. Jousisoittimien ja trumpetin käyttö tekevät inhimillisyyttä, mikä sopii laulujen luonteeseen.
Tunnistettavimmillaan ja riemastuttavimmillaan Samae on laulaessaan ”Jani taas töissä kipeenä / Veera suu auki syödessä / joulu on kuin viime juhannus / vielä istuu sama hallitus / tää saa mut muistamaan sen taas / kaikki on perseestä, paitsi sä” (Kaikki on perseestä, paitsi sä)
Ihmetellään ympärillä olevia maailman asioita ja vedetään yhteenveto omasta kuplasta. Siinä on jotain herkkää ja riemastuttavaa, joka saa hymyn viipyilemään huulilla.
Eikä Samaen kyvyt tosiaan rajoitu vain tekstittämiseen. Radiossakin soinut Kukaan meistä ei oo täällä liian pitkään osoittaa hyvin, että Samaella on kyky luoda myös upean melodisia pop-sävellyksiä.
Samae Koskinen: Maidstone (Johanna Kustannus, 2019)
